1990-luvun Suomessa kukoistava uusisänmaallisuus nojaa kansallisten myyttien varaan. Kauan sitten jalustalle korotettujen sankarien rinnalle kansallishengen pönkkäpuiksi on nyt nostettu populaarikulttuurin kuningasjätkät, rautavaarat ja helismaat. Rillumarei-Suomi ja Adolf Ehrnrooth -Suomi lyövät kättä.
Porilainen kirjailija Juha Seppälä, 42, kääntää uudessa Suomen historia -teoksessaan joukon suomalaisia merkkihahmoja päälaelleen. Teos karnevalisoi patsaiksi kohotettuja hahmoja Paavo Nurmesta Saima Harmajan kautta Risto Rytiin. Seppälä pyristelee kansallista mytologiaa korostavaa valtavirtaa vastaan rakentamalla tietoisesti jyrkän vastakohdan aikamme tunnuskuville.
Suomen historian Hovimarsalkka -nimisessä pääluvussa Seppälä on ottanut käsittelyynsä kansallisista ikoneista kaikkein pyhimmän, marsalkka Mannerheimin. Seppälän hovimarsalkka on nykyslangia vääntävä, maallisten himojensa ohjaama rettelöivä panomies – mahdollisimman kaukana koulujen seinillä killuvasta kansallissankarista.
Nikolai II:n kruunajaisissa chevalier-kaartilainen Mannerheim pidättelee ripulia ja Siperiassa vakoillessaan marski paljastaa halunsa olla hevonen. Suikan alta paljastuvat sarvet kun Mannerheim köyrii tiensä halki Suomen historian. Syvemmiltä sävyiltään Suomen historian sivuilla esiintyvä Mannerheim on minuutensa hukannut yksinäinen ihminen, joka ei itsekään tiedä miksi häntä palvotaan.
Marskin kalsarit
Seppälän kirja herättää kysymyksen, eikö kansakunnan kaappi heilu ketään muuta kuin Mannerheimin rintakuvaa ravistelemalla.
”Kukaan ei ole tietoisesti koittanut kääntää Mannerheim-myyttiä päälaelleen. Hän on aina ollut minulle läheinen hahmo, suoranainen harrastus. Marski on kiinnostava, kiehtova ja salaperäinen”, Seppälä vastaa.
Kirjailijoista Mannerheimia ovat aiemmin käsitelleet muun muassa Paavo Rintala ja Veijo Meri. Seppälän mielestä Marskia ei kuitenkaan ole kaunokirjallisuudessakaan koskaan kunnolla rienattu.
Kriittisyyden puute on vieläkin ilmeisempi historiankirjoituksessa. Mannerheimista on kirjoitettu hyllymetreittäin, mutta suurta osaa tutkimuksesta leimaa hymistely tai täydellinen ulkokohtaisuus. Tutkimusten ja elämäkertojen Mannerheim ei ole lihaa ja verta vaan mytologinen hahmo, jonka ajatukset ja tunteet jäävät lukijoilta hämärän peittoon.
”Kultin vaalijat katsovat että tunnepuolen tuleekin olla koskematon. Kirjassani Mannerheim maallistetaan kunnolla”, Seppälä sanoo.
Valta ja virta
Suomalaisuuden kivijalan muuraajina kirjailijoilla on ollut Topeliuksesta ja Runebergista lähtien erityistehtävänsä. Vasta modernismi vapautti kirjailijat myytin vaalijan roolista. Jälkimodernismissa kirjailijoiden juhlallinen tehtävä on siirtynyt medialle.
”Julkisuus ja mytologia ovat tänä päivänä yhtä, koska myytit luodaan lähinnä televisiossa”, Seppälä sanoo.
Nykyään media luo merkkiteokset. ”Ei tarvitse olla kovin suuri teko, kun se saadaan näyttämään joltakin muulta”, Seppälä väittää ja nostaa esimerkiksi Riitta Uosukaisen vesisänkykirjan. Se on myynyt kymmeniä tuhansia aivan muilla kuin kirjallisilla ansioilla.
”Monet merkittävät kulttuuriteot jäävät sen sijaan valtajulkisuuden ulkopuolelle ja vaille huomiota”, hän sanoo.
Synkkänä vakavikkona pidetyn Seppälän tuotannossa satiiri on saanut yhä suuremman sijan. Irvokas huumori on ollut läsnä jo Super Marketista (1991) lähtien. Tunnetteko tyypin? (1995) on satiirisen lyhytproosan alueella Suomen historian selkeä edeltäjä.
Patsahahmojen ilkikurinen maallistaminen tuo mieleen Veikko Huovisen Veitikan tai Joe-sedän. Maamme satiirin vaatimattomassa historiassa Huovisen ohella lippua on kantanut lähinnä Erno Paasilinna.
Seppälän vastaus perinteen puuttumiseen Suomessa on yksinkertaisesti liiallinen vapaus. ”Suomessa ei ole 1930-luvun jälkeen esiintynyt mitään totalitarismiin viittaavaa. Satiiria ei ole tarvittu siinä muodossa kuin niissä maissa missä se erityisesti kukkii.”
Seppälässä ja Huovisessa on yhtymäkohtia myös kirjailijahahmoina. Molemmat ovat kieltäytyneet pintajulkisuudesta, molemmat on leimattu erakoiksi, vaikka he vaikuttavat juuri sillä tavalla kuin kokevat omakseen – kirjoittamalla. Kieltätyminen hömppäjulkisuudesta on kannanotto sitä vastaan.
Jaakko Lyytinen
Piirros Ville Tietäväinen
