15. marraskuuta 1996
Teksti:

Kitaristi ottaa leveän haara-asennon ja iskee kitarasta yhden siitä pyhästä kolmisoinnusta. Hän hyppää rock-hypyn; pitkä tukka heiluu, on hiki. Laulajalla on pää takakenossa: ”Näin kaupungilla eilen vanhan kaverin/ hänen kanssaan jonkin aikaa juttelin”, laulaja karjuu. ”Hän poliisi on ammatiltaan/ se rupes mulle neuvoja antamaan”. Teinit pomppivat tasajalkaa – pogopogo – ja paheksuvat tunkeilevaa poliisia. Nyrkit kohoavat kohti kattoa – teinimassa velloo edestakas ja yhtyy kertosäkeeseen: ”Et sä tajuu?/ et sä tajuu mihin mä meen?/ älä tuu mulle selittää”. Kahden minuutin punkpläjäys vedetään keikalla reiluun minsaan. ”Onks teillä hauskaa”, laulaja tiedustelee retorisesti ja teinit huutaa joo. Bändi aloittaa punk-version lastenlaulusta Jos sun lysti on niin kädet yhteen lyö. Räjähtävää teinienergiaa, nuoruuden riemua. Kaikilla on lystiä ja kädet läpsyvät yhteen läpsläps.

Tie tähtiin

Punk-ideologian ydin on jälleen totta: jokainen voi olla tähti. Teinit tekevät musiikkia teineille, puhuvat oman sukupolvensa kieltä. Suomirockin eturiviin on rynninyt uusi ikäluokka, joka tekee nuoruuden vimmalla musiikkia omalle sukupolvelleen. Hade, Jani ja Teemu eli Juustopäät , uuden sukupolven rock-ikonit, istuvat Kaapelitehtaan kahvilassa. ”Tuo ruokaa!” Juustöpäät huutavat levy-yhtiön edustajalle. ”Kahvia, limuu ja juustosämpylää!” Ja PolyGramin edustaja tuo, mielellään. Juustopäät saavat yhtiön suomalaisbändeistä eniten fanipostia. Eka levy Sukkapuikkokapina myi kymmenen tuhatta, toinen levy Et sä tajuu on myynnyt kuukaudessa lähes viisi tuhatta kappaletta. Radiomafian vuoden kotimainen artisti/yhtye-äänestyksessä viime vuonna Juustopäät sijoittuivat kahdeksanneksi, voittaen mm. Don Huonot ja CMX:n. Bändin nousu Suomirockin huipulle on ollut nopeaa. Vuosi sitten 17-vuotiaat Juustopäät olivat nuorin suurelle levy-yhtiölle kiinnitetty bändi 15 vuoteen.
Nyt espoolaiset Juustarit ovat täyttäneet 18. Kitaristi Teemu on viimeistä vuotta lukiossa, rumpali Jani on ammattikoulussa ja laulaja-basisti Hade on kokopäiväinen juustopää. Koulukavereiden suhtautuminen ei ole rock-tähteyden myötä muuttunut. ”Ne, jotka oli hyviä kavereita, on edelleenkin. Ne käy keikoilla, kannustaa ja ostaa levyjä”, Teemu arvioi. ”Mut on myös vähän semmosii hännystelijöitä”, Jani huomauttaa. ”Semmosii, jotka tulee ja yrittää silleen tulla kaveriksi. Mut ne ei oo niitä vanhoja kavereita.” Juustopäiden vanhemmat kannustavat ja käyvät välillä keikoillakin. ”Mun vanhemmat ei oo mitään konservatiivejä, ne ei sillee järkyty”, Teemu toteaa. ”Mun faija vähän motkotti sillon kun mä lopetin lukion”, Jani muistelee. ”Faija silleen niinku yhdisti tän bändin siihen, mut ei lukion lopettaminen bändistä johtunut, vaan siitä kun mua ei vittu kiinnostanu.” Juustopäät keikkailevat vain viikonloppuisin, koska Jani ja Teemu ovat viikolla koulussa. ”Varsinkin Pohjanmaalla on ihan sairasta hysteriaa. Se johtuu ehkä siitä, että meitä soitetaan ihan sikana Radiomafiassa, joka kuuluu koko Suomeen. Tai sitten siellä Pohjanmaalla ei oo muutakaan tekemistä.” Juustopäiden perusfanit ovat tyttöjä. ”Ekan levyn jälkeen keikoilla kävi aika paljon meitä nuorempaa jengii, pikkutyttöjä, nyt on tullut myös poikia ja vähän vanhempaakin väkeä.” ”Ihan kiva, että keikoilla on tyttöjä – tai ainakin Hadesta on, kun se on poikamies”, Jani esittelee kihlasormustaan ja selittää, että keikalla ei rummutustouhun ohessa ehdi mimmejä edes katsella. ”Kyllä sunkin silmät aina killittää keikalla, kun sua välillä kattelee”, Hade kuitttaa Janin selitykset.

Otetaan kantaa

Juustopäät vakuuttavat, että levy-yhtiö ei millään tavalla puutu heidän taiteelliseen vapauteensa. Silti kovat punkkarit eivät diggaa Juustopäitä, vaan syyttävät heitä kaupallisuudesta. ”Silloin kun me oltiin vähemmän tunnettuja, niin keikoilla kävi punkkareitakin. Mutta sitten kun meidän levy pongahti listoille, niin jollain keikoilla oli punkkareiden mielenosotuksia, että älkää menkö kattomaan Juustopäitä.”
Farkkuliike MicMac sponsoroi bändiä. Hadella ja Teemulla onkin Micmacin farkut päällä. Janilla ei ole. ”Mutta on mulla MicMacin paita”, Jani esittelee.
     ”Sieltä saa makeita kuteita, aurinkolaseja ja semmosii. Eikä meidän oo pakko pitää niitä.”
     ”Ei me olla mikään punk-bändi, mutta meillä on kantaaottavia sanotuksia. Se ei oo kuitenkaan mikään itsetarkotus. Meillä on mielipiteitä ja me tuodaan niitä biiseissä julki; niinku sodanvastasuutta ja armeijanvastasuutta. Vajotaan paskaan biisissä puhutaan rasismista ja siitä, että kaikki ihmiset on niinku samanarvosia, eikä kukaan oo toista parempi.”

Rock`n roll on elämäntapa

Juustopäät on erinomainen lavabändi, keikoilla on hurja meininki. ”Kerran Lahdessa meillä oli ihan saatanasti yleisöä. Paloturvallisuusmääräysten mukaan siellä olisi saanut olla 400 kuulijaa, mutta siellä oli joku 800. Me huudettiin, että onks teillä hauskaa ja yleisö huusi joo. Sitten me huudettiin onks teillä kuuma ja ne huusi joo. Sitte me heitettiin ämpäreillä vettä niiden päälle”, Hade muistelee. ”Vittu, keikan jälkeen jälkeen järkkärit meinas pistää meidät siivoomaan sen sotkun.” ”Kun ollaan yöllä hotellissa jotain mesottu ja tollai, niin aina on tullu respasta joku sanomaan, että kaikki asukkaat valittaa teistä, vittu. Nykyään jossain Cumulus-hoteleissa ne pistää meidät aina semmoseen kerrokseen, jossa ei oo ketään muita.
”Onko menny hotellihuoneessa telkkareita paskaksi?” ”No ei oo”, Juustopäät hämmästelevät. ”Nehän on niin kalliita. Siinähän menis koko keikkaliksa jos rupeis jotain telkkareita mäiskii – ei me silleen riehuta.” ”Mitäs Helsingin yöelämä, nyt kun olette täysi-ikäisiä?” ”Mä käyn Chaplinissa pelaamassa bilistä. Teatro on hyvä mesta ja sitten mä käyn Tavastialla kuuntelemassa bändejä”, Hade kertoo. ”Kaikki käy paitsi Arkadia. Arkku on vittu kauhee.”

Punkpopin kapinamessiaat

Amerikkalaisten Offspringin, Green dayn, Bad Religionin sun muiden megasuosion myötä punk myy Suomessa paremmin kuin koskaan. Suomalaisen punkpopin ykkösbändi on heinolalainen Apulanta, jonka levy Ehjä on Mitä kuuluu -hitin siivittämänä myynnyt 30 000 kappaletta. ”Suomessa punklevyjen markkinat ovat loppujen lopuksi aika rajalliset”, Apulannan kitaristi ja laulaja Toni arvioi. ”Toi kolkyttuhatta on varmaan aika lailla maksimi.”
     Apulannan Toni, Sipe ja Tuukka ovat pari vuotta Juustopäitä vanhempia.”Niitä ei katota sillee alaspäin, että pikkupojat soittaa”, Juustopäät miettivät Apulannan suosion syytä. ”Ja se niiden rankka imago vetää. Ne on asennebändi.” ”Onhan meillä tietty tinkimättömyys”, Apulannan Toni kelailee. ”Joskus näkee oikeita rocktähtiä, joilla on älytön kestohymy ja ne nuolevat kaikkien persettä. Meillä on tämmönen rehellisyys, tehdään just niinku huvittaa.”
     Apulanta on riippumattomalla lahtelaisella Levy-yhtiöllä, jolle levyttävät myös Punaiset messiaat, Lehtivihreät ja Tehosekoitin. Levy-yhtiö myy punkhenkeen kaikkien bändien levyt minimihintaan 89 markalla. Apulannan seuraavaa cd-singleä myydään kympillä. ”Ei me haluta olla mitään jeesuksia. Kersoilla ei vaan ole varaa ostaa törkeen 140 markan hintasia ceedeitä”, Toni toteaa. Apulanta on soittanut useamman vuoden. Linja on kulkenut ”älyttömästä hard core -mättämisestä” poppaavan porilaistyyppisen musiikin kautta takaisin hard coren suuntaan. ”Mä näin 10 vuotiaana WASP:n videon ja tiesin, että haluan rokkariksi”, Toni muistelee.
    ”Suosio tuntuu hyvältä, meillä on miljoonia markkoja rahaa, limusiineja ja helvetisti naisia”, Toni naureskelee. Rock`n roll huuman tiimellyksestä Toni koittaa ehtiä tenttimään yliopistolle tietojenkäsittelytieteen laitokselle. ”Syksyltä pitäisi tulla kahdeksan opintoviikkoa, tai ainakin neljä.”