27. maaliskuuta 1998
Teksti:

Yliopistoissa ja korkeakouluissa mennään yhä enemmän kohti projektiluontoista tutkimusta. Projektitutkimukseen on helpompi saada rahoitusta. Mitä isompi projekti sitä parempi”, visioi KTM Juhani Kauhanen Helsingin liiketalouden ammattikoulusta.
    Kauhanen on projektityön asiantuntija ja luennoi Helsingin yliopiston rekrytointipalvelujen järjestämässä Akateeminen työ tutuksi -infossa. Hän maalailee, että tulevaisuudessa korkeakoulut kisaavat yhä enemmän projektirahoituksesta. Projektit vaikuttavat siihen, miten yhteiskunta jakaa varoja. Rahat jaetaan yksiköille, joissa on tuottavia projekteja.
    Helsingin yliopiston uusi rahanjakomalli on Kauhasen mukaan askel kohti projektien tukemista. Kauhasen mielestä malli johtaa vääjäämättä perustutkimuksen vähenemiseen.
    ”Yliopistoissa huomataan, että kaikkea ei voi tutkia. On keskityttävä tiettyyn tutkimuskohteeseen. Perustutkimuksen sijaan toteutetaan projekteja. Tämä näkyy jo nyt rahanjaossa.”
    Projektien lisääntymisen syihin kuuluu Kauhasen mukaan myös se, että korkeakoulut joutuvat tulosvastuun myötä hankkimaan yhä enemmän rahoitusta vapailta markkinoilta. Tutkimus on sovitettava ulkopuolelta tuleviin vaatimuksiin.

Parketista projektiparkettiin

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen yliassistentti Matti Nykänen kritisoi projektiajattelua. ”Projektityö-ajatus on peräisin rakennustyömailta”, Nykänen täräyttää. ”Talonrakennuksen ajateltiin pysyvän paremmin aikataulussa ja talousarviossa, kun työ ositetaan irrallisiin vaiheisiin.”
    Parkettiporukalle kerrotaan ainoastaan minä päivänä talon pohja on valmis ja parketti voidaan asentaa. Työporukat eivät neuvottele vaan kukin saa komentonsa projektijohdolta. Turha keskustelu on eliminoitu. Näin työ sujuu sutjakkaammin.
    Mutta mikä sopii raksalle, ei välttämättä sovi yliopistolle.
    ”Projektipäällikkö, esimerkiksi professori, ottaa annetun tutkimusongelman ja jakaa sen sisältämät osaongelmat alaisilleen, vaikkapa opiskelijoille”, Nykänen kertoo projektityöstä. ”Opiskelijat ratkovat ongelmat määräaikaan mennessä ja raportoivat esimiehelleen, joka lopuksi kokoaa ja raportoi tutkimuksen tilaajalle. Ainoastaan professori tietää, mistä kokonaisuudessa on kyse.”
    

Perustutkimus vastaan projektit

”Kun perustutkimusta tekevä tutkija löytää mielenkiintoisen osaongelman, hän kiinnittää siihen huomiota. Projektitutkimuksessa ei tälläisille hedelmällisille sivupoluille ole oikeutusta. Työ on tehtävä valmiiksi tilauksen rajoissa.”
    Nykäsen mukaan akateeminen vapaus on projektien näkökulmasta suoranainen haitta. Sujuvassa projektissa katsellaan mahdollisimman vähän muualle.
    Mutta opiskelijoilla on oikeus tietää kokonaisuus, ei vain pientä osaa tutkimuksesta, Nykänen ärähtää. Tutkimusprosessia ja tulosta ei voida erottaa.
    ”Yhteiskunnassa täytyy olla instituutio, jossa tutkitaan myös sivupolkuja. Yliopisto on luontevin vaihtoehto. Jos yliopisto siirtyy projektiajatteluun, siitä tulee tietyn ammatin harjoittamispaikka.”
    Niille opiskelijoille, jotka tulevat yliopistoon hakemaan työpaikkaa, projektit tarjoavat hyvän tien työelämään. Nykäsen mukaan nämä opiskelijat kuuluvat kuitenkin ammattikorkeakouluihin, joista valmistutaan suoraan ammattiin. Hän on huolissaan siitä, että akateemisesta työstä tehdään automatisoitua tutkimusten tuotantoa. Yliopiston tulisi huomata suunta ja pohtia halutaanko siihen mennä.
    ”On totta, että yliopistojen pitäisi pystyä tuomaan tieteen tuloksia paremmin ulos. Tulokset voidaan paketoida vaikka projektimuotoon. Mutta työskentelytapoja ei voi muuttaa.”
    Yliopiston rehtori Kari Raivio ei yhdy kritiikkiin. Hän ei usko projektien uhkaavan perustutkimusta. Raivion mukaan projektityön lisääntymiseen on yliopistolla varauduttu palkkaamalla työntekijötä auttamaan projektisuunnittelussa ja hakemusten teossa.
    ”Henkilökunnan kannalta on huonoa, että lyhytaikaiset työsuhteet lisääntyvät. Yhteiskunnan kannalta on hyvä kilpailuttaa eri projekteja”, Raivio toteaa.

Heikki Valkama
Piirros Ville Tietäväinen