Melkein mutseja

T:Teksti:

”En muista lapsuudesta äidin ystäviä. Niitä ei ollut. Itse en ainakaan halua jäädä ydinperheen loukkuun.”
    Anna-Kaisa Korhonen,
26, huomasi olevansa raskaana samoihin aikoihin kuin hänen paras ystävänsä Anu Hietala. Ajoitus tuntui ihmeeltä, mutta toisaalta ei. Yhteisellä työhuoneella naisten kuukautiset olivat jo löytäneet saman tahdin. Ja kumpikin toivoi lasta.
    Laskettu aika on kesäkuussa.
    ”Tahdon, että Anun lapsi tietää, kuka on Ankka-täti, joka tuo aina jotain kivaa. Käy Alepassa ja ostaa pussin atso-värjättyjä karkkeja, joista tulee ihottumaa.”
    Korhonen on Valokuva-lehdestä vuoden alusta Kuvaksi muuttuneen julkaisun toinen päätoimittaja. Lehden uudistaminen vaatii paljon työtä, mutta se on sivuprojekti. Vielä työteliäämpi on Kiasmaan valmistuva multimediateos Tuhat tapaa nähdä, jonka tiimissä taidehistorian opiskelija puurtaa viimeisiä opintoviikkojaan.
    ”Raskaus ei ole sairaus. Ihanteeni on nainen, joka jumppaa, tekee kahdeksantuntisen työpäivän ja suursiivouksen vielä edellisenä päivänä ennen laitokselle menemistä. Pelkkä oleilu ei tunnu sallitulta, vaikka kaikki sanovat, että nyt siihen on hyvä syy.”
    Korhonen ilmoittaa hilpeänä, että hän ja Anu kilpailevat ennenaikaisesta synnytyksestä saadakseen vihdoin nauttia alkoholia. Juominen on odottavalle äidille tabu.
    ”Ja ehkä hyvä niin. Ensimmäisen raskausviikon aikana otimme tavallista perusteellisemmat kännit. Sen jälkeen en uskaltanut juoda tippaakaan kolmeen kuukauteen.”
    Korhonen kertoo kuvitelleensa, että oma äitisuhde syvenisi raskauden myötä. Mutta kokeneemman naisen neuvojan roolin on ottanut työtoveri, joka on pienen lapsen äiti. Puhetta äitiydestä riittää. Työhuoneen miesväestä yksi käyttää kuulokkeita: hänen oma tissisuhteensa kuulemma häiriintyy suorasukaisia naisia kuunnellessa.
    Korhonen toivoo, että lapsi lähentäisi suhdetta omaan isään. Isä tosin käski tytärtään panemaan mahan piiloon, kun tämä yritti näyttää sitä hänelle Kolmen sepän patsaalla.
    ”Kasvatusperiaatteita en ole vielä miettinyt. Tämä on ollut selviämistä päivä kerrallaan.”

Intialainen henki

”Huomaan tekeväni asioita enemmänkin samalla tavalla kuin äitini enkä eri tavalla. Yitini oli kotiäiti. Erona on ehkä se, että nyt meillä kumpikin vanhemmista tulee hoitamaan yhdessä lasta. Ei tarvitse ehkä olla kotona koko ajan vaan voimme vuorotella.”
Carina Horsti
, 26, oli Intiassa, kun hän huomasi olevansa raskaana.
    ”Maailman vanhimmassa kaupungissa Varanasissa. Sisälläni on ehkä vanha intialainen henki. Intialaisen uskomuksen mukaan henki asettuu ensimmästen kolmen kuukauden aikana lapseen. En tiedä ehtikö mahaani joku”, hän hymyilee arvoituksellisesti.
    Horsti oli lähtenyt vuoden reissulle miehensä kanssa sen jälkeen, kun hän oli valmistunut Tampereen yliopistosta tiedotusopin laitokselta. Pariskunta palasi Suomeen etuajassa, koska tuleva äiti alkoi voida pahoin. Jo pelkät Intian hajut tekivät olon tukalaksi naiselle, jonka hajuaistin raskaus oli herkistänyt.
    Lapsi oli suunniteltu etukäteen.
    ”Mutta en olisi uskaltanut hankkia lasta, jollen olisi käynyt Intiassa. Siellä lapsia oli joka paikassa. Kalliossa ei näe lapsia missään”, Horsti kertoo.
    Ensisynnyttäjän keski-ikä Suomessa on 27 vuotta. Akateemisesti koulutetut hankkivat lapsensa 30-35-vuotiaina.
    ”Kukaan kavereista ei ole ajatellutkaan lapsen hankkimista. Heillä on uraputket. Kaikki olivat innostuneita, mutta kysyivät kauhuissaan, miten me pärjäämme. Minua ei huolestuta yhtään.”
    Horsti pohtii hetken ääneen paikkoja, jonne hän haluaisi viedä lapsen mukanaan.
    ”Elokuviin – no ei ehkä. Ei baariin. Bileisiin, jossa se voisi nukkua aina välillä. Työhön. Olin itse isän mukana työpaikalla.”
    Synnyttämisestä hänen ja hänen äitinsä mielipiteet eroavat.
    ”Yidistä pitäisi käyttää kaikkia mahdollisia lääkkeitä, kun ne on kerran keksitty. Minä haluan niin luonnollisen synnytyksen kuin mahdollista.”
    Horsti on kasvissyöjä. Häntä askarruttaa, mitä lapsi syö tarhassa ja mummolassa.
    ”Lasta ei voi pakottaa syömään pelkkää kasvisruokaa. Toisaalta ei minultakaan pienenä kysytty, mitä halusin syödä.”
    Laskettu aika on elokuussa. Odottaminen alkaa jo väsyttää. ”Sanoin Mikolle, että ottaisit sä tämän mahan välillä.”

Gambialaista sukua

Riitta Valkama on yhdeksäntoistavuotias. Raskaus tuli yllätyksenä.
”Muttei se mikään katastrofi ollut. Olen ollut aina paljon lasten kanssa tekemisissä ja halunnut hankkia niitä paljon. Nyt tosin tuntuu, että yksi riittää.”
    Oman äidin ensikommentti oli ytimekäs: ihanko totta.
    ”Vanhempani ovat lähetyssaarnaajia, joille syntymä on aina suuri ihme. Ei tarvinut pelätä, että äidiltä olisi päässyt tyhmiä kommentteja, kuten miten te nyt taloudellisesti pärjäätte.”
    Muilta sukulaisilta niitä sen sijaan on tullut. Valkama on töissä Sauna-Shopissa.
    ”Olen huomannut, että ihmiset puhuvat helpommin henkilökohtaisuuksista kun näkevät mahani. Eräs asiakas kysyi, onko tämä pantu alulle saunassa. Ilman raskauttani kukaan ei puhuisi seksistä saunassa.”
    Valkama on hakenut ensi vuodeksi opiskelemaan sosiaalialaa. Mutta kiire hänellä ei ole. Laskettu aika on heinäkuussa.
    ”En haluaisi kasvattaa lastani täällä. Haluan, että hän näkisi muutakin kuin suomalaisen kulttuurin.”
    Valkama on asunut lapsuutensa Japanissa. Hän kuvitteli saavansa suomalais-japanilaisen lapsen. ”Nyt saankin suomalais-gambialaisen.”
    Lapsen isällä on iso suku kotimaassa, jonne muutto ei ole vieras ajatus.
    Valkama ei usko lapsen ihonvärin tuottavan ongelmia. ”Ulkomaalaisia tulee Suomeen koko ajan enemmän ja enemmän. Tietysti jos jonnekin Lappeenrantaan lähtee, se on eri asia.”
    Neuvolassa yhdeksäntoistavuotias äiti ei herätä huomiota.
    ”Päinvastoin. Heistä tämä on paras ikä synnyttää. Palautuminen on nopeampaa.”
    Valkamalla on jo selkeä käsitys kasvatusmenetelmistään.
    ”Meillä ei ruveta turhaan neuvottelemaan siitä, pannaanko sukkia jalkaan. Fyysinen rangaistus on ihan hyvä. Minua on tukistettu aikoinaan.”
    Hän haluaa antaa saman perusturvallisuuden, jonka sai omilta vanhemmiltaan. Tosin hän kävi koulunsa sisäoppilaitoksessa eikä taatusti aio panna omaansa sellaiseen.

Ensimmäinen tuli

Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n sosiaalisihteeri Annika Tirinen ehti synnyttää tytön ennen äitien päivää. Onnittelemme!
”Yitini opiskeli ja oli töissä silloin kun olin pieni. Pikkuveljeni ja minä vietimme paljon aikaa leikki-iässä keskenämme. Siihen aikaan tietysti harrastettiin kotiapulaisia. Aion olla ainakin vuoden loppuun asti kotona.”
    Tirinen ei ole sen enempää ehtinyt keskittyä kasvatusstrategiaan. Tärkeämpää tällä hetkellä on maidontuottaminen.
    ”Simppeli lapsi on ollut – tämän viikon, kun se meillä on ollut.”
    Isä on Ylkkärin entinen päätoimittaja Miska Rantanen.
    ”Miskan serkku kävi ja väitti, että lapsella on minun suuni. Minusta sillä on isän silmät. Nenästä ei osaa vielä sanoa”, Tirinen kertoo. ”Mutta söpö se on.”

Minna Joenniemi
Kuva: Johanna Mannila