09. huhtikuuta 1998
Teksti:

Kun halutaan vaikuttaa ihmisten kulutuskäyttäytymiseen, liike-elämän keinot ovat niitä, joiden avulla voi vaikuttaa”,21-vuotias opiskelija, ympäristöaktivisti ja toimitusjohtaja Aarne Koutaniemi tiivistää. Hän on vuoden verran puuhannut pystyyn Lumituuli Oy:tä, jonka tarkoituksena on tuottaa tuulisähköä Lumijoen kuntaan rakennettavalla voimalalla. Parhaillaan käynnissä on yhtiön osakeanti, jolla pyritään keräämään kolmen miljoonan pääoma kesään mennessä.
    Viime vuoden HYY:n vihreiden puheenjohtajana toiminut Koutaniemi myöntää, että Koijärven ajoista aletaan olla aika kaukana. ”Tässähän toimitaan enemmän jonkin asian puolesta kuin jotain vastaan. Tavallaan yritetään selvemmin esittää vaihtoehto olemassaolevalle.”
    Koutaniemi kertoo, että HYY:n vihreiden piirissä on suunniteltu mielenosoituksia hiilivoimaa vastaan. Mutta uskottavan ihmismäärän mobilisointi marssimaan tuntuu tänä päivänä kohtuuttoman kovalta tehtävältä. Lumituulen synnyinsijoilla Dodo ry:ssä puolestaan on keksitty, että kapitalismin keinot ovat vapaasti käytettävissä ? ja mitä ilmeisimmin keskeinen osa tulevaisuuden vihreyttä.
    Mutta eikö liike-elämän ykkösideologia ole voitontavoittelu? Sitä on vaikea mieltää ympäristöystävälliseksi ajatukseksi. Koutaniemen mukaan menestyvällä yrittäjällä voi olla muitakin ideologioita, eikä hän näe periaatteellista ristiriitaa yrittämisen ja vihreyden välillä.
    ”Tuskin vihreät perustaisivat autotehdasta, polkupyörätehdas voisi olla mahdollinenkin. Vihreästi ajatellen pitää ottaa huomioon koko tuotettavan tuotteen ja tuotannon elinkaari.”
    Ruohonjuuritason toimintaa
    Toinen tuore toimitusjohtaja on Timo Tuominen PartireAuto Oy:stä. Hän haluaa säästää ympäristön ohella myös ihmisten rahaa ja vaivaa. Maaliskuun lopulla hän esitteli yritysideaansa Hyvinkään Kestävä Suomi -messuilla Lumituulen ja kymmenien muiden ekoyritysten tavoin.
    Tuominen tarjoaa mahdollisuutta käyttää ajoittain autoa ilman oman peltilehmän omistamista. Henkilö tai kotitalous jakaa saman auton viiden?viidentoista muun käyttäjän kanssa ja maksaa vain auton käyttöajasta ja -kustannuksista.
    Tuomisen mukaan alkuinnostus on ollut suurinta Kallion alueella, mutta toiminta laajennee jatkossa Suomen suurimpiin kaupunkeihin. ”Euroopassa kimppa-autokonseptin käyttäjiä on jo 36 000 ja määrä on kasvussa”, hän tietää.
    Yritystä ympäristöalalla riittää, mutta Suomessa toiminta on vielä pienimuotoista. Ekologista ilmettä ylläpidetään myös suuryrityksissä, mutta usein kyse on enemmän imagon viherpesusta kuin todellisesta ympäristöystävällisyydestä.
    Tämän myöntää VTT:n tutkimusprofessori Ilkka Norres. Hän toimii puheenjohtajana Tekniikka Elämää Palvelemaan ry:ssä. Järjestö pyrkii kohottamaan teknologian ammattilaisten eettistä vastuuntuntoa ja kehittämään entistä ekologisempaa teknologiaa.
    Norreksen johtaman satajäsenisen järjestön resurssit riittävät lähinnä aatteellisen keskustelun ylläpitämiseen. Mutta jotain konkreettista vaihtoehtoinsinööritkin voivat tehdä. Tällä hetkellä meneillään on muun muassa kehitysyhteistyöprojekti Namibiassa, jossa pyritään hyödyntämään järjestön jäsenen Risto Kekkosen kehittämää aurinkovoimalla toimivaa keitintä paikallisissa oloissa.
    Missä luuraa eko-Marx?
    Insinöörien aktivoituminen ympäristöasioissa ei ole ennenkuulumaton ilmiö. Vihreän liiton puheenjohtaja Satu Hassikin on DI. Mutta syvävihreät piirit ovat perinteisesti torjuneet teknologian tarjoamat mahdollisuudet ja nähneet nykyistenkin koneiden parhaan kodin sijaitsevan kaatopaikalla. Pentti Linkola on todennut, ettei ihminen ole koskaan keksinyt muuta hyvää kuin kumisaappaan.
    Ilkka Norres sanoo tietyssä määrin symppaavansa syväekologista arvomaailmaa, mutta uskoo toisaalta teknisten ratkaisujen mahdollisuuksiin. ”Tärkeintä on, että kaikessa teknologiassa otettaisiin ihminen ja ympäristö aiempaa paremmin huomioon.”
    Tulevaisuuden ekoalana Norres mainitsee kaiken aurinkovoimaan liittyvän. Auringon avulla voidaan myös kasvattaa huomisen polttoaineet. Esimerkiksi Brasilian autoista jo 40 prosenttia kulkee alkoholilla.
    Tekniikan ja talouden valjastaminen vihreäksi voimaksi ei käy kivuttomasti. Ympäristöliike ei ole kyennyt luomaan uskottavaa kokonaisvaltaista näkemystä vihreästä taloudesta ja siihen johtavasta tiestä.
    Norres näkee talouden valtavirrasta poikkeavan ajattelun olevan laajaa, mutta toteavaa ja fragmentoitunutta. Selkeää vaihtoehtoa nykymenolle ei ole. Hänen mukaansa talous tarvitsisi demokratisointia ja ekologista haltuunottoa. Käytännössä ensimmäinen askel olisi ihmisten tietoisuuden kohottaminen esimerkiksi energiaratkaisuista ja oman asuinympäristön asioista. Ekoyrittämisen nousua Norreskin pitää positiivisena trendinä.
    Ehkä teoretisointi on turhaa. Maailmalla vihreällä valuutalla alkaa nimittäin olla todellista painoarvoa. Yhdysvalloissa ja Englannissa eettiset rahastot pyörittelevät miljardiluokan rahoja. Tanskassa, jossa kotitalouksien osuuskuntaistuminen tuulivoiman taakse alkoi jo 80-luvun alussa, muutamat ovat ehtineet hankkia miljoonaomaisuuden voimalabisneksessä.
    Aika näyttää, tuleeko Aarne Koutaniemestä Suomen ensimmäinen tuulivoimamiljonääri. Toistaiseksi hän tekee työtään palkatta.

Mikko Metsämäki

Ekoenergialla eteenpäin

”Vihreä sähkö on suurta huijausta”, vuorineuvos Tauno Matomäki heittää UPM-Kymmenen yhtiökokouksessa (HS 2.4.). ”Nimestä riippumatta se on samaa tavaraa. Sen ainoa vihreä ominaisuus on korkea hinta. Aivan sama kuin taivaalta satavaa vettä kerättäisiin pulloihin ja ryhdyttäisiin kovalla hinnalla kaupittelemaan pyhänä vetenä.”
    Suomen luonnonsuojeluliiton ekosähköprojektin vetäjä Marjukka Kulmanen ei pidä Matomäen kritiikkiä osuvana. ”Hänen tietonsa elektroniikasta ja sähköstä ovat alkeelliset”, hän toteaa.
    Kulmasen mukaan Matomäki kritisoi ekosähköä väärin perustein. Kuten vuorineuvos sanoo, johdoissa kulkeva virta ei ole ekosähköä. Vihreässä sähkössä onkin kyse siitä, kuinka sähkö tuotetaan. Ekosähköä käyttävä kuluttaja maksaa laskunsa sille sähköyhtiölle, joka tuottaa ekoenergiaa.
    Ekoenergia
on puolestaan Suomen luonnonsuojeluliiton määrittämä ympäristötunnus. Ekoenergia-luokituksen saa uusiutuvista energianlähteistä tuotettu energia eli tuulivoima, vesivoima, puuvoima ja aurinkovoima. Tällä hetkellä näistä lähteistä syntyy noin neljäsosa Suomen sähköstä.
    Kesäkuun alusta yritysasiakas voi valita, haluaako käyttää esimerkiksi tuuli- vai ydinvoimalla tuotettua sähköä. Syyskuusta voivat valinnan tehdä myös tavalliset kuluttajat.
    Käytännössä kaikki eivät voi kuitenkaan valita tuulivoimaa, koska sitä ei riitä.
    ”Tuulivoima on Suomessa marginaalista. Kuten myös aurinkovoima. Jopa tuulivoimamaana tunnetussa Tanskassa sen osuus energiasta jää alle prosenttiin”, markkinointi-insinööri Veijo Pöyhönen IVO:sta muistuttaa.
    Vesivoimaa ja puuta sen sijaan riittää ja tulee riittämään – ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Vesivoimaa ei kuitenkaan haluta rakentaa lisää, ja puuvoima tuottaa jonkin verran haitallisia päästöjä. Kulmanen tunnustaa, etteivät puu- ja vesivoima ole täysin luonnonsuojelijoiden mieleen.
    ”Kyse ei ole mustavalkoisesta hyvä ja paha -asetelmasta vaan paremmasta ja huonommasta vaihtoehdosta. Suoraa aurinkoenergiaa ei vain ole saatavilla”, Kulmanen toteaa.
    Ennakkoarvioiden mukaan vihreälle sähkölle on kova kysyntä. ”Luvuista ei voi vielä sanoa mitään, koska gallupeissa ihmiset lupaavat vaikka mitä. Yrityksistä on kuitenkin tullut kiinnostuneita kyselyjä. Myös opiskelijajärjestöt kuten HYY ovat olleet hyvin kiinnostuneita”, Kulmanen kehaisee.
    Myös Kainuun sähkön markkinointi- ja viestintäpäällikkö Ulla Kirkkopelto vahvistaa tiedot ekoenergian kysynnästä. Vihreää sähköä tuottavat yhtiöt ovat lupautuneet kysynnän kasvaessa lisäämään ympäristöä säästävää sähköntuotantoa. Kirkkopelto uskoo kuluttajien valitsevan ympäristöarvojen, ei vain hinnan perusteella.
    Keskivertoisen kerrostaloasujan sähkölaskua ekosähkö nostaisi 150-200 markkaa vuodessa. Ekoenergia on 3-6 penniä kalliimpaa kilowattituntia kohden kuin tavallinen, esimerkiksi ydinvoimalla tuotettu sähkö.·

Heikki Valkama

Oma auto ja lasi maitoa

”Jokainen sukupolvi tottuu aina tiettyihin keinoihin suojella ympäristöä”, tutkija Rauno Sairinen pohtii. Teknillisen korkeakoulun alaisessa Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa työskentelevä Sairinen on kartoittanut suomalaisten asenteita ympäristönsuojelua kohtaan.
    Toissa vuonna Tilastokeskukselle tekemässään laajassa kyselytutkimuksessa hän selvitti, missä määrin suomalaiset ovat valmiita luontoa suojelemaan. Tutkimuksen mukaan keski-ikäiset suosivat hienokseltan perinteisiä suuria linjoja, kuten rantojensuojelua ja automarkettien rakentamisen rajoittamista. Nuoret taas näyttävät uskovan normiohjaukseen eli päästörajoituksiin ja verotuksellisiin keinoihin. Perusajatuksena on, että saastuttaja maksaa ja kuluttaja valitsee.
    Ympäristöohjaukseen ylipäänsä suhtautuvat kaikkein nihkeimmin 25-30 -vuotiaat ja heti seuraavina heitä nuoremmat ikäluokat. Sairisen mukaan kyse ei silti ole arvojen kovenemisesta vaan siitä, että valtiolliset ja kunnalliset ohjauskeinot eivät nuoremmasta polvesta enää tunnu tehokkailta.
    Bisnesmäisen ympäristöajattelun nousun hän näkee osana tätä uusien keinojen hakemista. ”80-luvulla ympäristöaktivisti ei olisi kehdannut, saati uskaltanut lähteä tekemään bisnestä”, hän naurahtaa. ”Mutta tämän päivän juttu on, että ympäristöasialla on jo konkreettista markkina-arvoa.”
    Sairisen mukaan ympäristöasioissa näkyy nuorten jakaantuminen alakulttuureihin. ”Enää ei ole nähtävissä yleistä ympäristöystävällistä asennetta”, hän toteaa muttei pidä kehitystä kielteisenä. ”Aktiivisimmat yksilöthän löytyvät juuri nuorista.”
    Henkilökohtaisen rahavastuun puolesta nuoret eivät silti eroa vanhemmistaan. Suomalaiset ovat hyvin haluttomia karsimaan elintasostaan, vaikka oma elämäntapa tiedettäisiin ympäristöä kuormittavaksi. Jyrkin raja kulkee yksityisautoilussa. Saastuttaja maksaa -periaate pysähtyy oman autotallin oveen.
    Toinen asia, jossa suomalaisnuorten ympäristötietoisuus ja oma etu törmäävät, on eläintensuojelu. Nuorten asenteita eläinten oikeuksia kohtaan on vastikään tutkinut Anu Parikka Turun yliopistosta. Sikäläisellä sosiologian laitoksella vuodenvaihteessa tarkastetussa gradussa Parikka selvitti täysiikäisyyden kynnyksellä olevilta suomalaisnuorilta, mitä he ajattelevat eläinten oikeuksista. Tulosten mukaan nuoret suhtautuvat kielteisesti eläinkokeisiin ja -tarhaukseen. Kettutarhat ja rottalaboratoriot lakkauttaisi siltä istumalta kolmannes kyselyyn osallistuneista. Eläinkokeiden jatkumisen nykyisellään sallisi vain 11 prosenttia. Tarhauksen jatkumisen kannalla on viidennes.
    ”Eläinten suojelusta on selvästi tullut yleisesti hyväksyttyä ajattelua”, Parikka toteaa ja epäilee, että kenties kyse on enemmän mielikuvista kuin johdonmukaisesta vakaumuksesta. Samassa tutkimuksessa selvisi, ettei nuoria huoleta eläinten käyttäminen maataloudessa. Heidän on vaikea mieltää tehokarjataloutta minkäänlaiseksi eläinsuojelulliseksi kysymykseksi.

Otto Mattsson
Piirros Erika Kovanen