08. toukokuuta 1998
Teksti:

1.Tylyys

Kolme nousevaa tähteä asematunnelissa perjantaina kello 22. Tehtävä: osoittaa onko pokkaa juosta metron rullaportaita vastavirtaan, tönäistä mahdollisimman monta ihmistä. Anteeksi ei saa pyytää, taakse ei saa katsoa.
    ”Vähän niin kuin kuin Verven videossa? Okei. Kauanko tässä menee, mulla on kiire”, Crashin Teemu Brunila sanoo.
    Hän rynnii siltä seisomalta alas rappusia ja pyytää toimittajalta anteeksi, että ihmiset antavat liian nöyrästi tilaa.
    Odotamme seuraavan metron tuomaa ruuhkaa kymmenisen minuuttia. Come Insiden pitkäraajainen Mikko Sipola kompuroi tahallaan rappusissa, mutta ihmiset väistyvät. Mikko pahoittelee sitä.
    Valtavan kääpiön Jyri Riikonen tarjoutuu uusimaan oman osuutensa. Ensimmäisellä kerralla tönittäviä oli liian vähän.

2. Omakehu

Tuoreen rokki- ja poppitähden on osattava tiivistää musiikkityylinsä ytimekkäästi haastattelussa. Jokaista uutta nousijaa ärsyttää muihin vertaaminen.
    ”Pelottavaa, vahvatunnelmaista ja hyviä biisejä”, Valtavan kääpiön laulaja Jyri myy yhtyeensä levyä. Iso levy-yhtiö satsaa näyttävästi yhtyeen tuoreen Mekono-esikoisen markkinointiin. Imartelevat vertaukset viittaavat Radioheadiin ja Kentiin, jolta levyn kansi on värisävyä myöten kopioitu.
    Jyriä nyppii, että matalaääninen mieslaulaja tuomitaan Suomessa Ismo Alangoksi. Don Huonot mainitaan aina.
    ”Puhtaasti popmusiikkia: melodista, melankolista, dramaattista ja yksinkertaista”, Crashin Teemu kuvailee. Kun Crash teki vastikään levytyssopimuksen, siitä tuli jopa Ylioppilaslehden toimitukseen faksi. Yhtyeellä on managerina vaikutusvaltainen keikkamyyjä.
    Teemu uhoaa, ettei Suomesta ole breikannut kukaan vielä maailmalla, koska materiaali ei ole ollut kyllin hyvää. Crash aikoo korjata virheen.
    Teemua kiusaa nimitteleminen Turun Verveksi. Suede tulee mieleen. Joku on jopa kuullut musiikissa vaikutteita Policelta.
    ”Tienlämmintä musiikkia popin ja rockin välimaastosta psykedelisin retrovaikuttein”, Mikko kuvailee. Mosaic-esikoisalbuminsa kuun vaihteessa julkaiseva Come Inside on vankasti katu-uskottava nimi stadissa. Korneimmillaan heitä on luonnehdittu Itä-Helsingin Oasikseksi. Vertauskohtia ovat Primal Scream, Black Crowes ja Rolling Stones.

3. Imagoanalyysi

Kaikki he näyttävät hyvältä. Kukaan heistä ei käy parturissa. He luottavat ystäviin ja Fiskarsiin. Heitä ei ole stailattu – eikä tarvitsekaan. Tosin Mikko toivoisi raha-avustusta, jotta saisi Tukholmassa näkemänsä Kenzon puvun.
    Jokainen heistä on kehittänyt omintakeisen liikkumistavan lavalle. Mikko heiluu tupakka toisessa kädessä tyylikkäämmin kuin HIM:n Ville Valo. Jyri pitää kädet selän takana ja kurkottaa takapuoli pitkällä kohti mikkiä. Teemun liikehdintää rajoittaa kitara, mutta hän keikkuu usein varpaillaan. Kaikkien yhteisiä esikuvia ovat David Bowie ja Mick Jagger.
    Mikko ja Jyri sanovat reilusti juovansa paljon, muttei kohtalokkaasti. Teemu ei juuri juo vaan kertoo olevansa ”kusipää juristiopiskelija, joka istuu kirjastossa ja lukee tenttiin kahdeksan tuntia päivässä”.
    Mikko ja Jyri sytyttävät tupakan alle minuutissa ensikättelyn jälkeen. He kieltävät yrittävänsä tarkoituksellisesti rassata ääntään viinalla ja tupakalla. ”Mulla oli näin matala ääni jo yksitoistavuotiaana. Ollaan puhuttu laulunopettajan kanssa siitä, miten saisin ääneni korkeammaksi”, Jyri kertoo.
    ”Kastroi itsesi”, Teemu ehdottaa. Hän ja musiikkiluokan käynyt Mikko ovat myös opiskelleet laulua, mikä poikkeaa suomalaisesta rock-perinteestä.
    Kukaan heistä ei aio kuolla nuorena. Tosin Teemu ehdottaa, että joku muu yhtyeestä sen sijaan voisi kuolla.
    Ihmisten töniminen kuvausta varten on heistä perusteltua, mutta hymyileminen promokuvassa vaatii todella hyvät perustelut. Cool.

Minna Joenniemi
Kuvat Johanna Mannila