16. tammikuuta 1998
Teksti:

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta leikkasi tämän vuoden budjetissaan Studentbladetin avustusta vastoin aiemmin tehtyjä herrasmiessopimuksia. Suusta suuhun kulkeneen perimätiedon mukaan 1980-luvun lopulla Studentbladetin rahat turvattiin, kun ruotsinkielisen järjestösihteerin virka lakkautettiin.
     Sama lupaus oli annettu suullisesti ennen HYY:n budjettineuvotteluja. Kansainvälisten asioiden sihteerin viran perustaminen aiheutti kuitenkin noin 200 000 markan ylimääräiset säästötarpeet.
     Studentbladetin osuus juustohöylätalkoissa oli hieman yli kymmenes. Tämä vastaa yli puolta lehden avustajabudjetista. Studentbladetin hinta on edelleen HYY:lle noin 130 markkaa tilattua lehteä kohden. Vertailun vuoksi, Ylioppilaslehden vuositilaus maksaa ylioppilaskunnalle noin 60 markkaa.
     Ylioppilaskunnassa on kaksituhatpäinen ruotsinkielinen vähemmistö, jonka elämänmenosta valtaosa ei tiedä hölkäsen pöläystä. Suuri osa – allekirjoittanut mukaanlukien – pitää virkamiesruotsin suorittamista välttämättömänä pahana, joka läpäistään rimaa hipoen, aitoa kielitaitoa hankkimatta.
     Samaan aikaan ruotsinkielisiksi ilmoittautuneet opiskelijat saavat nauttia sekä suomen- että ruotsinkielisestä ylippilaslehdestä. Vain tuhannella suomalaisella on mahdollisuus tilata Studentbladet ilmaiseksi. Harva ymmärtää käyttää tätä etua. Siitä ei turhaan pidetä meteliä.
     Mikäli ylioppilaskunta olisi aidosti kaksikielinen, kuten se julistaa, tulisi myös kaikkien suomenkielisten saada molemmat ylioppilaslehdet. Kevään neuvotteluissa mahdollisesti laskeva lehtikohtainen avustus Studentbladetille voitaisiin korvata lisäämällä tilausten määrää. Kasvanut levikki lisäisi lehden mainosmarkkoja.
     Studentbladet on parhaimmillaan hyvin toimitettu ja mielenkiintoinen lehti. Sen avulla monesta ruotsinkokeesta selvittäisiin aiempaa helpommin. Samalla me suomalaistomppelit oppisimme hieman ymmärtämään sitä mystistä ruotsinkielistä kulttuuria. Vältettäisiin edes muutama nyrkkipaini Perunatorin nakkikioskilla.

Jan Erola, päätoimittaja

Vastapääkirjoitus: Erola nuolee svedupellejä.

Päätoimittaja Jan Erola ehdottaa, että suomenkieliset opiskelijat alkaisivat lukea Studentbladetia. Tällä tavoin lehden levikki nousisi, mainostulot kasvaisivat ja Stuidari saisi taloutensa kuntoon.
Erola vetoaa ylioppilaskuntamme kaksikielisyyteen, vaikka hän on elävä esimerkki maamme kaksikielisyyden todellisesta olemuksesta: niin kauan kuin suomenkielinen selviää opinnoistaan suomella ja ruotsinkielinen ruotsilla, kukaan ei lue toista kieltä ellei ole pakko. Se että Erolalla on huono omatunto kielitaitonsa takia, on säälittävä peruste tehdä sinisilmäisiä ehdotuksia ruotsinkielisen opiskelijalehden puffaamiseksi.
     Studentbladetin ongelma on, että sen on pakko olla olemassa. Sen on pakko ilmestyä kahden viikon välein ja sitä tekemässä pitää olla neljä alipalkattua toimittajaa, vaikka lehti kituuttaa mielekkyyden, kannattavuuden ja välillä luettavuuden rajamailla. Niin Stuidarin entisillä toimittajilla kuin nykyisillä lukijoilla on vaikeuksia ottaa lehtensä vakavasti; uuden toimituksen kokoaminen on lähes jokavuotinen farssi.
     Se että Helsingin yliopiston ruotsinkieliset opiskelijat saavat Ylioppilaslehden mutta suomenkieliset eivät Stuidaria, ei ole huutava vääryys vaan luonnonvarojen säästämistä. Niin kauan kuin ruotsinkieliset itse pitävät lehteään Ylioppilaslehden kylkiäisenä tulevana kieliliitteenä, on turha kuvitella, että ummikkosuomalaiset opiskelijat saati mainostajat kokisivat Studentbladetin muuksi kuin vieraskieliseksi ainejärjestölehtiseksi. Jos ruotsinkieliset opiskelijat todella haluavat, että Pohjoismaiden vanhin ylioppilaslehti elää arvonsa mukaisesti, on otettava lusikka kauniiseen käteen ja mietittävä, kuinka usein, missä muodossa ja kenen rahoittamana Studentbladetin olisi mielekkäintä ilmestyä.
     Savolaisista vanhemmista syntyneen Erolan kirjoituksesta kuultaa tyypillinen sisäsuomalaisen kykenemättömyys kritisoida ”mystisen” suomenruotsalaisen vähemmistömme toimintaa. Niin on aina ollut ja niin on aina oleva -pohjaiset herrasmiessopimukset eivät ole sama asia kuin vähemmistöoikeudet, vaikka ankkalammen puitteissa asioista pienen piirin kesken sovittaisiinkin. Jos Erola haluaa hälventää mystiikkaa, kehotan häntä tutustumaan suomenruotsalaisiin, jotka Perunatorin nakkikioskin jonossa kutsuvat suomeksi hodarinsa tilaavia ugrilaiseksi sämre folkiksi.

Otto Mattsson, svedupelle