27. helmikuuta 1998
Teksti:

Toisin kuin nykyään, 1800-luvulla ylioppilaskunta oli ainaisessa rahapulassa. Se vuokrasi alusta lähtien vuonna 1870 valmistunutta Vanhaa ylioppilastaloa ulkopuolisille. Alkuaikoina juhlat olivat yleviä, eikä rettelöitä sattunut.
     Häiriöt lisääntyivät 1890-luvulla vuokraajien määrän kasvaessa. Tansseja Vanhalla piti työväenyhdistys, jossa kävi paljon nuoria naisia. Ylioppilaat puikahtivat iltamiin ravintolan kautta ”ei aivan viattoman tanssi-innon kiihottamina”. Maineesta huolehtineet parahtivat, että ”isänmaa on antanut talon maan toivoille, ei Helsingin huvittelunhaluiselle yleisölle”. Tansseissa nujakoitiin tuon tuosta ja vuonna 1907 Vanhalla sattui jopa tappo.
     Uuden ylioppilastalon valmistuttua 1910 opiskelijaelämä siirtyi pääosin osakuntarappuun. Klubihuoneistot tarjosivat juhlintaa kellon ympäri, vaikka järjestyssäännöt virallisesti kielsivät alkoholin nauttimisen. Vuonna 1919 voimaan astuneen kieltolain piti raitistaa ylioppilaat. Toisin kävi. Salakauppiaat saivat uuden tuottoisan asiakasryhmän. Ylioppilaslehti valitti 1922, etteivät ”kaikki naisylioppilaatkaan ole [-] raittiuden kannalla”. Hämäläisten pikkujoulussa 1925 puhkesi verinen tappelunnujakka, kun hämäläiscivis kaatoi toverinsa päähän teetä. Tapauksen selvittelyä haittasi se, ettei osa asianomaisista muistanut asiasta mitään.
     Pahamaineisia olivat etenkin naamiaiset. Raittiusmies Viktor Muukkonen kertoi keväällä 1926 savolaisten naamiaisissa ”melkein kaikkien miesten olleen juovuksissa [ja] jopa nähneensä katunaisiakin”. Hän löysi kuusitoista kanisteria ja viisi pulloa. Huvittelijat puolustautuivat samoin perustein kuin nykyään: juhlat olivat välttämättömiä osakunnan taloudelle.
     Raittiusväen ohella menoa paheksui Ylioppilaiden kristillinen yhdistys, jonka puheenjohtaja E.G. Gulin arvosteli 1927 kovin sanoin osakunnissa harjoitettavaa juopottelua. ”Irstainen elämä” sai naamiaisissa ”sietämättömiä muotoja”. Pakinoitsija Laikkus kyseli Ylioppilaslehdessä syksyllä 1929, milloin ylioppilastanssiaiset saadaan siivottua piikeistä eli katunaisista: ”Jokaikisessä osakunnassa näkee nuo samat, kadulta tullee ”ystävättäret” kolminkertaisessa rivissä reunustamassa eteisen seiniä odottavan ja maalatun näköinen ilme pesemättömillä kasvoillaan. Luulenpa melkein, että ne pelottavat monta civetärtä muuanne siivompiin paikkoihin. Mutta mitä se tekee, kunhan rahaa tulee kovasti”. 

”Varjele vartija sitä…”

Kuri koveni Uudella 20-luvun lopussa. Hämäläis-Osakunnan kuraattori ryhtyi kovistelemaan kieltolain rikkojia julkisesti. Iloluontoiset osakuntalaiset moittivat puolestaan sisärengasta osakuntaelämän lamauttamisesta: isäntähän menetteli suorastaan lainvastaisesti takavarikoidessaan väkijuomia huoneistosta. Paine palauttaa järjestys kasvoi, kun rehtori Antti Tulenheimo tiedusteli ylioppilaskunnalta, oliko Uuden suunnalta kantautuneissa viinanmyynti- ja tappeluhuhuissa perää. Ylioppilaskunta palkkasikin eteisvartijan talolle 1929. Käyttöön otettiin identifioimiskortit asiattomien vieraiden pitämiseksi osakuntarapun ulkopuolella.
Kohu laantui 1930-luvulla. Osasyynä oli kieltolain päättyminen. AKS:n toverikurikin lienee pitänyt juhlijoita aisoissa.
     Sotavuosina juhlia järjestettiin harvoin. Pääosa opiskelijoista oli naisia, joiden ei ollut vallitsevien käsitysten mukaan sopivaa irrotella. Asemasodan aikaan miehet pääsivät joskus käymään pääkaupungissa. Silloin ilonpito saattoi yltyä riehakkaaksi. Keväällä 1944 virolainen mieskorporaatio Fraternitas Estica järjesti epävirallisen vuosijuhlan, jonka hurjapäisimmät juhlijat päätyivät aamuyöstä pöytineen ja tuoleineen jatkoille Uuden kattotasanteelle.
     Heti sotien jälkeen alkoholinkäyttö oli reipasta rintamamuistojaan huuhtelevien miesten palattua päättämään opintonsa. Meno tasaantui pian rauhallisempiin uomiin. Osaltaan järjestyksenpidossa auttoivat emännöitsijät, joiden sanaa paatuneimmatkin juomaveikot uskoivat. 

Oksennusta, virtsaa, pulloja

Tansseista siirryttiin 60-luvulla bileiden aikaan. Keskioluen vapautuminen 1969 ja vapaan rakkauden tuulet muuttivat juhlakansan käyttäytymistä. Juopuneita oli enemmän ja vartijat hätistelivät porraskäytävästä lemmiskeleviä pareja. Löystynyt ovivalvonta toi paljon uutta väkeä rappuun -kaikista kansankerroksista. Rapun huhuttiin muuttuneen viina- ja huumekauppiaiden tyyssijaksi. Vartijoiden raporttien mukaan siellä oli ”oksennusta, virtsaa ja pulloja”.
HYY:n edustajistossa keskusteltiin 1969 ylioppilastalojen järjestyksestä. Asia laajeni nuoriso- ja yleispoliittiseksi kysymykseksi vapaudesta – oliko Uudelle päästettävä vain HYY:n jäseniä vai myös muita nuoria? Vasemmistolaiset pitivät Ókontrollia luokka-ajattelun ilmentymänäÓ. Yhteisymmärrys vallitsi vain siitä, että poliisien kutsumista oli vältettävä viimeiseen asti.
     Poliisi tuli kutsumattakin, kun salakapakointi paisui Uudella laajamittaiseksi. ESO:aan tehtiin viinaratsia 70-luvun alussa. Poliittiset opiskelijajärjestöt hallitsivat bilerintamaa, kunnes valtsikan Kannunvalajat panivat pystyyn Kannu-klubin. Siellä soi blues ja olut kuohui. Sana kiiri niin laajalle, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet jammailemaan. Taas poliisi puuttui peliin. Ratsian syynä olivat epäilyt klubin liepeillä harjoitetusta huumeiden käytöstä. Kannunvalajien hallitus tuomittiin maksamaan vuosia kestäneen oikeuskäsittelyn jälkeen huomattavat sakot ja korvaukset.
     Aamun asti jatkuneet bileet olivat suosittuja jatkopaikkoja 1980-luvun lopulle saakka. Ravintoloiden aukioloaikojen pidennyttyä opiskelijabailujen kävijämäärät laskivat selvästi. Muutamat megabileet ja valtsikan tiedekuntatenttibailut ovat koonneet Uuden A-rapun kaikki tilat täyteen väkeä. Mutta vartijoiden näkyvämpi läsnäolo on karsinut 1990-luvulla kävijäkunnasta levottomimman aineksen. Osasyynä lienee myös se, että viimeisetkin 60-70 -lukujen vanhat pierut ovat hälvenneet ilmaan.
 
Lähteet: Matti Klinge, Ylioppilastalo (2. painos); Laura Kolbe, Eliitti, traditio, murros – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1960-1990; Seppo Kuusisto, Kansallishenkeen uskoen Ð Hämäläis-Osakunnan historia I-II; Jouko Teperi, Henkinen taistelu Karjalasta autonomian ajan lopulla; Ylioppilaslehti; Savolaisen osakunnan pöytäkirjat 1905 – sekä opiskelijajärjestöjen historiaa tutkinut John Lagerbohm.
   

Jouko Kokkonen
Kuva: HYYn arkisto