Keskonen: …ja Ollila soittaa

T:Teksti:

Jorma tässä hei! Mä ajattelin kertoa sulle lyhyesti meidän kaikkien suomalaisten oman firman Nokian yritysfilosofiasta näin rekrytoinnin yhteydessä. Nokialla on töitä jokaiselle, joten me toivotaan että jollet sä ole varattu niin tulisit meidän hommiin. Tuut tuut tuuthan?
    Miksikö? No siksi että me Nokialla ollaan se tekijä, joka antaa tälle kansakunnalle uuden selkärangan: Nokia ryhdistää ihmisiä! Enää suomalaisten ei tarvitse kääntää toista poskea, sillä sitä vasten on nykyään näytön paikka: diplomatian pettäessä eli puheajan loppuessa suomalaiset voivat viimeinkin ? kiitos Nokian ? lähteä soitellen sotaan. Tällainen linjanveto ei ole meille ongelma eikä mikään, vetihän Mannerheimkin rintamalle aikoinaan omansa.
    Nokialla uravalinnasta pyritään tekemään
pikavalinta ja siksi me palkataan nuorta ja tiimihenkistä porukkaa. Me uskotaan että joukossa on voimaa ja ettei hyvästä ryhmästä kukaan jätä viestiä. Kesken siis. Joku ulkopuolinen voisi toki uhota pyyhkivänsä tällaisilla kommenteilla individualistisen takapuolensa, mutta Nokialla me kaikki ollaankin yhtä suurta persettä. Firma pitää omista työntekijöistään huolta: meillä Nokialla ei tahdota että kukaan joutuu edes Nesteeseen, saati sitten että ajautuisi langan päähän.

Jotkut juntit haluaa ehdoin tahdoin heittää kapuloita rattaisiin väittämällä, ettei kännykkä kelpaa muuhun kuin uudissanaksi. Tuohon me sanotaan että jos mies ei peltoaan kynnäkkä niin ei tulosta synnykkä. Nokialta nimittäin syntyy: meidän verkosto on sen verran kattava, että Nokian matkapuhelimilla voi vaikka onkia, jos sikseen tulee. Seksiin ei sentään tule, sillä Nokia on kaino yhtiö eikä puhelinerotiikka sovi bisnekseen. Paitsi että kyllä Nokiallakin koolla on väliä: turhan usein matkapuhelimesta on tehty liian suuri numero. Numeronvalinta onkin Nokialle iso asia. Me ei haluta joutua tällaisten juttujen takia oikeuteen, vaikkakin joka puhelimen oletusarvona on sekä kantaja että vastaaja.
    Eikä Nokian menestyminen ole tosiaankaan
ollut silkkaa hyvää luuria. Meillä osataan ihan kaikkea: ainoastaan TV-rintamalla jouduttiinkin heittämään pyyhe kehään. Paitsi tietenkin Otaniemessä, jossa Nokian teekkareita tuijotetaan edelleen sillä silmällä. Mutta Nokia ajaa eteenpäin, ja meidän kovimmaksi sanaksi on nousemassa uusi kaapelitekniikka, joka on jo nyt yhtä lähellä meidän sydäntä kuin vanhuksella nitrot. Digitalista sen olla pitää!

Niin että siivoojaa tässä haettaisiin.