29. marraskuuta 1996
Teksti:

Ylioppilasteatterin 70-vuotis juhlaesityksen yhteydessä on teatteritaiteelta peräänkuulutettu manifestia. Esa Kirkkopellon luotsaamassa suurhankkeessa Kostamus-sinfonia ssa ei käsitys yhteiskunnasta eikä teatterista ole kuitenkaan niin kapea. Produktio on osannut hyvin ennakoida aikaansa. Se ei ehkä toimi
    keskustelunavauksena, mutta lyö tarpeellisen tuntuisesti kiiloja ajankohtaisiin puheenaiheisiin. Kirkkopelto osaa käyttää teatterin perustekijöitä: moniäänisyyttä ja konkreettisuutta. Niiden kautta teatteri löytää etulyöntiasemansa kanavana asioiden puntaroimiselle.
    Ilmaisukanavien runsauden ja niiden joustavan käytön avulla YT:ssä luodaan neljä ja puoli tuntia kestävä katsaus Kostamuksen rakennushankkeeseen tavalla jota ei turhaan ole nimetty sinfoniaksi. Koko suuri työryhmä on ollut työstämässä rakennushankkeeseen liittyvää materiaalia. Lukuisat yksittäiset tarinat lomittautuvat toistensa konteksteiksi. Näin muodostuu esim. Päivi Ruipon työstämän Liisa Saarelaisen kirjan Mari, työläisnainen Kostamuksesta henkilöhahmoihin jylhyyttä. Olennaista on se, että näyttelijäryhmällä on oikeasti näyteltävää. Siitä syttyvä ilo tarttuu yleisöönkin. Näyttämöllisen muodon syntymistä Kirkkopelto on johdatellut hyväksi koetulla varmalla otteellaan; Näyttelijän kautta tuodaan esille elävä ihminen ja sitten luodaan yhteinen tilanne roolihenkilöiden ja yleisön välille. Esityksessä on komeita hetkiä joissa yksi näyttelijä ottaa haltuunsa koko esiintymisareenana pitkittäissuunnassa olevan Vanhan juhlasalin. Keskinäisen syyttelyn teema tulee pohjustetuksi Markku Partasen esittämän huoltomiehen monologilla. Mies on jumittunut Kostamukseen menetettyään kulkulupansa rikkeen takia. Hieno hetkensä on myös Anna Pitkämäellä kostamusrakentajan tyttärenä, joka hankkeen varjossa kokee joutuneensa elämään pelkästään epäluottamuksen hengessä.
    Esityksen sarkastisuus kiteytyy näyttämöllisesti loisteliaimmissa kohtauksissa, kun valtiomiesten läsnäollessa vietetään virallisia juhlallisuuksia. Valtiomiesten käsittely tarjoilee tuttua tavaraa, mutta kiinnostavaa onkin minkälaiseen mittakaavaan se asettuu esityskokonaisuuden osana. Esityksen ytimeksi on löydetty oululainen Radiopuhelimet-yhtye. Sen ”hardcore punk” jäänee esityksen jälkeen takomaan monien päähän, mutta oltiinhan kaivoskombinaatissa. Musiikista ja koreografioinneista löytyy yhteys myös kuvatun aikakauden nuorisokulttuuriin.
    Erityishuomiota saakoon vielä YT:n linjan muuttuminen persoonallisemmaksi myös jäsenvalinnoissaan. YT:n näyttämöllä loistaa myös ulkoinen persoonallisuus verrattuna ”yleisnäyttelijöiden” trendikkääseen linjaan. Tämä näyttelijäkuvan laajeneminen toivottavasti heijastaa teatterikentän muutospaineita yleisemminkin.

Lauri Meri

Ylioppilasteatterin Kostamuksen viimeiset esitykset ovat Vanhalla 3, 4, 5 ja 7.12.