13. joulukuuta 1996
Teksti:

Kling, kling, kling.
    Timo Jaatinen, 28, kilisyttää lasia sen merkiksi, että hänellä on asiaa. HYY:n vuosijuhlassa paikalla on koko yliopiston johto; kanslerit, rehtorit sun muut. Pingviineiksi pukeutuneet miehet ja iltapuvuissaan hikoilevat naiset hiljentyvät kuuntelemaan tätä HYY:n talousvaliokunnan entistä puheenjohtajaa. Timo kertoo, että hänellä on jotain hauskaa kerrottavaa.
    ”Niin, kaikillahan meillä on mirri. Toisilla se on vain kaulassa”, Jaatinen sanoo.
    ”Tosikot”, Timo varmaankin tuskailee mielessään, sillä seuraa kylmä hiljaisuus – mitä nyt Jaatisen kaverit tirskuvat. Melkoinen tuhnu. Kikkelis, kokkelis.
    Eikä kaikkia huvittanut myöskään Jaatisen samassa tilaisuudessa mestaroimat juomalaulut, joissa ryssiä ammuttiin silmien välliin silmien välliin juu. Juu ei – ei ainakaan Ilkka Kanervaa, joka paheksui kovin sanoin poikien tempausta. Mitä? Eikö Ike ole huumorimiehiä?
    Tilanteen taju, hyvän ja huonon maun erottaminen on tärkeää poliitikoille. Ehkä juuri siksi Timo Jaatinen taitaa tyytyä jäämään politiikan kabinetteihin. Entinen kokoomuksen eduskuntaryhmän sihteeri valittiin juuri Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtajaksi. Siinä tehtävässä on mukava pelailla pelejä ja laskeskella ääniä ja antaa vähän sulle jos annat jotain mulle. Saa myös saunoa paljon ja kertoa seksistisiä vitsejä.
    Itsevarma Jaatinen pettyi pahasti viime eduskuntavaaleissa. Ääniä tuli vain muutama sata. Ehkei uusoikeistolaisia kerta kaikkiaan ole Helsingissä sen enempää.
    Tai sitten Jaatinen ei hallitse oman imagonsa rakennusta. Vaalimainoksessaan Jaatinen poseerasi vampyyrin vieressä. Hulvatonta, taas kerran.
    Jaatinen jäänee sellaiseksi pekkakiveläksi, joka saa kyllä luottotehtäviä, mutta jonka julkisia esiintymisiä puolueen nimissä pitää tarkoin harkita.

Vaaleatukkainen sinivalkoinen

Minulla on ollut aina vähän vaikeuksia suhtautua oikeistolaisiin pyrkyreihin, jotka pitävät politiikkaa pelinä ja itseään sen voittajina. Timo Jaatinen on tämän lajityypin manifestaatio.
    Eräs henkilö kuvasi Jaatista oikeistolaiseksi possuksi, jonka suurinta huvia on kaiken maailman punavihreiden piipertäjien ja muiden hihhuleiden halveeraaminen.
    Eikä Jaatinen intohimoaan peittele. Hän on käynyt piipertäjien kimppuun suoraviivaisesti myös omissa vaalimainoksissaan. Suurimmaksi ansiokseen Jaatinen varmaankin laskee vihreiden jyräämisen pois HYY:n hallituksesta.
    Kerran Jaatinen sai vastineen kirjoitukseen Sari Roosilta, joka ilmoitti tittelikseen ”punatukkainen vihreä”. Kerran humoristi, aina humoristi. Jaatisen titteli oli vastineen vastineessaan ”vaaleatukkainen sinivalkoinen”. Ihme ettei arjalainen.
    Mauttomia heittoja on herran uralla kylliksi.
    Kun Jari Kajas kerran kyseli HYY:n edustajistossa, mihin on kadonnut kymmenien tuhansien edustusrahat, Jaatinen vastasi: ”Sillä ostettiin sipsejä”. Hih hih.
    Jaatinen taitaa pitää sipseistä. Totuus tästäkin on tuolla ulkona, mutta viime syksynä kirjoiteltiin iltapäivälehdissä siitä, että Jaatinen olisi kaverinsa Markku Lahtisen kanssa järjestänyt prameat valmistujaisbileet HOAS:in piikkiin.
    Vaikka Jaatinen on jatkuvasti ilkkumassa ”punavihreille”, hän viihtyy etenkin vihreiden naisten kanssa. Uskokaa tai älkää, mutta hän on seurustellut HYY:n vihreiden entisen puheenjohtajan kanssa. Oliko sekin vain sairasta huumoria?

Rosvot ja poliisit

Jos Jaatisella tehtäisiin eläinkokeita, hän olisi takuulla sellainen hiiri, joka kuolisi nälkään, koska ei malttanut lopettaa orgasmianturin hipelöintiä. Kovan naistenmiehen mainetta Jaatinen ei pyrikään peittelemään.
Jaatinen nauttii siitä, että hänellä on vastustajia. Jotkut jopa epäilevät, että hän hankkii niitä tahallaan. On kivaa kun on omia ja on vihollisia ja me ollaan oikeassa ja muut väärässä. On kivaa leikkiä rosvoa ja poliisia.
    Mutta Timo, muista se, että jos joskus tunnet ettei sinua ymmärretä tai maailma murjoo muuten vain, niin se johtuu ainoastaan siitä, etteivät muut ymmärrä huumoria. Saatanan tosikot.