22. toukokuuta 1998
Teksti:

Miksi Ylioppilaslehti julkaisee avoimen muukalaisvihamielisen Ilkka Tannerin haastattelun? Hyvä kysymys.
    Ylioppilaslehti kertoi edellisessä numerossaan ghanalaisesta opiskelijasta, joka pahoinpideltiin keskustan kampusalueella. Tässä numerossa väitetty pahoinpitelijä vastaa syytöksiin. Siihen hänellä on lain ja vastinekäytännön mukaisesti täysi oikeus. Haastattelu on kuitenkin muodostunutta vastineoikeutta laajempi.
    On yhtä helppo haukkua jotakuta neekeriksi kuin rasistiksi. Ennakkoluuloja on vaikea ymmärtää, jollei niitä omakohtaisesti kohtaa. Lukekaa Tannerin haastattelu ja koettakaa ymmärtää – ei hyväksyä – hänen mielenmaisemaansa.
    Joensuussa yliopiston rehtori Paavo Pelkonen tuomitsi välittömästi rasistiset teot Karjalaisessa, kun etiopialainen yliopisto-opiskelija hakattiin keskellä kirkasta päivää kaupungin keskustassa. Viime viikonloppuna Joensuun tieteentekijät ry ja paikallinen ylioppilaskunta järjestivät suuren mielenosoituksen rasismia vastaan.
    Helsingin yliopistossa kokoontui ad-hoc -työryhmä pohtimaan rotuennakkoluuloja. Luvassa on aikanaan jonkinasteinen kannanotto. Spontaanimpaakin reaktiota voisi odottaa ? ainakin opiskelijoilta.
    Rasismi ei ole vain joensuulaisten skinheadien yksityisomaisuutta. Muukalaisviha elää ja voi hyvin muuallakin Suomessa. Ongelma ei vaikenemalla katoa. Joensuulaisten yliopistolaisten sanoma on selvä:”Jos et ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa.”

Jan Erola
päätoimittaja
Ilkka Tannerin haastattelu

Vastapääkirjoitus: Joka leikistä suuttuu…

Päätoimittaja Erola on huolissaan rasismin voimistumisesta Suomessa. Ulkomaalaisiin käydään käsiksi keskellä kirkasta päivää – ja vieläpä yliopiston tuntumassa.
    Erolan ratkaisu muukalaisvihaan on ymmärrys. Julkaisemalla Ilkka Tannerin haastattelun Erola toivoo Ylioppilaslehden lukijoiden ymmärtävän, mikä tekee ihmisestä rasistin.
    Jos Erola itse ymmärtäisi lukemansa, hän tietäisi että tällä tavalla maailma ei toimi. Sisällöstä riippumatta luettu useimmiten vain vahvistaa sitä maailmankuvaa, joka lukijalla ennestään on – ja suomalaiset ovat tutkitusti Euroopan unionin avoimimmin rasistista kansaa.
    Mutta ennen kaikkea suomalaiset ovat pelkureita. Jos pitää paikkansa, että poliisilla on vain yksi silminnäkijä todistamassa mitä tapahtui Prycen ja Tannerin välillä, häpeä on sekä poliisien että silminnäkijöiden. Heidät pitäisi luetella nimeltä. Niin kauan kuin rivisuomalaisen siviilirohkeus on sitä, että ringissä seurataan kun toinen ihminen hakkaa toista ja sitten hipsitään muina miehinä kotiin, on turha odottaa, että jollakin rasistin mielenmaisemaa luotaavalla haastattelulla olisi mitään merkitystä.
    Yhtä vähän merkitystä on millään ylemmän tahon julkistamalla kannanotolla, jossa muukalaisviha tuomitaan – mieluiten passiivimuodossa. Pikemminkin se vain vahvistaa Pohjan Prikaatista opittua suomalaismentaliteettia: hoidetaan homma virkateitse, jottei vastuut vaan mene ristiin.
    Joka leikistä suuttuu, se mustaksi muuttuu. Kapteeni käskee: lukekaa ja ymmärtäkää. Kapteeni käskee: menkää väliin.

Otto Mattsson,
pelkuri