Vaalisoppaa jokaisen makuun

T:Teksti:

Valtio-opin opiskelijat järjestivät 21. lokakuuta valtsikan ”kuppilassa” vaalipaneelin, jossa toistui ylioppilaspolitiikan tuttu kuvio. Suurimmat ryhmittyvät tarkastelivat ylioppilaskuntaa ja sen tehtäviä kovin eri vinkkeleistä. Kuka tavoitteli suurempaa yhteiskunnallista ohjelmaa, kuka ajoi avoimesti vain oman tiedekuntansa asiaa. Joku puhui kaksikielisyyden puolesta.
    Hajontaa tuli jo siinä, mitä tehtäviä ylioppilaskunnalla pitäisi ylipäänsä olla. Tällä hetkellä oppositiossa olevat Sitoutumaton vasemmisto ja HYY:n vihreät toivoivat ylioppilaskunnan ottavan enemmän kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. ”Kuinka voimme puhua opiskelijoiden asuntopulasta, ellemme puhu ylipäänsä asumispolitiikasta”, Sit-vasin puheenjohtaja Kyösti Niemelä ihmetteli.
    Muiden ryhmittymien edustajat taas halusivat ylioppilaskunnan jatkavan nykyisellä linjalla ja pysyttelevän opiskelijaelämän puitteissa.
    Välittömästi ylioppilaskunnan piiriin kuuluvista asioista kärkästä keskustelua herätti vihreitten vaatimus, että HYY alkaisi käyttää ekoenergiaa. Ryhmän puheenjohtajan Aarne Koutaniemen mielestä ylioppilaskunnan omistamien yhtiöiden tulisi näyttää esimerkkiä ja ostaa sähkönsä ruotsalaiselta Vattenfall-energiayhtiöltä. Koutaniemi lupaili vesivoimaperäisen sähkön käytöstä vain 20 000 markan lisälaskua. Osa muiden ryhmittymien edustajista taas epäili koko ekoenergian ympäristöystävällisyyttä.
    Myös kehitysyhteistyö ja kansainvälisyys puhuttivat. Erityisesti Heko eli kepulaisopiskelijat vaativat erillisen kansainvälisiä asioita hoitavan sihteerin toimen perustamista. Hallituksessa tällä hetkellä istuva Ida Mielityinen Hekosta perusteli hanketta kasvaneilla vaihto-opiskelijamäärillä ja sillä, ettei Helsinki edelleenkään houkuttele tarpeeksi ulkomaisia opiskelijoita.
    Ensi kertaa edustajistoon pyrkivien Ylinusujen sihteeri Hannele Korhonen sen sijaan heitti paneelissa ajatuksen, että kansainvälisten vaihto-ohjelmien stipendit lakkautettaisiin tykkänään. Hänen mukaansa opiskelijoiden tulisi hankkia rahoituksensa yksityisten säätiöiden kautta.

HYY:n jäsenmaksu lakkautettava

Itseään ”HYY:n näkyvimmäksi opiskelijajärjestöksi” tituleeraavat Ylinusut ajoivat varsin rohkeaa linjaa myös HYY:n sihteeristölle lähettämissään tavoitelistoissa. Siltä löytyvät mm. ylioppilaskunnan jäsenmaksun nollaus, erityisen HYY:n stipendisäätiön perustaminen sekä ”HYY:n omaisuuden tuoton parantaminen hajauttamalla omaisuus passiivisesti”.
    Ryhmän puheenjohtaja Anna Peltola perusteli jäsenmaksusta luopumista muun muassa sillä, että HYY tukee järjestöjä, joissa kaikki opiskelijat eivät ole jäseninä. Omaisuuden passiivisella hajauttamisella Peltola tarkoitti esimerkiksi kiinteistöjen ja Kilroyn realisoimista ja rahojen sijoittamista osakkeisiin. ”Miksi joku matkailu olisi yhtään sen riskittömämpää kuin mikään mukaan bisnes?” hän kysyi.
    Paneelissa YSP:tä eli sitoutumattomia porvareita edustanut Sami Hyryläinen epäili, että keskustan kivitaloista luopuminen olisi kuitenkin kohtalokasta ylioppilaskunnalle. Hän muistutti kauppakorkeakoululaisten epäonnisista sijoitusseikkailuista ja maalaili kauhukuvia siitä, miten ylioppilaskunnan toiminnan kävisi, jos sijoitukset tuottaisivat tappiota useampana peräkkäisenä vuotena. HYY-Yhtymän taloutta Hyryläinen vertasi hissimusiikkiin: ”Niin kauan kun se soi, kukaan ei valita. Mutta kun se on poissa, sen huomaavat kaikki.”

Lisää rahaa opiskelijoille

Sosiaalipoliittisissa asioissa kaikki ryhmittymät ilmoittivat haluavansa lisää rahaa opiskelijoille. Monien ryhmittymien tavoitteissa toistuivat ajatukset asumistuen ympärivuotistamisesta ja sen nostamisesta Helsingin vuokratasoa vastaavaksi. Vain maa- ja metsätieteellisen opiskelijoitten etua ajava MYSLI kehotti olemaan realistinen ja tyytymään opintotuen nykytasoon.
    Kokonaan uudenlaista mallia eli niin opiskelijoille, työttömille kuin muille palkkatyötä vailla oleville maksettavaa perustuloa opiskelijan turvaksi ehdottivat kepulaiset, vihreät, sitvas ja Ylinusut.
    Enemmän tai vähemmän selkeästi opintolainan ottamista vastaan olivat Heko, HOSU eli osakuntalaiset, Pykälä-LKS-EKY-HLKS -vaaliliitto ja OSY eli demarit. Kokoomuslaisten, sitoutumattomien porvarien ja kristillisten vaaliliitto Oikea vaalirengas sen sijaan pitää opintojen loppuvaiheen rahoittamista lainalla varteenotettavana vaihtoehtona.

Otto Mattsson
Piirros Timo Mänttäri