12. joulukuuta 1997
Teksti:

Pohjois-Karjalan pääkaupungissa esiintyy ensimmäistä kertaa mainio kotimainen ska-bändi Blaster Master. Tiedostavat skinheadit ovat kautta liikkeen kolmekymmentävuotisen historian rakastaneet skata.
    Olisin halunnut tietää, mitä joensuulaiset kaljut, pilottitakkiset rasistit tietävät liikkeen ristiriitaisesta historiasta. Tietävätkö he esimerkiksi, että kääriessään asuun kuuluvasti farkkujensa puntit liian lyhyiksi, he matkivat Itä-Lontoossa vaikuttaneita mustia rude boyseja?
    Kun skinhead-liike sikisi Lontoon lähiössä 60-luvun puolivälissä, jamaikalaiset siirtolaispojat olivat ensimmäisten nahkapäiden ystäviä ja esikuvia. Rudien ska on mitä aurinkoisinta takapotkuista karibianhumppaa. Skan ja rudien katu-uskottavuutta lisäsi tieto, että skata esittäneet soundsystemsit olivat tappaneet Jamaikalla toisiaan musiikin tähden.
    Skinien edeltäjät modit ihailivat amerikkalaista mustaa soulia. Jalkapallohuliganismista ja räätälillä teetetyistä puvuista tunnettu mod-liike haaraantui, kun beatlemania teki modeista liian muodikkaita. Osa pakeni taidekouluihin ja antoi hiusten kasvaa hippimittaan. Hard modit palasivat työläiskoteihinsa ja pukivat ylleen isiensä työvaatteista yhdistellyn univormun. Heitä kutsuttiin pähkinöiksi, sitruunoiksi, munapäiksi ja vakoilijapojiksi ennen kuin nimi skinhead vakiintui.
    Ystävyys rudien kanssa ei estänyt skinejä hakkaamasta 60-luvulla homoja ja pakistanilaisia. Punkin tultua 70-luvulla skinitkin yltyivät kilpailemaan shokkiarvosta. He ajelivat ensimmäistä kertaa päänsä täysin kaljuksi ja julistivat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella tatuoimalla skinhead-sloganeita otsaansa. Naiset hyväksyttiin jengiin huumekuriireiksi, koska brittiläisillä miespoliiseilla ei ollut oikeutta tehdä ruumiintarkastusta naisille. Ensimmäiset pakistanilaisskinit nostivat kätensä hitler-tervehdykseen. Rasismi ja oikeistolaisuus vahvistuivat 70-luvun lopulla. 80-luvulle tultaessa skinhead-liike oli aatteellisesti jo herkullisen sekaisin.

Oululainen vaihtoehto

Kun skasta tuli 80-luvun alussa brittihitti, menestyneiden ska-yhtyeiden keikalle kokoontui eriävien suuntauksien edustajia. Oikeistolaisten vastapainoksi ilmestyivät vasemmistolaisskinit eli redskinsit.
    Oululaisen Blaster Masterin esikuvina ovat 80-luvulla skata hallinneen 2-Tone levy-yhtiön yhtyeet kuten Specials, Selector ja Madness. Selectorissa oli musta naislaulaja. Blaster Masterissakin on naislaulaja ja saksofonisti.
    ”Me jätetään politikointi muille. Mutta me ollaan mielenkiintoisessa asemassa, koska skinit tulevat ympäri Suomen meidän keikoille. Käyn kyllä aina juttelemassa niiden kanssa”, Blaster Masterin moottori Sakke sanoo.
    ”Joensuulaiset skinit ovat boneheadejä. Eivät ne kuuntele kuin Oi!ta.”
    Oi! on 80-luvulla natsiskinien kehittämä punkkia suoraviivaisempi musiikkilaji, jonka musta huumori on rasistista. Ensimmäiset Suomen lähiöihin 80-luvun puolivälissä syntyneet skinijengit kuuntelivat Oi!ta.
    ”Helsingissä meitä oli katsomassa viitisenkymmentä sharppia, jotka tajusivat, mistä on kyse. Taempana seisoi niitä, jotka ojentelivat kättään hitler-tervehdykseen, mutta ne huomasivat aikanaan, ettei siitä ollut kyse”, Sakke toteaa.
    Skinheads Against Racism-skinit eli sharpit ovat todellisia suvaitsevaisuuden testaajia. Mistä skinejä vihaava maallikko tietää, ettei skinisti pukeutunut kaveri ole rasisti?
    ”Sehän on hirveän tarkkaa, millaiset hihamerkit on tai onko punaiset
    vai valkoiset kengännauhat. Punainen on sharppien väri.”
    Blaster Masterin kotikaupunki Oulu tunnetaan kunnanvaltuustoon valitusta rasistisesta ravintoloitsijastaan ja lööppeissä komeilleista portsareistaan, jotka eivät päästä mustia asiakkaita sisään. Käy ilmi, että Joensuussa rokkiravintolat eivät päästä skinheadejä sisään. Tosin mustiakaan ska-faneja ei keikalla näy.

Viha tyyliä tärkeämpää

Pihisen pettymyksestä, kun en saa tykittää Joensuun paukapäitä hankalilla kysymyksillä ja kuulla koottuja selityksiä. Miten Joensuun skinit esimerkiksi selittävät, että Itä-Saksan skinit haluavat kommunismin takaisin?
    ”Jos niiden kanssa voisikin puhua musiikista tai historiasta”, puuskahtaa turhautunut joensuulaisen popyhtye James the Beaverin solisti. ”Käytännössä skinien vaikutus täällä tarkoittaa sitä, että minun pitää miettiä, mitä kautta vien koiraa ulos. Tietyn kerrostalon parvekkeen ohi kulkiessani joudun varomaan ja kestämään ärsyttäviä huutoja.”
    Skinien läsnäoloon taipuminen aiheuttaa avutonta ärtymystä nahkahousuisessa nuoressa miehessä.
    Blaster Masterin keikan päätyttyä pälyilen vielä kierroksen kaupungilla, enkä löydä yhtään skiniä. Seuraavana päivänä uutisissa kerrotaan, että poliisi teki Joensuun skinheadien päämajaan iskun. Kaksikymmentä skiniä vietiin pidätettiin ja myöhemmin kuusi vangittiin yllytyksestä rasismiin.

Minna Joenniemi
Piirros Ville Nihtilä