Sen kalu on terävä kuin väriliitu ja koukussa, kyyhöttää suojelevasti pussukan päällä…Ruma, kuin sokea mato, kuin kellarissa kasvanut. Saskia kupertaa kätensä ja painaa sen pussukan ja koukun päälle…Pussi tuntuu käteen lämpimältä ja pehmeältä. Koukku on kumiletku jossa on sisällä jotain kiinteämpää, kuin savea. (1)
Näin Brian Hallin romaani kertoo 12-vuotiaan Saskian ensimmäisistä kosketuksista miehiin ja seksiin. Miehiin, jotka ovat vähän kuin alennusmyyntisilkki kaukomailta – tutkittavaa, kourittavaa, nautittavaa.
18-vuotias reipas, menestyvä, tavallisennäköinen ja -oloinen abiturientti Isabel (nimi muutettu) ammentaa seksistä, suhteista ja romantiikasta väriä arki-elon harmauteen. Kolmen vuoden seksihistoriansa aikana hän on maannut noin 30 miehen ja 15 naisen kanssa.
”Koen itseni naisena vahvaksi. Käytän miehiin aistillista valtaa, enkä jaksa aina välittää, saako mies muuta kuin fyysisen tyydytyksen. Pidän huolen, että itse saan tilanteen mystiikasta hekuman sekä mieleen että ruumiiseen. Sen jälkeen ei enää kiinnosta.”
Pinttyneiden sukupuoliroolien rikkominen on pelissä tärkeää. ”Nautin suunnattomasti, kun saan käyttäytyä naisena brutaalisti ja mies on hämillään. Rakastelen ja häivyn ovesta sanomatta sanaakaan ja mies jää suu ammolleen.”
Kukaan mies ei ole vielä kyennyt käyttämään Isabelia hyväkseen. ”Ei ainakaan niin, että olisin huomannut. Itse asiassa toivoisin, että joku tekisi niin. Että näkisin asian toisen puolen, oppisin ja kasvaisin.”
Isabel tietää, että kun miehen jättää hyväksikäytettyyn ja pieneen epätietoisuuden tilaan, mies ei lavertele. Sillä Isabel haluaa pitää huolen maineestaan, huoraksi häntä ei nimitellä. Syvimmät salaisuudet hän jakaa vain harvojen ystävien kanssa. Isabel asuu vielä kotona ja elää pientä kaksoiselämää myös vanhempien silmien alla.
Raastavien seurustelusuhteiden ja lukuisten pettämiskeikkojen jälkeenkin Isabel uskoo yhä täydelliseen rakkauteen. ”Olen varmaan aika optimisti. Jonakin päivänä kohtaan sen oikean.” Se oikea on vahva, tunne-eloon kykenevä, luultavasti mies. Häntä Isabel ei petä, ikinä.
Saskia on sanaton. Sisemmän pyhätön hirvittävät salaisuudet. Ylimmäinen papitar Lauren ylimmällä sängyllä käyttämässä miehiä halujensa mukaan hiukset valloillaan, elävinä, ahmimassa, raivotar. Vau! (1)
Rikas, hurja seikkailu
Olin nyt mennyt naimisiin välittämättä rakkausasioista, mutta aikansa kutakin….Jos Olisin rakastunut ja suinpäin omistautunut rakkauteni kohteelle – olisin tähän mennessä jo löytänyt itseni miettimästä: tässäkö koko elämä?
…Minua alkoi naurattaa se, kuinka oikeaan olinkaan osunut uumoillessani, että avioliitto Laurin kanssa toisi jännittävän pikku seikkailun tylsään tutkijanelämääni. (2)
26-vuotias, opiskeleva ja työssäkäyvä Teija (nimi muutettu) suhtautuu rakkauteen hyvin järkevästi. ”Rakkaus ei ole itseisarvo, jota haen elämääni. Tottakai haluan, että minusta pidetään.” Teijalle avioliitto ei ole tavoiteltava asia, mutta pidemmän päälle hän haluaisi kuitenkin elää miehen kanssa. Elämässään hänellä on ollut monenlaisia suhteita aina sen hetkisen elämäntilanteen mukaan. ”Muut elämänalueet, kuten työ, opiskelu ja ystävät ovat mulle tärkeitä.” Teija haluaa myös säilyttää vapauden tulla ja mennä miten haluaa.
”Toisen ihmisen tarvii joskus vaan lähelleen, kaveriksi. Ei sitä tarvii aina niin hirveen rakastunu olla. Mies, joka heti rakastuu, ei oo ees kauheen uskottava.” Teija suhtautuu seurusteluunkin hyvin rationaalisesti. ”Muutama vuosi sitten tapasin yhden ulkomaalaisen pojan kun olin itse juuri palannut ulkomailta opiskelemasta. Hinku takaisin oli kova. Olin kyllä päättänyt, että haluan olla yksin…se vaan jotenkin lipsahti. Ei se edes ollu mun tyyppiä. Se alko vaan leikkiä suurta parisuhdetta ja mä menin leikkiin mukaan. Suhdetta oli helppo pitää yllä, kun se asu niin kaukana. Se kävi täällä muutaman kerran ja mä siellä. Sil oli rahaa aika paljon, ja auto. Yksi kesä meni hyvin. Näin mahtavia paikkoja, kauniita kaupunkeja ja maistelin erikoisia ruokia…Suhde päätty siihen, kun olin nähnyt sen kotimaan kokonaan.”
Teija myöntää olevansa välillä hyvinkin kylmä. ”Tommoset suhteet kuitenkin on niin vaivattomia. Että harrastetaan nyt tota miestä pikkusen…” Hän sanoo kuitenkin haluavansa miehen, josta oikeasti välittäisi. ”En kuitenkaan odota mitää. Tällä hetkellä mulla on hyvä ihmissuhde, mutta se ei oikein sovi kummankaan meidän elämäntilanteeseen…”
– Sokea rakkaus, sanoin, ja hän tuhahti: – Raha sinut sokaisi.
– Ei. Ei minua, sanoin. – Vaan seikkailu.
– Hurja seikkailu. Onko hän edes niin rikas kuin piti olla? – Ei.
– Paha juttu.
– Vaan vielä rikkaampi, sanoin…- All right! (2)
Ystävät, hoidot ja harjauspanot
Julia puristi Othellon sormiensa väliin ja tunsi samanlaista pettymystä kuin 27 tuntia sitten miehen kanssa, joka oli lähtenyt aamuyöllä jatkamaan omaa elämäänsä tutun kaveriporukan, tietokonetyönsä ja pienen pippelinsä kanssa. Miehessä oli ollut ihanaa vain iho, ja huulet, jotka olivat suostuneet mihin vain… (3)
Valtaisan kiharaputouksen alta hymyilee herttaisesti Niina Väntänen, 26. Hän on rakastunut kaksi kertaa: Ensin oli se klassinen ensirakkaus 15-vuotiaana, joka leimahti ja sammahti. Kolme vuotta myöhemmin hän tapasi ranskalaisen miehen ja vuh!
Niina on asunut kerran avoliitossa, seurustellut lukuisten miesten kanssa ja pannut paljon. Nuorempana hänellä ja tyttökavereilla oli kierrätysrinki, jossa hyvät pokat pompotettiin ekologisesti sängystä toiseen. Osa miehistä siitä piti, osa koki itsensä aika halvoiksi – vaikka harva myönsi alennustilaansa.
Elämässään Niinalla on ollut paljon miehiä, eniten ystävinä, mutta myös rakkauksina ja hoitoina, kuten termi kuuluu. ”Eri miehet merkkaa niin eri asioita. Jotkut on vaan hirveän hyviä ystäviä, kuin veljiä. Toinen ääripää ovat sitten ne, jotka ovat hampaiden harjauksen tasolla… Kun on asioita, joita vaan pitää tehdä.”
Huono omatunto Niinalla on suhteiden päättyessä. Hän on todella huono lopettamaan juttuja. ”En saa sanottua, ettei kiinnosta. Olen vaan hankala ja häivyn sitten vaikka ulkomaille.”
Niina kuvailee itseään ja ystäviään ”Heikki Aittokosken termein ihmissuhteiden toistuvaisepäonnistujiksi.” Tällä hetkellä se ei Niinaa vaivaa. Hänellä on uusi, ihana poikaystävä. ”Viihdyn sen kanssa. Meillä on helppoa ja mukavaa. Kyllä mä siitä hirveästi pidän, mutta se ei ole sellainen, johon rakastuu suuna päänä. Se vaatii aikaa. Ja kerrankin yritän kunnolla.”
Niina ei usko elinikäiseen rakkauteen, ei odota eikä edes kaipaa sellaista. Ainakaan nyt. ”Olen kai aika kyyninen.”
Lapin yliopistossa rakkautta tutkinut kasvatuspsykologian apulaisprofessorin Kaarina Määtän mielestä suuret odotukset ja vaatimukset rakkaudesta tuovat niin paljon pettymyksiä, että monesta rakkaussuhteesta haetaan vain itselle vahvistusta. ”Yhteiskunta ruokkii sellaista narsistista ajattelutapaa, että on ihana olla rakastettu.”
Määttä kertoo, että käytännössä erityisesti naiset ajattelevat suhdetta investointina, tyyliin ”onko oma panostus suhteeseen sen arvoista…”
Nyt eletään murroskautta: perinteiset odotukset eivät toimi, mutta ei ole löydetty uusiakaan. ”Yhteiskunta rakentuu pitkälle parisuhteen varaan ja nyt kun parisuhde on vaikeuksissa, tulee muutoksia varmasti tapahtumaan.”
Määttä uskoo, että vaikka seksielo olisi hurjaakin, vanha kunnon moraali on kuitenkin jossain takaraivossa. ”Suhde rakkauteen on vain paljon käytännöllisempi”
Kerrostalosauna…se olisi ideaalinen paikka päästä eroon miehestä, jota ei halunnut kuin pari kolme kertaa…Me menimme sen miehen kanssa saunaan, ja aluksi hän nautti siitä kun minä kuurasin häntä…hän nautti ja luuli olevansa herra talossa, ja että minä olin säystymässä orjaksi…joka kerta minä opin yhä enemmän hänen ihostaan, hänen selästään ja kainaloista. Minä pesin hänet niin monta kertaa että hänen kehonsa raskaus alkoi inhottaa minua, se miten painava on jo yksi käsivarsi…Lopulta minä en käsittänyt mikä siinä miehessä oli vetänyt minua. Se mikä aikaisemmin oli ollut niin ihanaa, miehen paino, oli nyt pelkkä taakka, painolastia. (3)
Lainaukset tänä syksynä ilmestyneistä teoksista (1) Brian Hall: Saskia (Otava 1996), (2) Päivi Alasalmi: Vainola (Gummerus 1996), (3) Pirjo Hassinen: Voimanaiset (Otava 1996).
Katarina Eriksson ja Mari Manninen
Kuva: Nico Backström
