Tapahtumat 27.3.1998 – 8.4.1998

T:Teksti:

26. ja 28.3. Matka Nipponiin

Mitä syntyy kun yhdistää japanilaisen haikumestari Bashon matkarunoelman, filosofi Martin Heideggerin dialogin, jossa japanilainen ja länsimainen filosofi keskustelevat, ja matkan Japaniin? – Mielenkiintoinen matkakertomus Kiko – matkamies on nimeni.
    Ohjaaja ja käsikirjoittaja Minna Tarkka esittää dramatisoiduksi dokumentiksi kutsumassaan elokuvassa länsimaisen matkaajan huomioita Japanista. Itä ja länsi keskustelevat, joskin lännen suulla. Dokumentti myöntää ulkopuolisen, gaijinin, ja turistin ongelman. Uuteen kulttuuriin viehätytään ja ihastutaan, mutta sisälle on vaikea päästä.
    Dokumentti-nimitys on hieman harhaanjohtava. Paikat ovat oikeita, mutta tapahtumat on yhdistelty fiktiivisesti ja näytelty. Kliseitä ei hävetä tuoda esiin. Niistähän kuva kustakin kulttuurista syntyy.
    Martti Suosalo
esittää matkamiestä ja hänen tunteitaan tulkitsee butotanssija Akeno. Musiikista vastaa japanilainen säveltäjä Shoin Kanki.

Uusi Kino / TV1, torstaina 26.3. kello 23.20, uusinta lauantaina 28.3. kello 13.

1. 4. Lampenius ja Cygnaeus

Maamme-laulun 150-vuotisjuhlavuoden ohessa juhlitaan myös Cygnaeuksen syntymäpäivää kahdessa paikassa. Sibelius-Akatemiassa viulisti Linda Lampenius kertoo suomalaisesta musiikkiviennistä ja kokemuksistaan ulkomailla. Lindan lisäksi Sibiksen suureen luentosaliin ahtautuvat puhumaan manageri Seppo Vesterinen ja pianisti Olli Mustonen. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle ajoissa.
    Vähemmän tungosta on luvassa Cygnaeuksen galleriassa, jossa runoilija Tommy Tabermann lausuu runojaan (kello 14), Annika Ollinkarin lauluoppilaat sibiksestä esittävät suomalaista laulumusiikkia 1800-luvulta (kello 15), FM Matti Berger puhuu Cygnaeuksen kirjoituksista kirjallisuudesta (kello 16), Pohjalaisten Osakuntien laulajat hoilaavat (kello 17) ja professori Matti Klinge puhuu (kello 18.15).

Cygnaeuksen jalanjäljissä – Suomalainen musiikki maailmalla, Sibeliusakatemia, luentosali I, Pohjoinen Rautatiekatu 9, kello 14. Vapaa pääsy.
Frederik Cygnaeuksen syntymäpäivä, Cygnaeuksen galleria, Kalliolinnantie 8, kello 14 alkaen, liput 15 / 10 markkaa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

12.4. asti. Muslimihousut ja nunna

Elina Saloranta muisti ja löysi kaapistaan arabialaiset housut. Housumuistoista syntyi kirja. Samasta laatikosta housujen kanssa löytyi myös pyyheliina, jota Saloranta oli käyttänyt huntuna hiuksissaan. Pian hän oli jo Afrikassa avustustyössä: ottamassa valokuvia ja opettamassa pakolaisleirillä taidetta. Jos kuulostaa hämärältä, mene katsomaan. Kuvat löytyvät Kluuvin galleriasta.

Unioninkatu 28. Avoinna ti-la 11-17, su 12-16. Vapaa pääsy.

8.4. Quo Vadis, kirjasto?

Ovatko yliopistokirjastot myös tulevaisuudessa avoimia kirjastoja? Kuka maksaa tiedosta: yhteiskunta, yliopisto, ainelaitos vai opiskelija? Onko pohjoismainen kirjastoverkko vanhentunut tavoite? Mille arvoperustalle tietoyhteiskunta perustuu?
    Vastauksia etsitään Helsingin yliopiston opiskelijakirjaston ja Suomen ylioppilaskuntien liiton järjestämässä seminaarissa Tietoyhteiskunnan ja korkeakoulukirjastojen arvojännitteet. Seminaari alkaa puoleltapäivin alustuksilla ja jatkuu iltapäivällä paneelikeskustelulla. Tilaisuus on avoin ja ilmainen, mutta järjestelyjen, kuten kahvitarjoilun, vuoksi on hyvä ilmoittaa tulostaan Marita Anttoselle, (09) 191 23954 (marita.anttonen@helsinki.fi).

Tieteiden talo, luentosali I, Kirkkokatu 6. Kello12-16.