Keskonen: Miehet mustissa

Uskonto ja uskominen.
    Molemmat ovat siitä jänniä asioita, että jokainen oppi väittää muitten oppien ja opinkappaleiden olevan merkityksettömän ympäripyöreitä: oma uskonlaji on se ainoa soikea.
    Sanovat Suomenkin kirkkoa ahdasmieliseksi.
    Tarkastellaanpa.
    Suomalainen uskonlaitos on selkeästi näyttänyt, että se kuuluu niihin, joilla on rajana taivas. Tätä toteamusta ei suinkaan ole tarkoitettu kyseenalaistamaan katollista kirkkoa, vaan sillä viitataan pastori Antti Kylliäisen tuoreeseen kirjaan Kaikki pääsevät taivaaseen, joka on hengellisissä piireissä saanut vähintäänkin lämpimän vastaanoton.
    Kylliäisen tapausta seurattaessa on moni uskova todennut, että siinä on taas yksi tuomionkipeä pappi lisää. Eihän jokikinen voi päästä taivaaseen: painukoon helvettiin se joka moista väittää.
    Jos kaikki kuitenkin pääsevät taivaaseen ja jos taivas on konkreettinen paikka, niin olisi ehkä syytä varautua väentungokseen. Pyrkijöitä tulee nimittäin olemaan sellainen määrä, ettei Pietarikaan enää ehdi seisomaan taivaan portilla kortilla ja nortilla. Eikä sielurisoja voi leikata kuten valtionbudjettia ikään. Jokikinen jonosta sisään, ja sitä tungoksen paljoutta! Varmaa on, että alakerran Holopainen valittaa asiasta seuraavassa tasoyhtiön kokouksessa. Ei tuollainen meno voisi jatkua, sillä ei edes Jumala kestä moista kauaa: kävisi kuten Hectorin laulussa eli että jos vielä äitikin lentää taivaaseen niin Isä menee Ruotsiin. Ja mankeli eteiseen.
    Se taivaasta. Vaan onpa Kylliäistä arvosteltu myös siitä, että hän kyseenalaistaa syntien lunastuksen. Ikuisuuskysymys: mitä se synti sitten mahtaa olla ja kuka sen määrittelee? Vaikea sanoa näin äkkiseltään, mutta kaikki ainakin tietävät, mikä on synnin palkka. Kuulemma.
    Syntiä tai ei syntiä, mutta Helsingin piispa Eero Huovinen antoi koko jupakasta Kylliäiselle vapauttavan päätöksen. Tosin jotkut ovat jo ehtineet tekemään asiasta oikaisupyynnön tuomiokapituliin: kirkkolaki ei tunnusta veto-oikeutta. Kuinkahan teologian maisteri Teemu Laajasalon masturbaatiotutkimuksen tuleekaan tätä silmälläpitäen käymään?
    Saapa nähdä. Sillä vanhoilliskristityt kaihtavat näitä nuoria, tarhaoppisina pitämiään teologeja: kirkko tulisi heidän mielestään palauttaa siihen ruotuun, jossa se oli entisinä aikoina. Mitään ei kyseenalaistettu, usko oli eleetöntä, ja turhan paljon liberaalin seurakuntalaisen tunnisti siitä että se keinui virressä. Nyt kaikki vanha ja hyvä ollaan viskaamassa pois, sanovat.
    Tuskinpa sentään. Ei ainakaan jos vain muistetaan pitää mielessä ne osatekijät, joita mielekäs poisheittäminen vaatii onnistuakseen. Eli:
    Usko. Toivo. Nakkaus!