13. joulukuuta 1996
Teksti:

Katsomme silmät kiiluen järjetöntä sarjamurhausta elokuvissa kuten Natural Born Killers. Nautiskelemme seksin ja väkivallan kohtauspisteitä leffoista Crash tai Kokki, varas vaimo ja rakastaja. Kauhugalleriat vetävät meitä puoleensa tutkiskelemaan, kuinka ihmiset ovat keksineet mitä karmeimpia kidutusmuotoja: elävältä keittämistä, nälkäisen rotan järsimistä uhrin mahan läpi, hengiltä syöttämistä ja juottamista.
    Mikä meitä vaivaa – sivistyneitä ihmisiä? Miksi väkivallan aistimus tuottaa tyydytystä? Olisiko meistä kaikista yhtäkkiä natsi-Saksan, Jugoslavian tai Ruandan hirmutekoihin?
    Martti Hämäläinen
etsii – ja ehdottaa – vastauksia näihin kysymyksiin kirjassaan Eros, väkivalta ja uskonto. Väkivallan lumovoimassa ei ole mitään ihmeellistä. Ihmisellä on alkukantainen viehtymys raakuuteen ja seksiin. Kun ne ovat niin vahvoja tabuja, kiellettyjä, ne kiehtovat.

Sota, ihmisyyden kylkiäinen

Järjestyksen maailma ei toimisi ilman kieltoa tappaa, mutta ihminen on näinäkin päivinä perimmäisten viettiensä vanki. ”Sota on ihmisyyden kylkiäinen”, Hämäläinen kirjoittaa.
    Jo Nietzshe sanoi, että kärsimisen katsominen tuottaa mielihyvää, mutta kärsimyksen aiheuttaminen tuottaa vielä suurempaa mielihyvää. Hämäläinen väittää, että jokainen meistä syvimmillään hyväksyy väkivallan ja että jokaisessa meissä on potentiaalinen tappaja. ”Ihmisessä piilevä väkivalta manifestoituu lähes säännönmukaisesti, kun siihen tulee tilaisuus.”
    Mitä ihminen sitten voi tehdä hillitäkseen tappajan luontoaan? Tunnustaa väkivaltaisuutensa, tutkiskella sotaraiskaajia ja kiduttajia maltillisesti. Silloin voi päästä itsekin siihen, että samantapaisessa tilanteessa ehkä pidättäytyy väkivallasta, uskoo Hämäläinen. ”Natsismin opetuksia ei ole työstetty loppuun, eikä sen teoista ole otettu yhteisvastuuta. Siksi sama toistuu nyt uudelleen Euroopassa.”
    Fyysikko Hämäläisen kirja on kummallinen cocktail. Se on sekoitus filosofiaa, psykologiaa, kulttuurintutkimusta, historiaa, uskonnontutkimusta, sosiologiaa, mytologiaa ja runoutta, joiden pieniä palasia on kerätty paljolti tarkoituksenhakuisesti yhteen ja sheikattu.
    Mutta se ei haittaa. Tämä sekava cocktail säilyttää makunsa alusta loppuun ja pistää miettimään. ”Sisällämme oleva väkivalta puhkeaa joskus rakkaudeksi, joskus murhaksi tai sodaksi. Meidän täytyy tunnustaa väkivalta ja jalostaa se voimaksi”, Hämäläinen kirjoittaa teoksessaan. Luin, ja koin hieman jalostuneeni.

Mari Manninen
Kuva Steven Menteith

Martti Hämäläinen: Eros, väkivalta ja uskonto (Atena, 1996). 187 mk.