28. marraskuuta 1997
Teksti:

”Päivää”, rehtori Kari.
    ”Älä sano rehtori. Näin tulosvastuullisuuden ja bisneshenkisyyden kynnyksellä termi johtajaopettaja kuulostaa paremmalta.”
    ”Niin, tästä tulosvastuullisuudesta pitikin kysymäni… Ettekö pelkää, että laitosten välille kehkeytyvässä kilpailussa tragikoomisuus tulee näyttelemään suurta osaa?”
    ”Tuohon minä vastaan kuten Q-teatterissa vaikuttava kaimani Antti sanoisi. Eli että ei tästä mitään laitosteatteria haluta.”
    ”Onko valmistuneiden määrä todellakin tuloksellisesti merkittävä tekijä?”
    ”Juu. Ja mitä nuorempana, sen parempi. Vanhasta miehestä tosin on tavattoman mukavaa kun on polvellinen sylioppilaita hall… hellittävinä.”
    ”Miksikäs luonnontieteiltä napsitaan rahaa pois?”
    ”Yksinkertaista ja liittyy edelliseen aiheeseen. Ajattele miten matemaatikotkin halventavat nuoruuden voimaa: joka teoreeman jälkeen muistutetaan aina ”ikä on todistettava”.”
    ”Varat siirretään sitten teologeille sekä valtiotieteilijöille?”
    ”Ne tietävät paikkansa eivätkä hypi silmille. Teologien aika menee silmät ristissä opiskeluun ja valtiotieteellisen manut taasen on helppo pysyttää Nykin ja Cellan välissä.”
    ”Entäs psykologian kaltaiset, joskus epätieteellisinä pidetyt aineet?”
    ”Hiiteen psykologia. Eihän tämä mikään universtas ole.
    ”Niin aina. Mutta tässäkö sitten kaikki muutokset?”
    ”Ei suinkaan. Lopullisena tavoitteena on ns. armeijan malli.”
    ”HERRA JOHTAJAOPETTAJA!” ”Lepo vaan. Tarkoitan sitä, että minun tilalleni etsitään joku, joka näennäisesti ampuu kovilla, vaikka puhuukin pehmeitä. Kuten ikisuosittu Saarisen Esa. Miehen meriittinä mainittakoon sotahistoriallisesti fundamentaali teos Filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marskiin.”
    ”Siinäkö kaikki perusteet?”
    ”Valitettavasti. Esa oli aikoinaan des… dosentti, mutta professuuria ei tullut. Vaan hätäkös tässä. Aina siitä tänne apulaisproffa olisi saatu. Tai johonkin maaseutuopistoon kepulaisproffa. Se kun saa tavallisen agripäivänkin kylvettyä täyteen merkitystä.”
    ”Mutta on Esa sen verran menestynyt, että sai ostettua asunnon Bulevardilta…”
    ”Niin teki. Albertinkadun pikkukoti – akateemisessa slangissa himanen – oli kuulemma jo sen verran matala maja, ettei siellä mahtunut en edes kunnolla seisomaan.”
    ”Mutta että filosofi yliopiston johtoon?”
    ”Toki. Yhdistä asunnot ja inttiajattelu. Tulos on itsestäänselvästi korsunluutorni.
    ”Niinpä tietenkin. Sotilastyylinen johto vie siis opiskelijoiden asiat oikealle tolalle?”
    ”Kyllä. Tolalle vie.