Iisään ja po-oojan ja pyyhän hengen niiimeen Aa-men, aa- men!" Hermanni Eskolin äänestä paistaa jännitys, kun hän seisoo seurakunnan edessä ja laulaa liturgiaa. Haparoivan alun jälkeen puhe alkaa kuitenkin kaikua komeasti. Eskoli rukoilee, lukee raamattua ja laulaa taas. Kesken kaiken kirkkosalin täyttää vaivautunut hiljaisuus Eskolin unohtaessa vuorosanat.
    Kirkollisista puuhistaan huolimatta Eskoli ei ole pappi. Vielä. Meneillään on Teologisen tiedekunnan jumalanpalvelusharjoituskurssi ja toistakymmentä opiskelijaa on kerääntynyt Tähtitorninkadun Lähetyskirkkoon kokeilemaan saarnaajan ja liturgin taitojaan. Tunnelma on harras.
    Eskolin liturgian jälkeen saarnapönttöön nousee Marjatta Sademies.
    "Rakkaat veljet ja sisaret. Uusi vuosi on alkanut…
    "Yltiöymmärtäväisen seurakuntasisaren äänellään Sademies muistuttaa rakkaita veljiään ja sisariaan uudesta vuodesta ja kertoo kuinka on ystävineen rukouksessa muistanut sorrettuja ja heikkoja.
    Saarna on hurskas. Ääni väristen Sademies vaihtaa aihetta puhjenneiden silmämunien, kirurgien siunattujen käsien ja poismenneen ystävän kautta Jeesukseen.
    Kun viimeinen virsi on laulettu, alkaa palaute. Eskoli saa kehuja nöyrästä asenteestaan ja luostarimaisesta polkkatukastaan. Harjoitusryhmän ohjaaja, lehtori Tapio Lampinen antaa vinkkejä kuinka käsikirjaa tulee kannatella. "Synninpäästöä lausuttaessa on otettava katsekontakti seurakuntaan.
    "Papiksi pyrkivillä ei ole helppoa. Kirkon seremoniat ovat vaikeita ja monimutkaisia. Asennoissa sekä rukoussuunnissa riittää muistamista.
     "Tämä oli ensimmäinen kokoontuminen, ei mikään loisto suoritus", Lampinen arvioi harjoitusta. "Meillä on uusi jumalanpalveluskaava ja se aiheuttaa hieman ongelmia.
    "Arvosanat saarnoista annetaan vaikuttavuudesta. Mitä toimivampaa propagandaa, sitä paremmat pisteet.

Heikki Valkama
Kuva: Riku Isohella

Muuta kiinnostavaa:

• Ei artikkeleita