08. toukokuuta 1998
Teksti:

Juice Leskinen, 48, on vuodesta 1975 päättänyt lähes jokaisen keikkansa Maamme-lauluun.
    Tapa herätti alkuun närkästystä. ”Ei pitkätukkien sovi kajota Maamme-laulun kaltaiseen kansallisomaisuuteen. Eihän meillä ollut asiaa edes kansalaisiksi. Meiltä olisi otettu äänioikeuskin pois, jos se olisi ollut mahdollista”, Leskinen muistelee taiteilijauransa alkua.
    Leskisen ensimmäisellä lp-levyllä Juice Leskinen Coitus Int. on myös kappale ”Sotilaspoika”, jossa laulettiin Runebergiä kitaran vinguttelun säestämänä. Samalla levyllä on laulu ”Jeesus pelastaa”, jossa irvaillaan rankasti uskovaisten kaksinaismoralismia.
    ”Minua paheksuttiin aika tavalla. Kajosin pyhiin arvoihin kuten suomalaisuuteen ja seksiin, aiheisiin joista ei puhuta. Ne vain ovat, ei niitä kannata pohtia”, Leskinen kertoo. Kuvaan tuli vielä Suomen muotoinen sähkökitara.
    Sittemmin myös muut bändit ovat omineet Leskisen ohjelmanumeron. Vientituotteemme Leningrad Cowboys on esittänyt ainakin Saksan kiertueellaan Maamme-laulua konserttiensa päätteeksi. Bändin johtohahmojen Sakke Järvenpään ja Mato Valtosen edellinen viritys Sleepy Sleepers puolestaan esitti Sibeliuksen Finlandiaa keikoillaan. Bändissä laulanut Sakari Kuosmanen esitti sen verhoutuneena vain pieneen lannevaatteeseen.

Kieli kaikki kaikessa

”Suomi merkitsee minulle lähinnä kieltä. Kielen varassa tämä kulttuuri on ollut olemassa ne muutamat tuhannet vuodet. Sen varassa se edelleen pyristelee. Ei meillä oikein mitään muuta ole. Valtiot ja laajemmat kulttuuriyhteydet ovat tulleet vasta myöhemmin.”
    ”Sanotaan, että Suomi on 81-vuotias. Se on paskapuhetta. Valtio on 81-vuotias. Mitä sitten”, Leskinen kysyy.
    ”Valtiot ovat ohimeneviä ilmiöitä, päänsärkyjä. Pitkäikäisimmätkin valtakunnat, kuten Rooma kesti ainoastaan 700 vuotta. Suomen kieli on nyt jo ylittänyt sen moneen kertaan. Sen takia en oikein jaksa uskoa juhlaviin kansallisiin identifiointivälineisiin”, Leskinen kertoo suhteestaan Maamme-lauluun.
    Hänen mukaansa valinta Maamme-juhlarunon kirjoittajaksi vain todistaa kielen asemaa.
    ”Minusta ei koskaan tule samalla tavalla valtiollisesti hyväksyttyä kuin V.A. Koskenniemestä. Minusta ei tule samanlaista ikonia. Ja jos tuleekin, se johtuu kielestä. Eihän minulla ole mitään muita ansioita. En ole akateemisessa maailmassa mitään enkä ainakaan vielä kunniatohtori yhdessäkään yliopistossa”, Leskinen virnistää.
    ”Minulla ei ole akateemista oppiarvoa. Ainoa keino, jolla saavutan hyväksyntää niissä piireissä on kieli. Sen minä luoja nähköön osaan aika hyvin.”

Varhaiskypsä lukumies

Pauli Matti Juhani Leskinen opiskeli kolme vuotta Tampereella kieli-instituutissa kääntämistä.
    ”Tampere oli matkan varrella, kun olin menossa ensimmäiseen Ruisrockiini. Kävin matkalla pääsykokeissa ja pääsin sisään.”
    Leskinen heitettiin instituutista pihalle kaksi viikkoa ennen loppukoetta.
    ”Oli ankaria erimielisyyksiä saksalaisen johdon kanssa. Siitä lähtien olen uskonut olevani juutalainen. Pitäisi varmaan kirjoittaa nimikin Jewse”, hän nauraa.
    Juice-nimitys tuli oppikoulun englannin kielen sanastosta. Leskisen ystävä meni oppikouluun vuotta ennen ja löysi sanan juice englannin oppikirjasta tietämättä alkuunkaan mitä se merkitsi.
    ”Eihän siihen aikaan ollut tuoremehuja kaupoissa. Hän rupesi vain soveltamaan sanaa minuun. Joskus viidentoista vanhana rupesin oikeasti käyttämään nimitystä. Kirjoitin leveään lierihattuun JUICE.”
    Kirjoittamista oppii Leskisen mukaan vain lukemalla paljon. Ja luonnollisesti kirjoittamalla.
    Juice oppi lukemaan jo nelivuotiaana. ”Isäni kiikutti minut kirjastoon samana päivänä. Omia kirjoja ei ollut. Me olimme oikeasti köyhä työläisperhe”, hän muistaa.
    Juankosken kirjastossa ei ollut lasten ja aikuisten osastoa erikseen.
    ”Melko pian opin lukemaan pakinoita, Aapelia, Ollia ja Erkki-Mikaelia. Heidän tuotantonsa olin lukenut jo kymmenvuotiaana. Satuja rupesin lukemaan vasta murrosiässä.”
    Leskisen ensimmäinen runo syntyi viisitoistavuotiaana. Sen jälkeen hän tappoi koulutuntien tylsyyttä sanoittamalla rokkikappaleita uudelleen.
    Aiemmin Leskinen luki kirjan päivässä, mutta vauhti on hieman laantunut. Hänen kirjallisia esikuviaan ovat Eino Leino ja Lauri Viita. Nuoremmissa heitä ei enää ole.
    ”Luen mielelläni Veikko Huovista, Päätaloa ja Linnaa. He ovat olleet esikuvia jossain vaiheessa, mutta nythän he ovat kollegoja.”
    Leskinen on vähitellen itsekin alkanut olla esikuva. Juicen runoteosta Yeti on myyty oli 20 000 kappaletta.
    ”On kirjailijoita, joita ihailen läheltä tai kaukaa, mutta minulla ei ole enää mitään tarvetta seurata heitä millään tavalla. Ei elämäntavoillani, luomisprosesseissa tai julkaisujen määrissä, saati sanoman iskevyydessä. Olen onnistunut löytämään omia linjojani.”
    Nuoren polven lupauksista Leskinen nostaa esiin A.W. Yrjänän. ”Kunnioitan häntä suuresti”, hän tunnustaa.

Tärkeintä on pieni oivallus

”Kirjoittaminen vaatii paljon miettimistä. On vaikea selittää ihmisille, että on työtä katsoa ikkunasta ulos. Esimerkiksi viime vuoden loppuun saakka kirjoittamieni Hymyn kolumnien varsinaiseen tekemiseen meni tunti. Miettiminen kesti kuukauden.”
    ”Musta aurinko nousee” -kappaletta Leskinen kirjoitti yhdeksän vuotta.
    Kirjoittamisprosessissa tärkeintä on pieni oivallus.
    ”Ensin kerätään kaikki materiaali, mitä ajatus vaatii. Ja sitten heitetään kaikki menemään. Lopulta jää pelkkä runko ja pieni kipinä, josta teksti syntyy.
    Musiikkipuolella Leskisen hittikappaleista on jo aikaa.
    ”En vain tiedä miten niitä tehdään. Hitit ovat tulleet vahingossa. On mahdollista, että vahinkoja sattuu edelleenkin. Vaikka ammattitaitoa on kertynyt kosolti, siihen ei voi luottaa. Kansa päättää, mikä on hitti. Ja kansahan ei ikinä tee järkeviä päätöksiä, se tekee oikeita päätöksiä.”

Puolueet vonkaavat

Leskinen sivaltelee lauluissaan usein valtiovaltaa. Kriittisyys politiikkaa kohtaan juontaa nuoruudesta. ”Kävin parhaan kaverini kanssa läpi kaikki Juankoskella järjestetyt vaalitilaisuudet joko 1966 eduskuntavaalien tai 1968 presidentinvaalien aikaan.”
    Leskistä kiinnosti yhteiskunnallinen toiminta, joten hän halusi kuulla, mitä puoluetilaisuuksissa sanottiin.
    ”Kaikki puhuivat paskaa. Myös Veikko Vennamo, vaikka tulikin valituksi. Kommareiden vaalitilaisuudesta meidät heitettiin pihalle. Kaverini oli apteekkarin poika. Hänellä näin ollen ei ollut mitään asiaa vasemmiston vaalitilaisuuteen, eikä ollut työläisen pojalla – jos hän seurusteli apteekkarin pojan kanssa. Silloin meni maku siitä liikkeestä. Vuonna 1966 demarit voitti vaalit ja siitä lähtien Suomi on ollut yhtä alamäkeä, monessa suhteessa.”
    Yhteiskunnallisesti suuntautuneella taiteilijalla olisi kysyntää puolueissa.
    ”Minua ovat pyytänyt ehdokkaakseen suunnilleen kaikki, Kristillistä liittoa ja RKP:tä lukuunottamatta.”
    Pyyntö kirjoittaa juhlaruno Maamme-laulun 150-vuotisjuhliin ei ollut ensimmäinen kerta kun Leskistä on nostettu osaksi establishmenttiä.
    Hänet kutsuttiin Linnan juhliin Koiviston kaudella vuonna 1986.
    ”Ahtisaaren aikana sinne ei ole mitään asiaa”, Leskinen hymyilee.
    Joidenkin mielestä vallan liepeillä liikkuminen syö taiteilijan uskottavuutta. Leskisessä kuitenkin yhdistyvät katu-uskottava pitkän linjan rock-hahmo ja kansallislaulun juhlavuoden virallinen runoilija.
    Hänen mukaansa suomalaisessa kulttuurissa on edelleen tärkeää se, kuka sanoo, ei se mitä sanotaan. Kun samettiääninen Joel Hallikainen antoi Vartti-lehdessä hasiksesta myönteisiä lausuntoja, hän sai selitellä sanomisiaan aivan kuten aikoinaan Jimi Hendrix, joka vingutti Woodstockin rockfestareilla 1969 oman maansa kansallishymnin pilvessä.
    ”Jos minä olisin sanonut saman kuin Hallikainen, sitä ei olisi paheksuttu läheskään niin paljon. John Lennonillekin sallittiin paljon enemmän kuin Paul McCartneylle.”
    Juice Leskisen hurjista nuoruusvuosista on tullut kansallista omaisuutta. Hänen ensimmäisellä levyllään laulettiin kaksimielisesti Marista ja muutamaa vuotta myöhemmin avoimemmin: ”Pilvee, pilvee”. Vielä muutama vuosi sitten hän joutui perättömän huumeilmiannon takia poliisin kuulusteltavaksi.
    ”Nuorena poikana kokeilin hasista, mutta se ei ollut minun aineeni. En kostunut siitä oikein mitenkään. Jos siitä tulee terveellä tavalla hulluksi tai näkee näkyjä, niin kyllä minä pystyn selvinkin päin samaan”, Leskinen kertoo.
    Mutta librettoja kansallisoopperalle suomentava Juice ei rienaa enää ketään. Kumtähden kentällä hän ärsyttää vain tiukkapipoisimpia. Floran päivänä hänestä tulee kansallisrunoilija – ihan virallisesti.
    ”Jos tällä alalla ei ole institutionalisoitunut tähän ikään mennessä, niin olet kuollut. Sille ei voi mitään.”

”Älä usko poliitikkoon,
hän luulee tietävänsä.
Älä usko tiedemieheen,
hän tietää luulevansa.
Usko runoilijaan,
ole runoilija.”

Kansiteksti levyssä Juice Leskinen & Coitus Int.: Per Vers, runoilija (Love Records 1974).

Jan Erola
Kuva: Antti Haapio