18. syyskuuta 1998
Teksti:

Vuosi 1971. Kultainen kuuskytluku; rauhan, rakkauden ja rockin vuosikymmen katoaa historiaan. Richard Nixon hallitsee Amerikkaa, Vietnamin sota riehuu ja Beatles on hajonnut. Jim Morrison, Janis Joplin ja Jimi Hendrix ovat kaikki kuolleet vuoden sisällä. Amerikka on valmis vastaanottamaan omituisen toimittajan, ilmavoimien tiedotusosastolta kenkää saaneen pikkurikollisen, Hunter S. Thompsonin kirjan Fear and Loathing in Las Vegas.

Pelkoa ja inhoa

Hunter S. Thompsonin (1939-) tie maailman tunnetuimmaksi toimittajaksi alkoi kirjaksi paisuneesta artikkelista Hell’s Angels: A Strange and Terrible Saga of the Outlaw Motorcycle Gang (1966), jossa hän kuvaa kuutta Helvetin Enkeleiden kanssa viettämäänsä kuukautta. Kirja ja motoristien kanssa hengailu päättyy kun Thompson saa turpaansa väitettyään pilvessä moottoripyöräänsä isoimmaksi.
    Aiemmin tavallisia asiajuttuja valtalehtiin kirjoittanut Thompson saa uutta potkua kirjoittamiseen ja omaksuu motoristien elämäntavan ja muun muassa lempihuumeensa LSD:n käytön.
    Itse Thompsonia kuuluisampi on hänen tapansa kirjoittaa eli gonzojournalismi. Sana gonzo tulee espanjan sanasta gonzagas, hölmöillä. Gonzo ei kuitenkaan ole pelkkää hölmöilyä vaan parhaimmillaan terävää satiiria ja yhteiskuntakritiikkiä. Gonzotoimittaja kuvaa maailmaa äärimmäisen subjektiivisesti ja persoonallisesti, olennaisen sijaan hän keskittyy epäolen-naiseen. Esa Saarisen sanoin: ”Gonzo on tutkimusretkeilyä todellisuuden pyörteisimmissä aalloissa, ilman pelastusrengasta.”
    Gonzojournalismin suurimpiin helmiin kuuluu Thompsonin lopullinen läpimurtokirja Fear and Loathing in Las Vegas (Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa). Kirja syntyi, kun urheilulehti Sports Illustrated palkkasi Thompsonin kirjoittamaan artikkelin Mint 400 -moottoripyörärallista Las Vegasin liepeillä. Jutussaan hän tuskin käsittelee koko tapahtumaa ja kuvailee kaikkea muuta, lähinnä eri huumeiden aiheuttamaa sekoilua pelikaupungissa.
    Kun Sports Illustrated ei suostunut julkaisemaan kirjoitusta, se julkaistiin menestyksellä Rolling Stone lehdessä ja muokattiin kirjaksi. Jotain jutun synnystä kuvaa Thompsonin matkaeväät:
    ”Meillä oli kaksi pussia ruohoa, seitsemänkymmentäviisi meskaliinipilleriä, viisi liuskaa korkeaoktaanisia hap-polappuja, suolasirotin puolillaan kokaiinia ja kokonainen galaksi monenvärisiä piristä-jiä, rauhottavia, huudattajia ja naurattajia… Myös neljännesgallona tequilaa, neljännes rommia, laatikko Budweiseria, pintti raakaa eetteriä, ja kaksi tusinaa amyyliä.”
    Fear and Loathing in Las Vegas upposi seitkytluvun alun Amerikkaan täysillä.

Kävelevä huumelaboratorio

Ensi vuonna 60 täyttävän Thompsonin olisi lääkärin mukaan pitänyt kuolla jo vuosikymmeniä sitten. Tohtori Gonzo joutui viimeksi oikeuteen aseiden ja huumeiden luvattomasta hallussapidosta vuonna 1990.
    Parhaimmillaan Thompson tekee elämästään tarinan ja gonzosta elämäntavan. Huumeet ja viina ovat suodatin, jonka läpi hän luotaa maailmaa ja amerikkalaista psyykettä. Vaikka aiheena ovat väkivalta, urheilu, politiikka, seksi ja huumeet – amerikkalaisen unelman kääntöpuoli – Thompsonin teokset eivät ole rappioromantiikkaa vaan pikemminkin karua realismia: pelon ja inhon kuvailua.
    Thompsonin työmenetelmät voi tiivistää William Faulkneria mukaellen: hyvä fiktio on parempaa kuin mikään journalismi. Itse hän sanoo, että ”todellinen gonzo-toimittaja tarvitsee mestarijournalistin lahjat, taiteilijan silmän ja näyttelijän painavat pallit.” Spontaaniuden säilyttämiseksi gonzotoimittaja ei oikolue juttujaan vaan lähettää ne viime hetkellä julkaistavaksi. Kirjoitukset on joko painettava sellaisenaan tai jätettävä lehdestä pois: käsittelyyn ei ole aikaa.
    Gonzo on ympäri maailmaa matkittu tyyli. Mutta todellinen gonzo on vaikeasti hallittava laji ja onnistuneet gonzoilut ovat harvassa. Suoma-laistoimittajista gonzoa ovat harrastaneet menestyksellä muun muassa Walter De Camp ja Mattiesko Hytönen.

Heikki Valkama