Tuoreesta rauhansuunnitelmasta huolimatta Pohjois-Irlannin kriisi kytee yhä pinnan alla. Katolilaiset ja protestanttiset nuoret elävät erillään mutta opiskelevat samassa yliopistossa.
Hienostunutta päärakennusta ja sitä ympäröiviä ruohokenttiä
ihailevasta ohikulkijasta The Queen’s University of Belfast vaikuttaa perinteikkäältä ja korkeatasoiselta yliopistolta. Vaikutelma ei ole virheellinen. Vuonna 1845 perustettu 15 000 opiskelijan Queen’s on brittiläisittäin suuri yliopisto. Useat sen laitoksista sijoittuvat kansallisessa rankkauksessa huippuyksiköiden joukkoon.
Historiallisesti Queen’sillä on ollut Pohjois-Irlannissa samanlainen asema kuin Helsingin yliopistolla Suomessa. Paikallisesti merkittävien poliitikkojen ja kirkonmiesten lisäksi Pohjois-Irlannin tunnetuimmat kuuluisuudet maailmalla, runoilijat Seamus Heaney ja Paul Muldoon sekä näyttelijät Liam Neeson ja Stephen Rea, ovat Queen’sin entisiä oppilaita.
Queen’s on nimenomaan Pohjois-Irlannin yliopisto, mutta sinne hakeutuu opiskelijoita myös maakunnan ulkopuolelta, yliopiston tiedottaja Anne Langford kertoo.
”Olemme tietoisesti pyrkineet rekrytoimaan opiskelijoita kaikkialta maailmasta. Meille tulee paljon opiskelijoita Kaakkois-Aasiasta, erityisesti Malesiasta ja Taiwanista.”
He tulevat yliopistoon, jossa puitteet perinteiselle opiskelijaelämälle ovat parhaasta päästä. Selkeän kokonaisuuden muodostavan kampuksen seutuville on keskittynyt erilaisia opiskelijoiden suosimia vapaa-ajanviettopaikkoja suoraviivaisista ja hyväntuulisista juottoloista elegantteihin pikkuravintoloihin ja cocktailbaareihin. Mikäli akateeminen ilmapiiri alkaa kyllästyttää, Belfastin vauras ja hyvin hoidettu keskusta on viiden minuutin kävelymatkan päässä.
Perusteltua erimielisyyttä
Mitä opiskelijoiden murheisiin tulee, ne ovat Queen’sissä perinteisiä. Tony Blairin työväenpuoluehallituksen suunnitelmat poistaa suora opintotuki ja palauttaa lukukausimaksut yliopistoihin tuomitaan täysin. Belfastissa vallitseva asuntopula on myös tehnyt monen elämän hankalaksi.
Akateemisesti ja sosiaalisesti Queen’s saa opiskelijoiltaan pääosin kehuja. Joku valittaa pääaineensa kurssien tylsyyttä ja toinen kontaktien puutetta vastakkaiseen sukupuoleen. Tavanomaisen opiskelijapurnauksen takaa kuitenkin paistaa yleensä tyytyväisyys tarjolla olevan opetuksen ja sosiaalisen elämän tasoon.
Mutta kun puhe kääntyy Pohjois-Irlannin tilanteeseen, uskontoon ja politiikkaan, mielipiteisiin tulee hajontaa. Useimmat kertovat mielipiteensä suoraan, mutta on myös niitä, jotka katsovat kysyjää hieman penseästi. Ulkopuoliset ovat käyneet utelemassa näistä asioista aikaisemminkin.
Yhtä asiaa painottavat kaikki: ”Tämä on vain minun mielipiteeni. Sinun täytyy kysyä tätä asiaa myös muilta.”
Ohje ei ole turha. Yksinkertainen kysymys, onko Queen’s irlantilainen vai brittiläinen yliopisto, saa puolen tusinaa toisistaan poikkeavaa hyvin perusteltua vastausta.
Oikeustieteen opiskelija Paul Turnbullille Queen’s on ennen kaikkea irlantilainen yliopisto, koska ”Queen’sin urheilujoukkueet kilpailevat irlantilaisissa yliopistosarjoissa.”
Valtiotieteitä opiskelevan Connor Bradleyn mielestä yliopisto on englantilainen. ”Siihen viittaa jo yliopiston nimi: Queen’s.”
Yhdysvalloista Queen’siin kauppatieteitä opiskelemaan tullut Emily O’Mara on samaa mieltä. ”Opetus täällä on järjestetty brittiläisten perinteiden mukaisesti.”
Psykologiaa ja taidehistoriaa opiskeleva Chrissie McCartney määrittelee Queen’sin pohjoisirlantilaiseksi yliopistoksi. ”Meillä on oma identiteettimme aivan kuten skotlantilaisilla tai walesiläisillä.”
Tiedottaja Langfordin mukaan Queen’sissä yhdistyvät brittiläiset ja irlantilaiset elementit. ”Me olemme osa brittiläistä yliopistojärjestelmää, mutta sijaitsemme Irlannin saarella. Samanaikaisesti perustetut sisaryliopistomme Cork ja Galway sijaitsevat Irlannin tasavallassa. Nimi Queen’s on puolestaan viittaus kuningatar Victoriaan. Tämä ei kuitenkaan ole koskaan aiheuttanut mitään ongelmia. Esimerkiksi Dublinissa on yhä instituutioita, joiden nimissä esiintyy sana Royal.”
Piiri pieni pyörii
Kansallisuuden lisäksi myös uskonto on perinteisesti ollut osa korkeakoulupolitiikkaa Irlannissa. Vaikka suoranainen uskontoon perustuva syrjintä työelämässä ja koulutuksessa on Pohjois-Irlannissa menneisyyttä, uskonnon merkitystä ei pidä vähätellä.
Katolilaiset menevät katolisiin kouluihin ja protestantit protestanttisiin kouluihin. Tällä kahtiajaolla on poliittiset ulottuvuuteensa. Katolisissa kouluissa korostetaan irlantilaisen kulttuurin merkitystä; protestanttisissa vaalitaan englantilaisia perinteitä.
Saapuminen Queen’siin, joka on perustamisestaan saakka ollut ehdottomasti uskonnollisesti sitoutumaton yliopisto, merkitsee monelle Queen’siläiselle liittymistä ensimmäisen kerran yhteisöön, jossa katolilaisuudella tai protestanttisuudella ei pitäisi olla merkitystä.
Paul Turnbullin mukaan asia ei kuitenkaan välttämättä ole näin, vaan katolilaiset ja protestantit pysyttelevät enimmäkseen omissa piireissään. ”Useimmiten kysymys on siitä, että kouluaikoina syntynyt ystäväpiiri ei juuri muutu ihmisten siirtyessä yliopistoon.”
Emily O’Maran näkemys ei ole yhtä ehdoton. ”Belfastilaisten nuorten parissa rajalinjat ovat hyvin selkeät. Täällä yliopistossa uskonnolla ei ole niin suurta merkitystä.”
Valtiotieteitä opiskeleva Neil Crossey, joka on myös Queen’sin ylioppilaskunnan riippumattoman sanomalehden Gownin toimittaja, ei hyväksy väitettä opiskelijoita jakavasta näkymättömästä muurista. ”Minä en ole havainnut, että uskonnolla olisi merkitystä sosiaalisessa elämässä. Gown on tästä hyvä esimerkki. Toimituskunta koostuu tasaisesti sekä protestanteista että katolilaisista.”
Henkinen niskalenkki
Vaikka Queen’s ei ole koskaan ollut levottomuuksien päänäyttämö, sen opiskelijoita ja opettajia on joutunut poliittisen väkivallan ja murhien uhreiksi. Yliopistolla on järjestetty mielenosoituksia, ja sen rakennuksia on yritetty tuhopolttaa. Enemmistö opiskelijoista ja opettajista on kuitenkin aina tietoisesti pyrkinyt estämään politiikkaa ja levottomuuksia vaikuttamasta yliopiston päivittäiseen elämään.
Poliittisilla intohimoilla on silti sijansa opiskelijayhteisössä. Queen’sin pohjoisirlantilaisista opiskelijoista noin 55 prosenttia on katolilaisia ja 45 prosenttia protestantteja. Oppilaskunta-aktiiveista suurin osa on katolilaisia. Mielipidekyselyiden mukaan riviopiskelijat mieltävät irlantilaismielisten tasavaltalaisten ja nationalistien hallitsevan ylioppilaskuntaa. Useat protestanttiopiskelijat sanovat tuntevansa läsnäolonsa ylioppilaskunnassa vähemmän tervetulleeksi. Huhujen mukaan joitakin protestantteja on uhkailtu avoimesti väkivallalla.
Yäriliikkeitä lähellä olevat opiskelijat muodostavat omat tiiviit ja asialleen omistautuneet klikkinsä. Suuri enemmistö on puolestaan kovin välinpitämätöntä. Maaliskuussa järjestetyssä ylioppilaskunnan puheenjohtajan vaalissa vain 1 400 opiskelijaa käytti ääntään. Valituksi tullut ehdokas perusti kampanjansa pitkälti lupaukseen palauttaa oppilaskuntaan iirinkieliset opaskilvet, jotka poistettiin Pohjois-Irlannin työelämän tasapuolisuutta valvovan komitean suosituksesta.
Vaikka opiskelijapolitiikka noudattaa pitkälti nationalisti vastaan unionisti -asetelmaa, se saattaa antaa virheellisen kuvan enemmistön poliittisesta suuntautumisesta, Neil Crossey arvioi. ”Mikäli kaikki opiskelijat äänestäisivät, poliittisesti sitoutumaton ehdokas voittaisi vaalit.”
Rauhanprosessista puhuttaessa opiskelijoiden mielipiteistä heijastuu ennen kaikkea kyllästyneisyys. Chrissie McCartneylle ”he ovat kuin joukko pikkupoikia riitelemässä hiekkalaatikolla.”
Kiistan osapuolten tavoitteet ovat niin peruuttamattomasti toisensa poissulkevia, että toimivaa kompromissia voi olla mahdotonta toteuttaa. Useimmat pelkäävät rauhansopimuksen vesittyvän pelkäksi kuolleeksi kirjaimeksi. Näin on käynyt useammin kuin kerran Pohjois-Irlannin historiassa.
Pysyvä rauha on kuitenkin useimpien toiveissa ja hyvästä syystä. Simon Doyle kertoo miksi. ”Mikäli rauhanprosessi päätyy umpikujaan, seurauksensa voi olla pahin väkivallan aalto, mitä Pohjois-Irlanti on koskaan kokenut.”
Teksti ja kuva Juhana Rossi
