28. marraskuuta 1997
Teksti:

Ensin tulivat alkoholistit, pakolaiset, venäläiset ilotytöt ja kohta myös kaikki Suomen siviilipalvelusmiehet – 3 100 asukkaan Lapinjärvi vetää puoleensa haastavia vieraita.
    Matkahuollon baarin parlamentti tarkastaa Lapinjärvelle tulevat muukalaiset. Viime ajat on seurattu ilotyttöjä.
    Tienvarsihotellin prostituutio nosti kunnan nimen syksyllä iltapäivälehtien lööppeihin. Asiakkaita ja uteliaita tuli tilausbussillisia. Nyt kunnan ainoa tanssipaikka on nyt suljettu.
    ”Kyllä niitä vielä on. Eilen tuli Samaralla monta naista”, autokorjaamossa työskentelevä Jani tietää.
    ”Tytöt toivat kuntaan hyvää markkinameinikiä. Sanoin elinkeinoasiamiehellekin, ettei sinun tarvitse tehdä enää työtä ollenkaan”, naureskelee naapuripöydässä lehteä lukeva kunnantyötentekijä. Hän ei suostu puhumaan naisista omalla nimellään. Pikkukunnassa on parempi olla varovainen.
    Kunnanjohtaja ja elinkeinoasiamies panostivat huorien sijasta siviilipalvelusmiehiin. Kaksikon ehdotus voitti työministeriön järjestämän tarjouskilpailun ja seuraavan viiden vuoden aikana kaikki Suomen siviilipalvelusmiehet kurssitetaan Lapinjärvellä. Ensimmäinen 90 sivarin ryhmä saapuu tammikuussa. Vuodessa käy kaikkiaan 1800 sivaria.

Jokainen tunnistaa siviilipalvelusmiehen

Jarno ja Jani syövät lounasta. Likaiseen lentäjäntakkiin pukeutunut Jani on 18-vuotias. Hän astuu asepalvelukseen heinäkuussa Vekarajärvellä, missä Jarnokin aikoinaan palveli.
    ”Sivarit ovat niitä, jotka eivät pärjää armeijassa. Sustakin tulee varmaan sivari”, Jarno kiusaa.
    ”Ei taatusti tule.”
    Paikkakunnalla elää vahva maanpuolustushenki. Vain yksi lapinjärveläinen on ilmoittanut kutsuntalautakunnalle viimeisen kymmenen vuoden aikana haluavansa siviilipalvelukseen. Suurin osa pojista osaa ampua jo ennen armeijaanmenoa.
    Tänä vuonna Suomessa siviilipalvelukseen haki lähes kolme tuhatta miestä. Määrä on noussut 90-luvulla tasaisen rauhallisesti. Asepalveluksen valinneista se on kuitenkin alle kymmenen prosenttia.
    Ennakkoluuloista huolimatta jokainen jututtamistani lapinjärveläisnuorista tunsi siviilipalvelusmiehen, joka oli ihan mukava kaveri. Kunnantyöntekijä muistaa uusineensa katujen nimikylttejä kunnalla palveluksensa suorittaneen sivarin kanssa.
    ”Alakoulun opettaja oli ollut sivarina. Se oli hyvä tyyppi. Ja tutun tuttu kävi sivarin. Se on nyt kampaajana Helsingissä. Ja koulullahan oli se yksi.”
    ”Ai Max Marsilainen”, 16-vuotias Annika nauraa ja vihjaa ilmeillään, että Maxin päässä oli jotain vikaa. Annikakin haaveilee armeijasta.
    ”Se oli tosi tyypillinen sivari. Sellainen pitkätukkainen ihmetyyppi.”

Kyläläiset ovat piilosuvaitsevaisia

Vaikka lapinjärveläiset eivät vastaanota muukalaisia avoimin sydämin, heillä on pikkupaikkakuntalaisiksi kertynyt poikkeukselliset valmiudet kohdata erilaisuutta. Koulutuskeskuksen johtajaksi siirtynyt kunnanjohtaja Eero Soinio kutsuu kuntalaisiaan piilosuvaitsevaisiksi.
    Kaksikielisyys jakaa kuntaa, mutta sen kanssa on opittu elämään. Lapinjärven koulutuskeskus oli yli 50 vuotta alkoholistiparantola, jonne saapui juoppoja ympäri maan. Vanha selliosasto on säilytetty remontissa muistona.
    ”Alkoholisitit olivat hiljaista väkeä”, Jarno muistelee.
    Alkoholistit vaihtuivat 80-luvun lopussa pakolaisiin. Parhaimmillaan keskuksessa oli 15 eri kansallisuuden edustajaa. Muut saivat äkkilähdön, kun Lapinjärvestä tehtiin Venäjältä tulleiden somalien vastaanottokeskus.
    ”Kyllähän se näin pienessä kylässä näkyy, kun tänne tulee sata mustaa ihmistä”, kunnantyöntekijä sanoo.
    Matkahuollon parlamentti todistaa painokkaasti, että kunnasta löytyy rasismia. Jarno ei puhu mustista tai neekereistä vaan käyttää somaleista nimitystä mulatti. Soinio vastavuoroisesti korostaa, että lapinjärveläiset olivat kuitenkin valmiita vastaanottamaan pakolaiskeskuksen toisin kuin naapurissa nastolalaiset.
    ”Ei täällä kuitenkaan mitään pahoinpitelyjä tapahtunut. Ala-asteella mun luokalla oli somali. Tosi mukava kaveri. Sitten se yhtäkkiä muutti perheensä kanssa Helsinkiin ilman mitään varoitusta”, 16-vuotias Jarkko sanoo.
    Helsinkiin rakennettu uusi vastaanottokeskus imaisi 25 työntekijän työpaikat pääkaupunkiin. Kunnanjohtajasta tuntuu nyt suloiselta kostolta juoksuttaa
    helsinkiläispoikia keskelle maaseutua. Suurin osa siviilipalvelusmiehistä on pääkaupunkiseudulta.
    Pakolaisten jälkeen sivarit tuntuvat omilta pojilta. Sotaveteraanitkaan eivät tunne itseään uhatuiksi.
    Eivätkä matkahuollon pojat pelästy tietoa, että Vaasassa sivareilla oli tapana viedä naiset varuskuntalaisten nenän edestä.
    ”Vieköön vaan, jos onnistuvat näkemään täällä naisia. Ne ovat kaikki opiskelemassa tai töissä muualla.”
    Pojat käyvät itse etsimässä seuraa Kouvolasta, Lahdesta tai 90 kilometrin päästä Helsingistä. Lähin kaupunki eli Loviisa 20 kilometrin päässä on liian pieni kaupunki näille miehille.

Presidentin pojan arvoinen paikka

Vaasassa jokaiseen uuteen sivaritulokkaaseen upposi takuuvarmana tieto, että Marko Ahtisaari tulee seuraavassa ryhmässä. Marko ilmoitti haastattelussa syksyllä aloittavansa palvelun ensi vuonna.
    Lapinjärven valinta koulutuskeskukseksi houkuttaa vääntämään pari provosoivaa otsikkoa: Presidentin poika sisäoppilaitokseen tai Mara lyhensi sivari-Markon kotimatkaa. Kurssikeskuksen vaihtuminen kirjattiin siviilipalvelusasetukseen ja presidentti Ahtisaari allekirjoitti asetusmuutoksen.
    Lapinjärvellä Markon vastaanottaa äidin ystävä. Eero Soinio sai Eevalta viime vuonna kutsun linnan juhliin. Eevaa ja Eeroa yhdistää sama tutkimuskohde: paikallinen naisasianainen Hilda Käkikoski. Eeva Ahtisaari teki Hildasta aikoinaan gradunsa. Vielä vinkiksi iltapäilehdille: Linda Lampeniuksen suku on kotoisin Lapinjärveltä.
    Markon ei ole pakko yöpyä sisäoppilaitoksen ahtaissa kahden hengen huoneissa. Kaikille pakollista peruskoulutuksessa on ainoastaan osallistuminen tunneille. Bussi lähtee Helsingistä aamulla 6.40.
    Marko saapuu sekalaiseen joukkoon. Siviilipalvelusmiesten keski-ikä on laskenut. Suurin osa suorittaa sivarin heti koulun loputtua. Joukkoon mahtuu myös väitöskirjansa tehneitä liki kolmekymppisiä tohtoreita, satanisteja ja uskovaisia, vakaumuksesta kieltäytyneitä ja puhtaasti mukaavuudenhalusta siviilipalveluksen valinneita.Yllättävän moni soittaa bändissä.
    Miesten motivaatio on heikko. Vaasan ratkaisuna on ollut tarjota haastavia luennoitsijoita.

Kertausharjoituksia armeijan malliin

Lapinjärvellä koulutuksen sisältöä ei ole vielä lyöty lukkoon. Eero Soinion kolmiosainen koulutussuunnitelma sisältää siviilipalvelusasetuksen velvoittamia kansalaistaitoja ja siviilipalvelusmiesten omia aiheita kuten rauhankasvatusta.
    Mutta Soinio painottaa erityisesti työelämän taitoja. Tietotekniikkaluokassa odottaa 22 tuliterää konetta, joilla opetellaan naputtelemaan työhakemuksia.
    Siviilipalvelusmiesten todellinen miehuuskoe on saada hyvä palveluspaikka. Aktiivisimmat hankkivat unelmapaikkoja, joista saa hyvää kokemusta tulevaisuutta varten tai joihin jopa jäädään töihin. Mutta palveluspaikkoja on edelleen vähemmän kuin sivarareita.
    ”Suurin osa siviilipalvelusmiehistä menee hoitolaitoksiin. Niissä henkilökuntaan kuuluu enimmäkseen 45-50 -vuotiaita naisia ja työilmapiiri on sulkeutunut. Sivarin sopeutuminen työyhteisöihin vaatii hiukan valmentautumista”, Soinio naurahtaa.Tiedossa on hygienia-oppitunteja.
    Vaasassa sivarit väänsivät kurssin lopuksi projektityön, joka saattoi olla filosofinen tutkielma tai muusikkiteos, joka sisälsi mustan raamatun lukemista takaperin kirkonkellojen soidessa taustalla.
    ”Meillä on täällä projektityön sijasta TYÖ.” Soinio sanoo.
    Kurssilaiset ahkeroivat keittiössä ja muissa puhdetöissä. Perunamaalla on hommia tarjolla. Legioonalaisille eli miehille, jotka eivät löydä palveluspaikkaa ennen kurssin loppumista, on luvassa sienestämistä ja marjastamista. Soiniolla on suunnitelmissa myös sivareiden kertausharjoituksia.
    ”Meille tulee talkooleirejä, joilla esimerkiksi kunnostetaan Natura-kohteita tai huolletaan luonnonsuojelualueita.”
    Kurssikeskuksessa on yhä remontti käynnissä.
    ”Pakolaisten väitettiin elävän luksusoloissa. Nyt sama ei kelpaa sivareille,”Soinio toteaa. Hän on tehnyt tutkimusmatkoja varuskuntiin.
    ”Siviilipalveluksen koulutusosuuden tulee pyrkiä vastaamaan
    armeijan olosuhteita. Meillä on kova työ kyetä tarjoamaan
    armeijan tasoisia vapaa-ajan viettomahdollisuuksia.”

Minna Joenniemi
Kuva:Riku Isohella