05. syyskuuta 1997
Teksti:

Politiikkaa ei voi luonnehtia nuorekkaaksi, ennakkoluulottomaksi, radikaaliksi tai tulevaisuuteen kurkottavaksi. Nykypolitiikka on enemmänkin rutiininomaista tai pakonsanelemaa asioiden hoitamista ilman sen kummenpaa visiointia. Vai miten muuten 1990-luvun alun hallituspolitiikkaa leikkauksineen ja etujärjestökädenvääntöineen voi luonnehtia?
    Ei olekaan ihme, ettei politiikka juuri kiinnosta nuoria. Puolueet potevat kykypulaa ja puolueiden nuorisojärjestöt muistuttavat lähinnä autioituvien kirkonkylien teinikerhoja. Toinen jäsen puhuu, toinen nyökyttelee vieressä ja kolmatta ei enää ole, koska hän on muuttanut suuremmalle paikkakunnalle.
    Onko politiikan vetovoima siis lopullisesti ehtynyt? Missä piileksivät politiikan tulevat kyvyt? Miten ihmisten usko politiikkaan voitaisiin palauttaa? Kannattaako politiikan puolesta edes voivotella?

***

Politiikan suurin ongelma piilee itse politiikkassa. Ihmisten luottamus politiikkaan yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuväylänä on rapistunut. Politiikalta tuntuu puuttuvan se Suuri Tehtävä, jota se aiemmin toteutti.
    1920- ja 30-luvuilla vakiinnutettiin itsenäisyyttä ja parsittiin kansalaissodan haavoja umpeen. Sotien jälkeen oli vuorossa jälleenrakennus, kommunismin patoaminen ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan luominen. Nämä tavoitteet synnyttivät hyvinvointivaltio-projektin.
    Nyt politiikasta puuttuvat suuret projektit ja innostavat suuntaviivat, joiden mukaisesti tulevaisuuden yhteiskuntaa rakennettaisiin. Suuntaviivojen piirtäminen ei kuitenkaan ole mahdotonta. Jonkun vain pitäisi nivoa sosiaaliturvan ja työmarkkinoiden uudistaminen, työttömyyden nujertaminen, kilpailukyvyn vahvistaminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen johdonmukaiseksi ohjelmaksi. Ja saatava sen taakse riittävästi työntövoimaa. Homma on kieltämättä kinkkinen.

***

Ylioppilaslehti esittelee (sivut 16-17) tässä numerossa listan nuorista ihmisistä, joiden kontolle politiikan tekemisen uskotaan tulevaisuudessa lankeavan. Useimpien nimet eivät vielä vilahtele julkisuudessa, mutta kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä ainakin jotkut heistä istuvat Arkadianmäellä.
    Toivoa sopii, että mahdollisten huippupoliitikkojen listalle kertyy jatkossa lisää kandidaatteja, sillä politiikka koskettaa meitä kaikkia. Kykyjen vetäminen politiikkaan edellyttää puolueilta avautumista, nykypoliitikoilta uudistusten hyväksymistä ja tiedotusvälineiltä keskustelun virittämistä. Lopulta kaikki on kuitenkin kiinni meistä kaksi-kolmikymppisistä. Vain osallistumalla, tekemallä ja mielipiteitä esittämällä voi vaikuttaa. Sen voi aloittaa marraskuussa järjestettävistä ylioppilaskunnan edustajiston vaaleista.

Jarkko Vesikansa
päätoimittaja