27. maaliskuuta 1998
Teksti:

Ennakkoluuloihin puuttuminen on helpompaa, jos ne havaitsee. Siitä haastateltavamme olivat kaikki samaa mieltä. Siksi he uskalsivat julkisesti pohtia, millaisissa tilanteissa he ovat napanneet itsensä kiinni ennakkoluuloista.
    Pari siirtolaista yritti ryöstää psykologian opiskelija Jarkko Ylikosken interrailillä. ”Sen jälkeen varoin kun siirtolaisia tuli vastaan. En olisi ajatellut niin saksalaisista. Retkeilymajoissa huomasin katsovani, että ton kanssa en varmasti tule oleilemaan”, Jaakko kertoo ja pyytää kainosti, että tekisimme myönteisesti tunnustuksiin suhtautuvan jutun.
    ”Yleensä olin väärässä. Ennakkoluuloissa oli kyse enemmänkin stylesta kuin ihonväristä.”
    Joka sanoo, ettei sillä ole ennakkoluuloja, on varmasti ennakkoluuloja täynnä.”

Maantiedon opiskelija Antti Helanterä on kuullut harvoin opiskelijoiden pohtivan ennakkoluulojaan ääneen.
    ”Jos istuu junassa ja sisään astuu laitapuolen kulkija, ei kukaan halua sitä viereen istumaan. Se alkaa kuitenkin kohta laulaa. Ajattelen, että olkoon mikä on, mutta älä tule minun viereeni.”
    Antti on samaa mieltä muiden haastateltujen kanssa, että rasismi on pahinta ennakkoluuloisuutta. Mutta Antin Suomessa kohtaama rasismi tuntuu lievältä. Hän muistaa entisen kämppiksensä Pietarin opiskelija-asunnosta.
    ”Pahimpia olivat juutalaiset, homot ja saatananpalvojat, joilla oli salaliitto ainakin Venäjää ellei koko maailmaa kohtaan. En uskaltanut sanoa mitään, koska sen kanssa piti asua ja se oli isompi.”
    ”Olin eilen menossa metroon. Aseman edessä oli poliisiautoja
jonkin kolarin takia. Vastaan tuli eteläeurooppalainen mies. Katsoin häntä ja ajattelin, että tilanne liittyy jotenkin häneen. Miksi katsoin juuri sitä jätkää? En osannut muutakaan tehdä”, suomen kielen opiskelija Riikka Venetkoski kertoo.
    Työskenneltyään kolme vuotta hotellissa Riikka huomasi rakentaneensa stereotypiota ulkomaalaista, muun muassa japanilaisista ja kiinalaisista.
    ”Kiinalaisten kanssa on tosi vaikea kommunikoida. Ne tulevat ja puhuvat kiinaa. Raskaina päivinä saatoin jättää palvelematta heitä.”
    Ratikassa kuulin, kuinka kuljettajaa varoitettiin radion kautta seitsemän venäläisen ryhmästä, joka oli kiertänyt pari päivää ratikoita ja lompakoita oli hävinnyt. Silloin huomasin ajattelevani, että niinhän se on”, suomen kieltä opiskeleva Sari Karvinen kertoo.
    ”Jännä, että Pietarissa käynneiltä minulla on pelkkiä hyviä kokemuksia venäläisistä, mutta täällä pitää lompakosta kiinni”, toteaa vieressä istuva kansantaloustiedettä opiskeleva Harri Kuusniemi.
    Kumpikaan ei tunne yhtään Suomessa asuvaa venäläistä. ”Siinäpä ehkä se.”
    Polttareita järjestäessään Saria ärsytti, miten tietyt saunat tai hotellit eivät kelvanneet ystäville, koska siellä käy paljon venäläisiä.
    ”Miten se venäläisiin liittyy, jos me olemme siellä omalla porukalla?”

Matematiikkaa opiskeleva Eero Sallasmaa myöntää tuomitsevansa skinit.
    ”He ovat saaneet sellaisen kasvatuksen, että huonot luonteenpiirteet pääsevät esille. Yhdistän heidät jotenkin automaattisesti työväenluokkaan.”
    Myös asemalla pyörivät nuoret aiheuttavat Eerolle väristyksiä.
    ”Sitä ajattelee heti, että he ovat nuorisorikollisia, vaikka todennäköisesti heillä ei vain ole muuta paikkaa, missä viettää aikaansa.”
    Jopa oman alan opiskelijat hymyilyttävät: ”Luennolla istuessa tulee tehtyä yleistyksiä. Vahvistan olemassaolevaa stereotypiaa, kun katselen ympärillä istuvia nörttejä. Matematiikan opiskelijoista heitä on noin viidesosa.”
    Kurssikaveri Sami Koskinen tuomitsee matematiikan professorit liian teoreettisiksi. ”He eivät ymmärrä esittämiäni kysymyksiä.” Opettajankoulutuslaitoksella urakoiva Sami tuomitsee myös humanistit ? joita hänelle ovat kasvatustieteen lukijat. ”Kasvatustiede on sellainen leikki ja laulu -tiede. Ei siinä vaadita yhtä paljoa kuin matematiikassa ja kemiassa.”
    Koskinen suhtautuu varauksella myös mustalaisiin. ”Olin ennen leirintäalueella töissä. Pomo oli määrännyt ettei yhtään mannea sitten päästetä sisään. Sitten tuli eräs mustalainen, iso karju joka alkoi riehua kun ei päässyt sisään. Se alkoi heitellä pomoa saksilla ja kaikkea.”

Eläinlääketieteellisessä opiskelevaa Hanna Päivärintaa ketuttavat kaikki öykkärit. ”Mustalaispojat ovat kiilailleet minua jonossa ja solvanneet julkisesti. Myöhemmin kuulin, että heidän kulttuuriinsa kuuluu naisten alentaminen. Kulttuurikolari selittää asiaa, mutta ei se kuitenkaan huonoa käytöstä oikeuta.”
    Missit saavat kiihkeän tuomion Hannalta. ”Missit ovat hyvännäköisiä ja tyhmiä, on ihan turha väittää muuta.”
    Missejä pahempia ovat Hannan mukaan kauniit urhot. ”Mr Finland -ehdokkaat: voi taivas mitä typeryksiä! Siellä ne seisovat rengaskasan päällä, rasvainen rinnus kiiltäen, kun taustalla soi Born To Be Wild.”
    Psykologianopiskelija Aleksi Raappanalla oli lukiolaisena periaatteesta vahvat ennakkoluulot inttiä ja kaikkea siihen liittyvää kohtaan ? kunnes hän suoritti asepalveluksensa Oulussa.
    ”Olihan siellä ihmisiä. Ainakin 25 prosenttia kaikista. Okei. Ehkä 50 prosenttia. Mutta eihän se luulo ihan vääräksi osoittautunut.”
    Helsinkiin opiskelemaan tullessaan Aleksilla oli ennakkoluuloja stadilaisia kohtaan. ”Stadilaiset pitää itseään fiksumpina. Eikä ne edes osaa puhua.”
    Musiikkitieteilijä Kristiina Vähäkangas inhoaa tapaansa ar- vostella ihmisiä ennakkoinformaation mukaan. Toisaalta Kristiinalta löytyy aivan omat inhokkinsa. ”Yleisesti ottaen itäeurooppalaiset ovat aika omituisia. Heidän suoruutensa ärsyttää, ja he menevät henkilökohtaisuuksiin helposti.”
    Kristiina myöntää uskovansa myös jonkin verran muusikkopiireissä vallitseviin yleistyksiin, että vaskisoittajat ovat juoppoja ja laulajat egoisteja.
    Maalta kotoisin oleva Vähäkangas on tunnistavinaan myös entisissä kotipaikkakuntalaisissaan tiettyä kateudensekaista alemmuudentunnetta helsinkiläisiä kohtaan. ”Sinne kun menee käymään, kuulee sanottavan, että käytän liikaa huulipunaa ja puhun liian hienosti”.

Elokuvatieteen opiskelija Johanna Grönqvist liftasi lakon aikana autoon,
jonka kuski kertoi olleensa joskus ovimies ja ampuneensa suoraan silmien väliin häntä olkapäähän puukottanutta mustalaista.
    ”Kuski puhui asiasta niin kuin hänellä olisi ollut oikeus tappaa ja että poliisit hyväksyivät tapahtuneen.”
    Johannaa jäi kalvamaan, ettei hän sanonut mitään kuskille vastaan. Johannalla itsellään on ennakkoluuloja mustalaisia kohtaan, koska yksi heistä tappoi Johannan lapsuudenystävän.
    ”Tiedän, että ystäväni tappaneen perhe oli poikkeuksellisen hullu. Mustalaiset tulivat pyytämään tapetun perheeltä anteeksi. Mutta ruotsinlaivalla tai jossain missä mustalaisia on iso äänekäs joukko muistan aina ystäväni. Enkä voi pahalle tunteelle mitään.”

Minna Joenniemi ja Elina Ruhanen
Kuva: Sanna Skants