Marko Ahtisaari, 29, laskee luurin alas työministeriön maahanmuutto-osastolla. Siviilipalvelusmiehen työkenttänä ovat maahanmuuttopolitiikka ja etniset suhteet. Jälkimmäiseen hän on saanut juuri tuoreen tuntuman heti aamusta.
”Joku ei ollut saanut lipusta takaisin rahojaan mustalaisfestivaaleilla. Hän selitti, että sellaisia ne mustalaiset ovat. Meille tulee kaikenlaisia soittoja”, Ahtisaari sanoo ja kohauttaa tyynenä olkapäitään. Rutisija oivalsi valittaa presidentin pojalle, koska tämä kävi mustalaisfestivaaleilla puhumassa suvaitsevaisuudesta. Tuntuu erikoiselta, että kuka tahansa saa Marko Ahtisaaren langan päähän ilman presidentin kansliaa välikätenä.
Presidentin poika on ollut suomalaisille tuttu muukalainen, joka vierailee täällä kesäisin, vie isänsä Maran rock-festivaaleille ja päätyy tyttöystävän tai basson kanssa seurapiiripalstoille. Hän ei ole ollut koko Suomen palveluksessa oleva edustusprinssi, vaan elänyt arkensa yliopistomaailmassa ulkomailla. Siviilipalveluksen valitseminen oli suomalaisia kohahduttanut teko, joka vahvisti mielikuvaa itsenäisesti toimivasta Ahtisaaresta. Tammikuussa Marko Ahtisaari seisoi Lapinjärven palvelukeskuksen routaisella pihalla ja vastaili huumorintajuisesti intin käyneiden miestoimittajien kysymyksiin sivareiden liikunnanpuutteesta. Presidentin poikaa parempaa mainosta siviilipalvelukselle ei ole. Ahtisaari itse vaatimattomasti korostaa tehneensä vain henkilökohtaisen ratkaisun.
”Suomi on osa maailmaa”
Nyt maahanmuutto-osastolla pienessä työhuoneessa istuu suvaitsevaisuustyön mainosvaltti. Alkuvuoden Marko Ahtisaari on rauhassa paneutunut vetämään hänelle annettuja projekteja. YK:n päivänä 24. lokakuuta käynnistyy YK-liiton Minun Suomeni -kampanja, jota hän on valmistellut.
Kampanjan perusidea on sitoumus monikulttuurisuuden puolesta. Ahtisaari puhuu sujuvasti kuin ammattikonsultti kertoessaan, miten sitoumuksen voi allekirjoittaa perinteisesti paperilla tai verkossa. ”Tai Nokian sponssaamilla Communicatoreilla, joiden kanssa nimienkerääjät kiertävät kadulla.” Positiivisen asian puolesta on hankalampi kampanjoida kuin pahaa vastaan. Sitou-muksen allekirjoittaa sata julkisuuden henkilöä ennen sen ulostuloa. Marko Ahtisaari kuuluu heihin.
”Sitoumus todistaa, että näin monta ihmistä on todennut, että voimme hyötyä mo-nikulttuurisuudesta ja se on osa kansainvälistä ihmisoikeuskulttuuria.” Ahtisaari sanoo olevansa esimerkki siitä, että Suomi on osa maailmaa. ”Olen kahdeksasosanorjalainen. Sukunimeni voisi olla Adolfsen, jos ei sitä olisi suomennettu. Olen ollut yli puolet elämästäni ulkomailla. Lähdin Suomesta kun olin viisi ja tulin takaisin peruskoulun viimeiselle ja lukioon, jonka jälkeen lähdin taas maailmalle.”
YK:n työntekijöiden lasten kouluissa ja oman kodin olohuoneessa tottuu kansainvälisyyteen. Hän on matkustanut Itä- ja Lounais-Afrikassa, mutta nykyisen työn kannalta arvokas vierailu Somaliaan on jäänyt tekemättä. Hyötyä on sen sijaan ollut tietokonehommista, joita Ah-tisaari on tehnyt Unicefille. Hän on myös vetänyt kaksi vuotta Amnestyn ryhmää yliopistossaan University of Columbiassa, New Yorkissa.
Työllistäminen on tärkeintä
Maahanmuutto-osaston tärkeimpiä haasteita on auttaa maahanmuuttajaa pääsemään sisään suomalaiseen yhteiskuntaan. Parhaiten tutustuminen suomalaisiin tapahtuu työn kautta.
”Suomessa on syvällä ajatus siitä, että työtä tekevä on kunnon jätkä, oli etninen tausta mikä tahansa”, Ahtisaari sanoo.
Tällä hetkellä maahanmuuttajien työttömyysprosentti on 42. Joissakin väestöryhmissä se on vieläkin korkeampi, yli 70 prosenttia. ”Toistaiseksi ei voi puhua siitä, että maahanmuuttajat veisivät suomalaisilta työpaikkoja.”
Ulkomaalaisten määrä Suomen väestöstä on nyt reilut 80 000 eli noin 1,6 prosenttia. Osuus on Euroopan unionin alhaisin. Ahtisaari huomauttaa, että ulkosuomalaisia asuu maailmalla 1,3 miljoonaa.
Vielä vuonna 1990 ulkomaalaisia oli 20 000. Kasvu on tapahtunut erityisesti lamavuosina, mikä on ennestään vaikeuttanut maahanmuuttajien työnsaantia. Yhdessä Marko Ahtisaaren projekteista levitetään tietoa työpaikoista, joissa on jo maahanmuuttajia. Malliyrityksiin viedään vierailulle henkilöstöpäällikköitä. Pasilan posti on esimerkki työpaikasta, jossa muslimien rukoustauko ei ole suomalaisten tupakkataukoa ihmeellisempi asia.
”Yritykset voivat kysellä suoraan toisilta yrityksiltä kokemuksista. Se vakuuttaa paremmin kuin että työministeriö osoittaa sormella ja sanoo, että te olette henkilöstöpolitiikassanne rasisteja.”
Hanketta on ideoinut Etnon eli etnisten suhteiden neuvottelukunnan työelämän jaosto. Etno on valtioneuvoston asettama neuvoa-antava elin. Ahtisaari pääsee seuraamaan maahanmuuttajien ongelmien pohtimista aitiopaikalta. Etnon yhteyteen nimettiin vastikään uusi kokonaisuus, jossa 14 maahanmuuttajaryhmän ja niin kutsutun vanhan kielivähemmistön edustajat keskustelevat työelämän osapuolten kanssa. Ahtisaari toimii kokousten sihteerinä. Hän on istunut myös työministeriön, opetusministeriön ja Allianssin yhteisprojektin Nuoret maahanmuuttajat kokouksissa pohtimassa, miten edistää suvaitsevaisuutta ja nuorten maahanmuuttajien sopeutumista.
Ikuiset yleistäjät
Ensimmäinen kontakti on ratkaiseva.
”Jos saa yhden positiivisen kontaktin toisesta kulttuurista tulevaan ihmiseen, ovat seuraavat kontaktit jo helpompia.”
”Voimme seurata uutisia ja olla kiinnostuneita jopa maahanmuuttajien kulttuurista, mutta ennen sitä yhtä positiivista arkikontaktia yleistäminen ei lopu.”
Jos tilaa maahanmuutto-osastolta esitelmöitsijän, voi tilaisuuteensa saada presidentin pojan. Marko Ahtisaari on vieraillut peruskouluissa, ikäihmisten yliopistossa sekä rotary-klubien kokouksessa. Vastaan on tullut liuta yleistyksiä erityisesti pakolaisuudesta.
”Systeemi, jolla pakolaiskiintiö vahvistetaan eduskunnassa ja pakolaiset valitaan, tunnetaan huonosti. Prosessiin kuuluvat haastattelumatkat ja neuvottelut UNCHR:n kanssa.”
Usein kysytään, miksi pakolaiset ovat tänne tulleet. Kysymys osoittaa Ahtisaaren mielestä, etteivät ihmiset tiedä, millaisia leiriolosuhteet ovat. ”Sanat kuten elintasopakolainen ovat olleet retorisia riemuvoittoja, mutta ovat ne kauheita sanoja. Yhden sanan aiheuttamaan väärinkäsitykseen joudutaan käyttämään hirveästi energiaa. Elintasopakolainen-sanan käyttö pitäisi lopettaa”, Ahtisaari sanoo painokkaasti.
Yleistämistä on myös kaikkien rasistisesti motivoituneiden rikosten laittaminen ski-nien kontolle. ”Skinit tekevät niistä pienen osan. Sisäministeriön tuoreen tutkimuksen mukaan keskivertotekijä on yli 25-vuotias suomalainen mies.”
Eli Ahtisaaren ikätoveri. Kyse on arkipäiväisistä teoista. ”Aina kun tapahtuu rasistinen ylilyönti – oli sitten kyse herjauksesta kadulla tai kapakassa – siihen pitäisi kohteliaasti puuttua. Suomen pitäisi olla maa, jossa kaikki tuntevat olonsa turvalliseksi.”
Keskustelua maahanmuuttajista vaivaa historiattomuus. Fazerit ja Sinerbrykoffit ovat kaikki joskus olleet maahanmuuttajia.
Puhuminen auttaa
Marko Ahtisaari ei lakkaa korostamasta sitä, että ennakkoluuloista saa ja pitää pystyä puhumaan. Hän suosittelee niiden purkamiseen myös internetiä. Amerikkalainen www.yforum.com on toimitettu keskustelupalsta, jonka toimittajat etsivät käsiinsä oikeat ihmiset vastaamaan kysymyksiin.
”Kaikkea saa kysyä, kunhan kysymykset eivät ole vihan motivoimia.” Ahtisaari selvittää työministeriölle uusmedian käyttömahdollisuuksia suvaitsevaisuustyössä.
Suomen syksyinen kiista neekeri-sanasta jäi Ahtisaarelta kokematta, mutta ilmiö on Yhdysvalloista tuttu. Itse hän ei aina käytä poliittisesti korrektia sanaa african american.
”Olen ehkä enemmän politically incorrect. Riippuen kaverista kysyn itse tilanteessa sopiiko sanoa musta. Pitää tietysti kunnioittaa niitä sanoja, joita ihmiset haluavat itsestään käyttää.”
Ahtisaaresta neekerikeskustelussa keskitytään liikaa kielen tasolle. Hän sai kielipelistä tarpeekseen päivänä, jolloin Nelson Mandela piti puheen vankilasta vapautumisensa jälkeen.
”Olin tutun luona, joka on aika tunnettu amerikkalainen feministi. Mandela sanoi: ’The principle is one man one vote’. Loppupäivä keskusteltiin siitä, miten Mandela saattoi sanoa ’mies ja ääni’. Silloin mulle kolahti, että on tällainen keskustelu on aivan hakoteillä. Miten voisi kuvitella, että Mandelan ikäinen ihminen voisi käyttää muuta ilmaisua.”
Neekeri-sanan käyttäjän syyllistäminen on vienyt suvaitsevaisuustyöstä yhden tärkeän välineen, huumorin.
”En tarkoita huumorilla ilkeitä neekerivitsejä. Kulttuurien välisen kommunikaation ongelmilla vitsailu on yksi tapa laukaista näitä juttuja.”
Suomi tuntuu kodilta
Nuorempi Ahtisaari on tehnyt kesällä oman maakuntakierroksen. Hän toimi muun muassa rasismin vastaisen rockfestivaalin suojelijana ja veti symposiumin Raaseporin linnassa ensimmäisillä Etno Faces -festivaaleilla. Kesä on lopuillaan. Sen merkkinä haastattelua edeltäneenä aamuna Ahtisaari tarkisti ensimmäisen kerran paljonko sivariaamuja on vielä jäljellä. Tarkistus käy kätevästi laskurilla, joka löytyy osoitteesta www.sivarikeskus.fi.
Ahtisaari kokosi koulutusjaksolla 14 sivaritoveriaan ja he tekivät ajankulukseen sivareille omat kotisivut.
Kaikki Ahtisaaren siviilipalvelustovereista löysivät palveluspaikan. ”Eihän se ole ongelma niille, joilla on koulutusta.”
Siviilipalveluksen kestoon Marko Ahtisaarella ei ole omaa kantaa. Mutta aiheesta on tärkeä puhua.
”Paljon tärkeämpi asia siviilipalvelusmiehille tuntuu olevan se, että he saavat mielekkään palveluspaikan.”
Ahtisaarella on aamuja vielä 160 jäljellä.
Hän pohtii parhaillaan kuumeisesti tulevaisuuttaan. Väitöskirja pitäisi jättää syksyllä. Sen aiheena on hyvinvoinnin ja elintason käsitteet poliittisessa filosofiassa ja miten kansantaloustiede on vaikuttanut poliittisen filosofian argumentaatioon ja muotoihin.
Selvää on, että hän aikoo jatkaa työtä maahanmuuttajakysymysten parissa, kotimaassa tai ulkomailla.
”Haluaisin jäädä Suomeen. Täällä on monella alkukantainen kosketus vanhaan ja syvään. Se näkyy muun muassa suomalaisessa elektronisessa musiikissa.” Paluu kotimaahan on tuntunut hyvältä.
Minna Joenniemi
Kuva: Petri Juntunen
