16. tammikuuta 1998
Teksti:

Kuuntelin kahvitunnilla radiosta interaktiivista ohjelmaa, jonne juontaja houkutteli ihmisiä soittamaan ja kertomaan arvoista: soita ja kerro, mikä on sinun tärkein arvosi. Kas kas, ajattelin. Voidaanko kaikkien nykyisin kaipaamaa arvokeskustelua virittää näin helposti?

     * * *

Presidentti Ahtisaari piti tyylilleen uskollisesti uuden vuoden puheen, joka korosti arvoja. Lasten ja heikoimpien ihmisten aseman turvaaminen, syrjäytyneiden auttaminen, arjen turvallisuus – kukapa meistä ei jakaisi presidentin näkemystä näiden asioiden oikeutuksesta yhteiskunnassamme.
     Viime vuosina eri tahot ovat tehtailleet kiihtyvällä vauhdilla arvo- ja asennetutkimuksia nuorten isänmaallisuudesta aina päihteisiin ja seksiin suhtautumiseen. Arvot ovat nyt kovassa huudossa.
     Mitä ihmiset sitten arvostavat? Radio-ohjelmaan soittaneiden tynkägallupissa listalle nousivat niin terveys, vapaus ja itsekunnioitus kuin tasa-arvo ja oikeudenmukaisuuskin. Mikä hivelevintä, joukkoon pääsivät myös rakkaus ja humaanisuus. Ovatko pehmeät arvot vihdoin palaamassa?
     Professori Ilkka Niiniluoto kirjoitti Helsingin Sanomien artikkelissa (3.8.-97) niin ikään arvoista. Niiniluoto ennustaa, että 2020-luvullakin suomalaisten arvolistan kärkisijaa pitävät yhä mm. terveys ja perheen turvallisuus. Myös työn arvostuksen hän katsoo palaavan, maailmansodan pelko sen sijaan vähenee.
     Mikä tekee arvosta arvon? Kuten radio-ohjelman juontaja kiteytti, arvo on asia, jota ihminen puolustaa. Kyse on huolen pitämisestä siitä, ”etteivät muut asiat aja arvon ohi”. Että se pysyy korkeimpana tavoitteena ja tiennäyttäjänä kohti parempaa maailmaa.
     Tasavallan presidentti peräänkuulutti puheessaan kollektiivisuutta, yhteistä vastuunkantoa yhteiskuntamme tilasta ja sen jäsenten hyvinvoinnista.

     * * *

Yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä korostavien arvojen on esitetty vuorottelevan hallitsevina sykleinä noin 25 vuoden välein. Jos siis suurta solidaarisuutta lähimmäisiä ja kaikkia kansoja kohtaan koettiin sielua pakottavassa määrin 60-luvulla, alammeko yksilöllisyyttä kirkuneen, kimalteisen 80-luvun ja sen ylilyöntien jälkeen olla jälleen taitekohdassa?
     Vahvan individualismia korostavan kauden jälkeen alkaa jälleen olla nähtävissä nouseva me-henkisyyden tarve. Sen tunnustaminenkin on jälleen sallittua. Viime vuosikymmenellä syntyneen illusorisen ylellisyysuskon äkkipysähdys on ollut suomalaisen sielunmaiseman kehitykselle merkittävä käännekohta. On koittamassa uusi yhteisöllisyyden aikakausi.
     Olimmepa kuinka individualisteja tahansa, olemme väistämättä aina myös me, osa yhteisöä. Meidän on kyettävä näkemään oma vastuumme yhteiskunnan rakentamisessa – sen parantamisessa. Murros on käynnissä ja siksi koemme tarvetta arvokeskustelulle.
     Arvokeskustelua käydään Suomessa tänään yhä välineellisellä tasolla. Enemmänkin puhutaan itse keskustelun käymisestä kuin mitä sitä todella käydään. Ehkä arvokeskustelun sisällöllinen käyminen, tekemiemme ja tulevaisuudessa tehtävien valintojemme perusteiden kartoittaminen edellyttäisivät uudelle henkiselle tasolle pääsemistä: juuri tuon yhteisöllisyyden tunnustamista ja rohkeaa vastuunottoa.

Krista Kinnunen
Kirjoittaja (sd) on ulkoministeri Tarja Halosen eduskunta-avustaja