17. lokakuuta 1997
Teksti:

Kulutusjuhlieni tunnelma oli alusta lähtien hyvä. Eikä ihme, sillä olin valmistautunut hippoihin huolella. Olin hankkinut eksessiivisen määrän kuivaa valkoviiniä.
    Opastukseksi kulutusjuhlien järjestämiseen olin lukenut Pekka Rislakin kirjaa Jupin muistelmat.
    Rislakki kertoo muistelmissaan miten nuoret urbaanit ammattilaiset napostelivat 1980-luvulla kulutusjuhlissaan juppidippiä. Jupit dippasivat raakoja porkkanoita, kukkakaalia ja retiisejä, jotka oli huljuteltu keittiön pöytään kiinteänä lisävarustuksena rakennetulla vihannesten puhdistussiivilällä. Dippikastikkeita oli kahta eri laatua.
    Minulla ei ollut vihannesten puhdistusiivilää, joten päätin skipata juhlien tarjoiluista dipin.
    Rislakki kertoo, miten pankkipiireissä siirryttiin juomaan Elysee -kuohuviinin sijaan oikeata samppanjaa. Minulla ei ollut myöskään samppanjavispilää, joten päätin unohtaa juhlistani myös Pripps-samppanjan.
    Kulutusjuhliminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. Jouduin tekemään juhlieni järjestelyissä jonkin verran muitakin myönnytyksiä. Minulla ei ollut Cartier-kelloa, ei pastakonetta, ei Porsche 911:tä, eikä laskettelusuksia. Pukuni oli ryppyinen.
    Puutteista huolimatta juhla oli menestys. Keskityin vain kaikkein tärkeimpään.
    Rislakin kirjan mukaan 1980-luvun juppielämän voi tiivistää kahteen sanaan: kuivaan valkoviiniin.
    ”Meillä oli sentään kova työ. Ja kovat huvit myös”, Rislakki korostaa. ”Joimme eksessiivisiä määriä kuivaa valkkaria.”

Kuluttaminen on elämäntapa

”Kulutan, olen siis olemassa”, ajattelin korkatessani kulutusjuhlissani eksessiivisen määrän kuivaa valkoviiniä.
    Monien mielestä kuluttaminen on jotenkin tuomittavaa ja pinnallista. Meille jupeille se on jotain paljon enemmän. Se on filosofiaa, se on elämäntapa, se on kuivaa valkoviiniä.
    ”Juppiutta kuvaa parhaiten kolme ismiä. Hedonismi, individualismi ja materialismi”, Jukka Rislakki sanoo City-lehden haastattelussa.
    Toivotin itselleni ”sksl” ja tunsin itseni hedonistiksi, individualistiksi ja materialistiksi.
    Viime viikkoina Rislakki on kiertänyt kaikissa mahdollisissa television keskusteluohjelmissa puffaamassa kirjaansa.
    ”Me joimme eksessiivisiä määriä kuivaa valkoviiniä”, Rislakki muistelee ja juontaja kysyy onko mahdollista, että ”nyt kun meillä on taas nousukausi ja muskeliveneiden kauppa on lisääntynyt, niin voisivatko juppiajat tulla takaisin?”.
    Nykysin diplomaattivaimonsa siivellä Brysselissä asuva Rislakki ei tähän usko.
    Minua nauratti. Purskauttelin kuivaa valkoviiniä matolle.

Boheemi juppi

”Pankkijupeilla ei ollut tapana jutella kovinkaan syvällisiä”, Rislakki paljastaa kirjassaan.
    Otin eksessiivisen kulauksen kuivaa valkoviiniä ja ajattelin pinnallisia ajatuksia.
    Itseään Rislakki ei kuitenkaan pidä tavallisena juppina, sillä työmatkoillaan Wimbledonista Lontoon Cityyn hän luki junassa Sartren kirjaa ”eksistentialismista ja humanismista”.
    Kerran hänellä oli bileissä Def Leppard -paita ja farkut. Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleilla hän nukkui lattialla.
    ”Joidenkin mielestä olin boheemi”, Rislakki kertoo City-lehdessä ja painottaa, että ”tosijuppi tuskin voisi tai osaisi kirjoittaa kirjaa”.
    Rislakki sen sijaan osasi. Hän kuvaa Jupin muistelmissa saavutuksiaan: hän hoiti Kansallispankin Lontoon-konttorissa moderneja lainaohjelmia, joista hän ei ymmärtänyt yhtään mitään. Kopista Rislakki siirtyi talousjohtajaksi Eläke-Varmaan, joka ajautui pian konkurssiin.
    Kerran hän seurueineen onnistui juomaan ravintolassa 144 Singapore Slingiä.
    Lisäksi Rislakki syventää kertomustaan myös filosofisilla metaforilla. Kansallispankki oli hänen mielestään vähän niinkuin Napoleon.
    Siinä samassa havahduin pinnallisista ajatuksistani. Kauhukseni huomasin, että kuivasta valkoviinistä oli enää pohjat jäljellä! Ymmärsin miltä Napoleonista oli täytynyt tuntua pohjois-ranskalaisessa pikkukaupungissa vuonna 1815.
    ”Eksessiivinenkin loppuu joskus”, mutisin ääneen syvällisen ajatelman, jonka kirjoitin välittömästi ylös.
    Myöhemmin baarissa paljastin eräälle nuorelle neidolle olleeni aiemmin hedonisti, individualisti ja materialisti. Kerroin, että nykyisin olen kuitenkin kirjailija ja tarjosin miusalle 12 senttiä chileläistä punaviiniä.