12. joulukuuta 1997
Teksti:

”Meillä länsimaissa on aina ajateltu, että eläimet ovat jotenkin hyvän ja pahan tuolla puolen ja ihmiset taas eivät”, helsinkiläinen kirjailija-kääntäjä-toimittaja Tuomas Kilpi, 30, aloittaa haastattelun ja välttelee hermostuneena katsekontaktia kuin tietäen puhuvansa arasta asiasta. ”Mutta mitä eroa loppujen lopuksi on jollakin belgialaisella pedofiilillä, joka raiskaa pikkulapsen, ja afrikkalaisella leijonalla, joka tappaa gnu-antiloopin?”
    Provosoivasta sisällöstä huolimatta Kilpi on kysymyksensä suhteen tosissaan ja vilpitön. Uudessa ja seitsemännessä kirjassaan Pedot hän pohtii, mitä tapahtuu jos ihminen viis veisaa siitä mikä on oikein ja väärin. Tai paremmin ilmaistuna: millainen on (ajatus)maailma, jossa moraali on lakannut olemasta.
    Petojen päähenkilöt ovat tyttö ja poika, jotka vertailevat insestikokemuksiaan sähköpostitse. Kunnianloukkausuhan takia henkilöitä ei mainita nimeltä, mutta oma lisämausteensa on, että tytön isä on suurvallan presidentti ja nimi sama kuin C:llä alkavan englantilaisen jalkapallojoukkueen. Pojan etunimi taas alkaa M:llä ja hänen diplomaattitaustainen valtionpäämiesisänsä on koulutukseltaan kansakoulunopettajaä
    Mutta jos lukija tämän kuvauksen perusteella odottaa sievistelevää ivailua siitä, että tasavallan presidentti panee kännikaatuilunsa lakerikenkien piikkiin, hän tulee pettymään – ja todennäköisesti järkyttymään. Pedoissa kuvataan yksityiskohtaisesti, miten sekä isä että äiti käyttävät seksuaalisesti hyväkseen lastaan – tai ketä hyvänsä lasta. Insestin osalta kiveäkään ei jätetä kääntämättä eikä yhtään kehon aukkoa raiskaamatta.

Yhtä moraaliton kuin lukemansa

Pedoissa kauheuksilla ja moraalittomuudella on kuitenkin tarkoituksensa. Kun Kilpi päähenkilönsä suulla kysyy, onko sikiö mahdollista raiskata kohtuunsa jo ennen kuin se syntyy, kysymys on filosofinen, ei tekninen. ”Haluan kyseenalaistaa käsityksen, että meitä yhdistäisi luonnostaan tietty moraali”, Kilpi sanoo ja painottaa, ettei yritä itsetarkoituksellisesti järkyttää lukijaa.
    Kilven pointti on, että sikiö ei tiedä tulevansa raiskatuksi sen enempää kuin gnu-antilooppikaan ei ole leijonan pahuuden uhri. Vasta ihmisen moraali, käsitys oikeasta ja väärästä saa meidät tuomitsemaan pedofiilin ihmishirviöksi. ”Yhteiskunnan turvallisuuden kannalta pedofiili pitää tietenkin pannan lukkojen taa. Mutta ei se ihmisarvoa vähennä, jos hän häviää kamppailun impulssiensa kanssa”, Kilpi toteaa. Jokaisen tekee välillä mieli ampua tai raiskata kaikki lähitienoon ihmiset.
    Pedoissa mitään tai ketään ei tuomitakaan. Kun koko lapsuutensa hyväksikäytetyt päähenkilöt kertovat rakkaudentunnustuksessaan aikovansa tehdä saman omille lapsilleen, sävy on suorastaan harras – polvi vain paranee ja ihmiskulttuuri jatkuu. ”Minun kirjassani kenelläkään ei ole omaatuntoa eikä tunnontuskia, ei edes uhreilla”, Kilpi selventää.
    Hienointa ja kierointa Pedoissa on, että kirjan loppuun päästyään lukija pitää päähenkilöiden moraalia – tai sen puutetta – oikeastaan ihan luonnollisena asiana. ”Lukija saa olla aivan yhtä moraaliton kuin kirjakin”, Kilpi naurahtaa.

Petojen sukua

Kilven mukaan ihmiset mieluummin hyväksyvät moraaliset käsityksensä itsestäänselvyyksinä kuin pohtivat mihin ne perustuvat. Nykyaikana on helppo olla moraalinsa suhteen leväperäinen ja epäjohdonmukainen. Ruoka tarjoillaan ja ostetaan muodossa, joka mahdollisimman vähän tuo mieleen teurastetun eläimen. Mutta samalla surkutellaan gnu-antilooppia, jonka leijona surmaa luontodokumentissa. ”Pieni todellisuuspiikki aina välillä tekee hyvää”, lihaa syövä Kilpi lohkaisee ja rohkaisee ihmisiä käymään teurastamolla katsomassa mistä se maksalaatikko oikein tulee.
    Samaan tapaan Kilven mielestä lapsia suojellaan kaikelta maailman pahalta aivan kuin nämä olisivat jotenkin moraalisesti viattomia ja kykenemättömiä pahantekoon. Hänen mielestään juuri lapsissa näkyy parhaiten, kuinka vilpittömän petomainen ihminen luonnostaan on. Sitä kautta aikuisten vaikea hyväksyä omaa eläimellisyyttään. ”Se mitä ei haluta ajatella, tarjoaa kirjailijalle aina hyvän työsaran”, hän toteaa.
    Ilman sen suurempia tunnontuskia Kilpi raiskaa kirjansa tiivistämällä sen ajatuskulun kolmilauseiksi sanomaksi: ”Eläimillä ei ole moraalia. Ihminen on eläin. Joten miksi ihmisellä sitten olisi luonnostaan moraalia?”

Otto Mattsson
Piirros Jussi Anttonen