Pienenä steinerkoululaisena opetusohjelmaani kuului koko Kalevalan opetteleminen ulkoa, sen näytteleminen koulun vuosinäytelmässä ja kuvittaminen omaan vihkoon riimeineen päivineen. Kuulakärki-tai lyijykynän käyttö oli kiellettyä mehiläisvahasta tehtyjen värikynien koulussa eikä ääriviivoja saanut koskaan näkyä muuta kuin geometriassa ja luovassa tanssiliikunnassa, eurytmiassa. Kansallista identiteettiämme muokanneet kirjalliset romaanit Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen olivat luovuttamaton osa äidinkielen kulttuurisivistysantia.
Yhtenäiskulttuurin murtumisen jälkeisessä ajassa valistuksen yhtenäiset aatteet ja ihanteet, jotka yhdistivät ja innostivat länsimaista kulttuuria lähes parinsadan vuoden ajan, ovat enää muistoja menneestä. Suurten kertomusten kuoltua yhtenäistä monoliittistä kansallista identiteettiä rakentavaa kulttuuria ei enää ole olemassa. Taide on menettänyt merkitystään mielekkyyden ruokkijana ja erityisesti kirjallisissa piireissä lukeneisuuden läsnäolon puuttuminen leimaa koko kirjoitetun sanan kulttuuria. Näin visioi FT, dosentti ja Katri Helenan elämänkumppani Paju Rajala neljännen kerran järjestetyillä koulutusalan EDUCA-messuilla Helsingissä.
Koulujen sivistysohjelmasta on pudonnut pois kielen ja kulttuurin keskeisen merkityksen korostaminen varsinkin kansainvälistymisen imussa ja tilalle on tullut sisällöllisesti epäyhtenäistä sirpaletietoa tarjoava ”tiedon valtatie”, virtuaalitodellisuus verkoissa.
Kirjallisuuden dosentin huolen yhtenäisten tekstien katoamisesta ymmärtää, mutta sulkeeko uusi teknologia kulttuurin tekemiseltä kaikki ovet? Kuinka moni meistä tietää ”Rikas kuin Kroisos” -sanonnan alkuperäisen merkityksen tai ”rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa” viittauksellisuden Raamattuun? Tai Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen roomanin monikerroksisen yhtäläisyyden Raamattuun ja sen vanhatestamentillisen kielen jäljittelemiseen. Onko kulttuurin ja historian tuntemisella enää väliä tietoverkkojen maailmassa?
Vaikka tavat ja tyylit muuttuvat ja ihmiskunta menee eteenpäin nopeammin kuin perässä tulevat arvot ja muuttumatton etiikka on yhteiskunnan eri sivistyslaitosten, vastattava muutosvaatimuksiin niin, ettei kulttuuri samalla kuole. Kulttuurikäsitystä on laajennettu siellä, missä Non scholae sed vitae (emme opi koulua vaan elämää varten) -ajattelu sisäistetään. Integroimalla taiteen kokeminen ja kulttuuri positiiviseen ajatteluun on mahdollista ajatella kulttuuri ihmisten välisenä kanssakäymisenä, tapahtui vuorovaikutus sitten verkkojen näyttöpäätteillä tai kirjojen sivuilla.
Tuomas Akvinolaisen mukaan mikään luotu ei voi nähdä tai ymmärtää Jumalaa suoraan, vaan siihen tarvitaan erityinen lumen fidei, uskon valo.
Erilaiset ihmisten väliset kohtaamiset, kirjalliset, virtuaaliset, uskonnolliset, historialliset tai seksuaaliset eivät tule lihaksi vielä pelkkien sanojen tasolla. Tarvitaan kokonaisvaltaisella elämänalueella tapahtuvaa sanojen inkarnaatiota, jossa lukeneisuus heijastuu yhtenä kulttuurisosiaalisena selviytymiskeinona muun tiedon, tuntemuksen ja asian hallinnan ohella.
Marianne Heikkilä
Hakunilan pastori, freelance toimittaja
