31. tammikuuta 1997
Teksti:

Vilho Helanen (1899-1952) hymyilisi luultavasti haudassaan, jos tietäisi, että Pohjois-Pohjalainen Osakunta julkaisee hänen elämäänsä käsittelevän kirjan helmikuun alussa. Helasen muisto ehti melkein maatua unohduksiin, sillä hänestä tuli sodan jälkeen eräänlainen epähenkilö. Hänen katsottiin edustavan ns. valkoisen Suomen paheksuttavia arvoja, joille ei ollut enää käyttöä.
    Paheksuttu radikaali Helanen oli tosin oli jo omana aikanaankin. Palavasieluinen ja äärikansallinen AKS-johtaja oli yleensä vastahangassa maan määräävien piirien kanssa. Ongelmia aiheutti niin hänen jyrkkä suomalaisuuslinjansa, Viroon kohdistunut heimointoilunsa kuin ehdoton ryssävihansa.
    Useiden kirjoittajien artikkeleista koottu teos Etelän tien kulkija – Vilho Helanen antaa monipuolisen kuvan kohdehenkilöstään. Helanen esiintyy niin ylioppilasjohtajana, kirjoittajana, sotilaana, poliitikkona kuin perheenisänäkin. Kaikki kulminoituu kuitenkin siihen, mitä Helanen ennen muuta oli: Akateemisen Karjala-Seuran edustamien aatteiden sotaratsu.

Toiveet ja todellisuus

Vuonna 1922 perustettu AKS oli aikakautensa voimakkain sukupolviliike. Se versoi romantiikan ajan ihanteista korostaen intuitiota, toiminnnallisuutta ja kollektivismia. Nämä hurmokselliselle liikkeelle tyypilliset piirteet kietoivat tunteiden hallitseman Helasen pauloihinsa. Vuodesta 1923 lähtien hänen elämänsä kulki AKS:n viitoittamaa tietä.
    ”Toiveiden ja todellisuuden välisen kuilun tiedostaminen ja pyrkimys tämän juovan täyttämiseen oli Helasen elämän hedelmällisiä jännitteitä. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, miten asioiden tulisi olla, ja horjumaton pyrkimys toteuttaa unelmiaan”, kiteyttää tutkija Helena Sepp.
    Kuilu toiveiden ja todellisuuden välillä oli erityisen ammattova Suomen ja Viron välisissä suhteissa. Muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajana ja Ylioppilaslehden päätoimittajana 1920-luvulla toiminut Helanen halusi luotsata naapurivaltiot keskinäiseen liittoon. ”Suomen sillan” rakentamista puolsivat hänen mielestään sekä verisiteet että Neuvostoliiton uhka. Viro-innostukseen liittyi oleellisena osana haave Suur-Suomesta, joka muodostuisi Suomenniemestä, Vienan-Karjalasta, Aunuksesta, Inkeristä ja Virosta.
    Vanhempi sukupolvi kuitenkin tyrmäsi Helasen, Yrjö Vuorjoen, Urho Kekkosen ja kumppaneiden haikailut. Helsingin yliopistossa pääosin opiskellut AKS-nuoriso leimattiin vastuuttoman ylitiöpäiseksi porukaksi. Viro-suuntauksen katsottiin vaarantavan maan virallisen ulkopolitiikan.

Unelmat romahtavat

Helanen on jälkikäteen tarkasteltuna suuri paradoksi. Hänen laajasta yhteiskunnallisesta toiminnastaan ei jäänyt käteen oikeastaan mitään konkreettisia tuloksia. Jatkosodan aikana Suur-Suomen pystyttäminen oli tosin lähellä, mutta haave murskautui lopullisesti puna-armeijan suurhyökkäyksessä kesällä 1944. Onko mystifioitu Helanen siis todellisuudessa suuri kupla?
    Vastaus riippuu siitä, miten hänen merkitystään punnitaan. Vaikka Helanen satsasi epäonniseen hevoseen, jäi hän kummittelemaan historian lehdille merkittävänä mielipidevaikuttajana. Helanen oli ennen muuta populistinen puhuja ja innostava kirjoittaja.
    Karismaattisen persoonallisuutensa ja aatteellisen tappionsa takia Helasta on hyvin perustein verrattu taistolaisjohtaja Juhani Ruotsaloon. Molempien alta katosi se perusta, jonka varaan he olivat Suomen tulevaisuuden laskeneet. Niin Suur-Suomi kuin Neuvosto-Suomi jäivät toteutumatta.
    Molemmat herrat päättivät tai joutuivat elättämään itsensä aatteellisen tappionsa jälkeen kirjoittajina. Filosofian tohtori Helanen ryhtyi sodan jälkeen dekkareiden ja pakinoiden tehtailijaksi, Ruotsalo taas näkyy tekevän kirja-arvosteluja Demariin.
    ”Sen Suomen romahdettua, jota minä poliittisella toiminnallani pyrin rakentamaan, olen käyttänyt aikani yksinomaan kirjallisiin töihin ja sivistyshistoriallisiin tutkimuksiin”, Helanen vahvisti.
    Dekkareiden ja romaanien kautta Helanen keskittyi vihdoin kansallisten pyrintöjen sijasta enemmän itseensä. Ne kertovat pitkälti hänen tuntemuksistaan sekä halusta vaalia unelmiaan ja ihanteitaan.
    Dekkareiden sankari Kaarlo Rauta on liki yliluonnollinen sankari, joka taistelee pahuutta vastaan. Rauta edustaa suoraselkäisyyttä ja yhteisvastuullisuutta, pahuus taas ilmenee pyrkyryytenä, ahneutena ja opportunismina. Tällainen kaksijakoinen maailmakuva oli tyypillinen Helaselle, kuten muillekin AKS:laisille.

Elämää marginaalissa

Helasen tarina kertoo, kuinka järkkymättä omaa polkuaan taivaltava aktivisti joutuu elämään pääosin marginaalissa. Yleisempää julkista hyväksyntää ja päättäjien suosiota Helanen keräsi oikeastaan vain sota-aikana, jolloin hän toimi sotilasvirkamiehenä niin Itä-Karjalassa – ”luvatussa maassaan” – kuin Virossa.
    Helasesta kertova teos on kaivattu lisä henkilöhistoriallisten tutkimusten joukkoon. Kirjassa on liikaa toistoa ja artikkelit ovat turhan eritasoisia. Parhaimmat niistä kuitenkin tempaisevat mukaansa ja synnyttävät lukuisia ahaa-elämyksiä. Helasesta riittää silti vielä aineksia niin tutkimuksiin kuin vaikkapa televisio-dokumenttiin.
    Etelän tien kulkija – Vilho Helanen (1899-1952). Toimittaneet Heikki Roiko-Jokela ja Heikki Seppänen. Atena kustannus Oy. Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan Jouko-sarjan 10. julkaisu. Kirja ilmestyy virallisesti PPO:n vuosijuhlapäivänä 8. helmikuuta.

Jarkko Vesikansa
Kuva: Ville Tietvinen