15. marraskuuta 1996
Teksti:

Eiväthän yhteiskunnalliset asiat kiinnosta nuoria! Höpö, höpö, sanovat maanantai-iltaisin lähetettävän N.Y.T:n tekijät. Heidän mielestään television ei tarvitse tyrkyttää nuorille pelkkää viihdettä. ”Se, että nuoret eivät ole olleet kiinnostuneita politiikasta, johtuu tavasta jolla politiikkaa käsitellään”, arvelee N.Y.T:n toinen juontaja Heli Koskela.
    Yleisradion nelosstudiolla on maanantai-iltana kello viisi kova häslinki. Alkusyksystä lähtien uusitulla ohjelmakonseptilla pyörivän nuorten makasiiniohjelma N.Y.T:n nauhoitukset ovat alkamassa. ”Tähän istuu yksi kasvoton köyhä. Mikään kamera ei sitten saa ottaa sen kasvoja kuvaan”, N.Y.T.:n ohjaaja Sami Aaltonen muistuttaa.
    Kuvaajat nyökkäävät ja varmistavat, ettei tuoliin istuutuvaa 25-vuotiasta opiskelijaäitiä voi tunnistaa televisioruudusta. Tällä kertaa ohjelmassa käsitellään köyhyyttä, joka koskettaa läheisesti yli sataatuhatta suomalaista. Etenkin työttömiä nuoria. Silti köyhyyden arkea ei juuri käsitellä valtamedioissa.
    ”Meidän mielestämme nuoret ovat sellainen kohderyhmä, jota potkitaan päähän, mutta joita kukaan ei puolusta. Siksi on tärkeää, että yksi ohjelma käsittelee nimenomaan nuorten elämäntilanteeseen liittyviä juttuja”, N.Y.T:n tuottaja Mikko Räisänen painottaa.
    N.Y.T. ilmestyi televisioruutuihin jo kolme vuotta sitten nimikkeellä Nuorten uutiset. Aamupäivällä lähetetyssä ohjelmassa käsiteltiin niin politiikkaa, kulttuuria kuin lumilautailuakin, lyhyesti, silputtuna ja pienissä pätkissä. Mikään suuri suksee ohjelma ei ollut.
    Ohjelma sai kuitenkin kenkänsä oven rakoon ja pääsi kohta paremmalle paikalle television prime timessä. Keski-ikäisten kansoittamassa Yleisradiossa oli lähes pakko antaa tilaan myös nuoria kiinnostaville ohjelmille, koska muutkin mediat alkoivat ottaa kohderyhmän erityistarkkailuun. N.Y.T.:n vanavedessä syntyivät Jyrki, A-Bros, KissFM ja Hesarin viikkoliite NYT.

Aggressiotkin näkyviin

Vähitellen N.Y.T.:n tekijät alkoivat kaivata ohjelmilleen uutta ilmettä ja syvällisempää otetta. ”Viime keväänä ohjelman kurssia päätettiin reivata uusille urille. Syksyllä N.Y.T.:n sisältöä muutettiinkin tuhdimmaksi. Snow Board -inserteistä ja muista tällaisista luovuttiin kokonaan ja ohjelmasta tehtiin yhteiskunnallisempi”, Aaltonen kertoo.
Nykyisin maanantai-iltaisin puoli yhdeltätoista televisioitava N.Y.T on puolentunnin makasiiniohjelma, jossa keskitytään aina vain yhteen teemaan. Näin nuoria askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä voidaan lähestyä monesta prespektiivistä, filosofista fundeeraamista unohtamatta. Aiheet ovat vaihdelleet epätyypillisistä työsuhteista kasvissyöntiin. Yhteinen nimittäjä niille on se, että kaksi-kolmikymppiset nuoret joutuvat silmitysten tällaisten ilmiöiden kanssa.
    N.Y:T:ssä ei myöskään pelätä yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyvien ristiriitaisten tunteiden esilletuomista. Esimerkiksi pätkätöistä olivat taannoin puhumassa tuore eurokansanedustaja Kirsi Piha (kok) ja aggressiivisesti esiintynyt ammattiyhdistysnuori. Kun Piha painotti, että jos pätkätöitä ei hyväksytä, ei uusia työpaikkoja synny lainkaan, ay-nuori hyökkäsi Pihaa vastaan kritisoiden häntä nuorten alistamisesta epävarmuuden alttarille.
    ”Se jätkä oli aidosti vihainen Pihalle. Musta on ihan hyvä, jos katsojat voivat tajuta, että Suomessa on jo nyt jengiä, joka vihaa jotain toista porukkaa. Musta me ollaan onnistuttu nostamaan esiin tyyppejä ja ilmiöitä, jotka eivät muuten pääsisi julkisuuteen”, Räsänen arvelee.
    Suorasukainen asioiden käsittelytapa ja ongelmien jopa inhorealistissävytteinen esittämistyyli ovat jakaneet mielipiteitä. Kriitikot ovat moittineet N.Y.T.:tä ”70-lukulaisuudesta”, diggarit taas ovat kehottaneet porukkaa jatkamaan ”valitulla linjalla”.

Kapea-alaista politiikkaa

Mutta miten on N.Y.T.:n korostaman yhteiskunnallisuuden laita? Eikö euro- ja kunnallisvaalien alhainen äänestysprosentti puhuu sen puolesta, etteivät nuoret piittaa politiikasta? ”Se, ettei politiikka kiinnosta nuoria, johtuu pitkälti siitä, miten asiat esitetään. Politiikka mielletään niin kapea-alaisesti, ikään kuin se olisi pelkästään joidenkin tyyppien keskinäistä peliä. Jos politiikka katsotaan osaksi oman elämän hallintaa, kyllä se kiinnostaa nuoria”, Heli Koivunen uskoo.
N.Y.T.:n tapa käsitellä politiikkaa poikkeaakin niistä television ajankohtaisohjelmista, joissa poliitikot ja asiantuntijat keskustelevat rauhallisesti yksittäisistä poliitiikan nippelikysymyksistä ja filosoivat laajoista yhteiskunnan kehityslinjoista. Politiikan taustalla vaikuttavat yksittäisten ihmisten ongelmat eivät pääse tällöin esille. Myös poliitikkojen tekemien päätösten vaikutukset jäävät helposti paitsioon.
    Monesti tiedotusvälineitä kiinnostaa kuitenkin lähinnä itse poliittinen peli dramatiikan tuoksuisine äänestyspäätöksineen. Mikä poliittisessa journalismissa oikein tökkii?
    ”Jos meidän ohjelmassa olisi puhumassa pelkästään joku esko puku päällä, niin eihän se ketään kiinnostaisi. On yllättävää, että kapakassa sellaiset ihmiset, joita politiikan ei luulisi kiinnostavan, kommetoivat meille jotakin ohjelmassa käsiteltyä juttua. Nää on niitä ihmisiä, jotka ei jaksa lukea Hesaria tai viitsi seurata television pääuutisia, mutta kun asiaa esitetään vähän eri tavalla, politiikka kiinnostaankin”, juontajat arvelevat.
    Aluksi keski-ikäisten kansoittamassa Yleisradiossa suhtauduttiin epäillen nuorekkaasti tehtyyn asiaohjelmaan. Nykyisin pomoilta heruu lähinnä kiitosta. Ja miksei heruisi kun N.Y.T:llä on parhaimmillaan reilusti yli 200 000 katsojaa. Yhteiskunnalliset kysymykset näyttävät siis kiinnostavan nuoria, vaikka poliittinen peli opportunistisine venkoiluineen ja kansalaisten vikittelemisineen kuvottaisikin.

Kuuskoski tarjoaa kaljat

Puoli tuntia ennen lähetyksen nauhoitusta studioon astelee tämänkertainen vierailijajoukko. Köyhyydestä eivät keskustele pelkästään politiikot vaan myös oikeasti köyhyydestä kärsivät ihmiset. Heli Koskelan mukaan ohjelman onkin tarkoituksena esittää nimenomaan tavallisten ihmisten tarinoita. ”Se ei ole mikään ongelma, vaikka kaikki vieraat olisivat nobodeja”, Jani Juntunen säestää.
Poliitikkovieraat, Mannerheimin lastensuojeluliiton ohjelmajohtaja Eeva Kuuskoski (kesk) ja kansanedustaja Mikko Elo (sd), joutuvatkin jo ennen ohjelman kenraaliharjoituksia vastaamaan työttömien nuorten tiukkoihin kysymyksiin. Paavo Lipposen (sd) hallituksen linjaa varovaisesti kritisoiva Elo yrittää vakuuttaa, että kyllä hän osaa elätyä köyhyyteen, vaikka tienaakin kaksikymmäntätuhatta markkaa kuussa. Vakuuttelut eivät oikein tahdo purra poliitikkoihin pettyneisiin nuoriin.
    Lähetyksessä keskustelevien nuorten näkemykset eivät kuitenkaan ole kuin samasta muotista. Yksi arvelee kansalaisten oman aktiivisuuden korvaavan jossakin vaiheessa valtion. Toinen taas epäilee syrjäytyneiden nuorten vajoavan apatiaan. Mitään yksimielisiä vaatimuksia nuoret eivät poliitikoille pysty esittämään, vaikka keskustelu saakin tulta alleen. Ohjelman nauhoitus katkeaa kuitenkin ennen kuin keskestelu pääsee kliimaksiinsa. Puoli tuntia ei oikein riitä näin vaikean ja monisyisen ongelman ruotimiseen.
    Keskustelua päätetäänkin mennä jatkamaan läheiseen kapakkaa, vaikka Kuuskoski ja Elo joutuvatkin poistumaan paikalta. Kuuskoski on asiasta harmissaan ja päättää tukea nuorten ponnisteluja maailman parantamiseksi. ”Menkää vaikka kaljalle juttelemaan”, Kuuskoski kehottaa tarjoten ohjelmassa esiintyneille nuorille satasen. Ohjemaan tulosta oli siis ainakin jotakin hyötyä, porukka päättelee. Eikä kukaan jaksa vähään aikaan vihoitella poliitikoille.

Jarkko Vesikansa
Kuva: Tuomas Harjumaaskola