Kun nuorsuomalaiset perustivat kaksi vuotta sitten oman puolueen, heidän tiensä näytti kullalla silatulta. Pahasti velkaantunut hyvinvointivaltio horjui vaivalloisesti eteenpäin toinen jalka haudassa ja puolen miljoonan kansalaisen työttömyys oli muodostumassa vanhoille puolueille voittamattomaksi ongelmaksi. Samanaikaisesti yhteiskuntatieteilijät alkoivat vannoa yhä kiivaammin ihmisten yksilöllistymisen nimiin. Nuorsuomalaisten uusliberaalit reseptit yhteiskunnan uudistumiseksi tuntuivat jysähtivän julkisuuteen juuri oikealla hetkellä. Edes kriitikkojen haukut ”juppien SMP:stä”, Thatcherin ja Reaganin vanavedessä suffaavasta ”äärioikeistosta” tai ”kokoomuksen kovennetusta versiosta” eivät pysäyttäneet liikettä.
Kevään 1995 eduskuntavaaleissa nuorsuomalaiset korjasivatkin pääkaupunkiseudulla noin seitsemän prosentin kannatuksen. Äänipotti nosti tohtorismiehet Risto E.J. Penttilän ja Jukka Tarkan Arkadianmäelle. Tässä vaiheessa nuorsuomalaiset uhosivat putsaavansa nopeasti pöydän vanhan, ryvettyneen politiikan tähteistä ja muuttavansa perinteistä poliittista kulttuuria. Ilmassa oli samanlaista idealismia kuin vihreillä 1980-luvun alussa. Nusut saivat kuitenkin vihreitä nopeammin oppitunnin politiikan raadollisuudesta.
Puolitoista viikkoa sitten Vanhalla ylioppilastalolla pidetyissä vaalivalvojaisissa vallitsi paikalla olleiden mukaan ruumiinvalvojaisia muistuttava tunnelma. Liike oli saanut pahasti turpaansa. Uho oli vaihtunut vitutukseen, kun nusujen ilosanoma ei ollut vedonnut kansaan. Edes nusujen ykkösehdokas, ministeri ja entinen sosiaalidemokraatti Jaakko Iloniemi ei noussut europarlamenttiin, vaikka koko nusu-tykistö oli keskitetty hänen tuekseen. Kunnallisvaaleissakin koettiin pettymys, kun vain 29 nusua pääsi kunnanvaltuutetuiksi.
Yli-idealismin haaksirikko
”Turha sitä on kiistää, että vaalit olivat meille paha pettymys”, myöntää Eero Iloniemi, 31, joka pääsi Helsingissä reilulla 400 äänellä varavaltuutetuksi. Hänen mielestään kunnallisvaaleissa olisi pitänyt saavuttaa kaksinkertainen paikkamäärä. ”Me oltiin eduskuntavaalien jälkeen ehkä liian tyytyväisiä itseemme. Nyt meillä on vuosi-puolitoista aikaa todistaa olemassaolomme oikeutus.”
Yksityisyrittäjänä toimiva Iloniemi löytää kehnon vaalimenestyksen taustalta kasapäin syitä, jotka liittyvät lähinnä ”tuotteen” markkinoitiin ja nuorsuomalaisten imagoon, eivät itse ajatuksiin. ”Ehkä me ollaan suunnattu sanomamme liikaa eliitille. Nuorsuomalaisuuden markkinointi tavallisille kansalaisille ei ole toiminut. Meidän on jatkossa saatava viesti menemään paremmin perille.”
Iloniemen mielestä nusut eivät voi ratsastaa pelkällä idealistisella retoriikalla vaan on alettava ottaa kantaa konkreettisiin kysymyksiin. Tähän saakka nusut ovat vieroksuneet perinteistä politiikka, jossa riidellään yksittäisistä ja varsin arkisista asioista. ”Ehkä meidän pitäisi sittenkin profiloitua suurten linjojen ohella myös yksittäisten kysymysten kautta. On niin helppo sanoa kannattavansa kannustavaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja kaiken sallimista. Kun joku sitten kysyy, että tarkoittaako tuo homojen adoptio-oikeuden sallimista, niin ruvetaan kiertelemään ja kaartelemaan.”
Vaikka Iloniemi vaatii nusujen politiikkaan lisää poliittista realismia, hän ei halua, että nusut muuttuvat muiden puolueiden kaltaiseksi. Nusujen tulee hänestä olla edelleen yhteiskunnallisten uudistusten esitaistelijoita, vaikka yli-idealistinen haihattelu onkin tiensä päässä. ”Oli helppo olla radikaali, kun oli niin helvetin naiivi. Meidän tehtävämme on silti edelleen tuoda julkisuuteen radikaaleja ajatuksia. Nyky-yhteiskunnassa tarvitaan jatkuvaa vallankumouksellisuutta, koska mitään pysyvää vakautta ei ole enää tulossa. Tärkeintä on pystyä reagoimaan jatkuvasti muutokseen.”
Selkiytymättömät ydinarvot
Nuorsuomalaisten sähköisellä keskustelupalstalla on vaihdettu vaalien jälkeen kitkeriä kommentteja. Haukut ja ärräpäät ovat sinkoilleet kun nusu-väki on sättinyt toisiaan. Yksi keskustelija arvioi Risto E.J. Penttilän televisioesiintymisen täysin ponnettomaksi, toinen moitti Espoon nusujen kampanjointia SMP-henkiseksi, kolmas vaati ”elitistis-rasistisen höpötyksen” lopettamista ja neljäs kysyi, mikä on nuorsuomalaisten sanoman ydin.
Nuorsuomalaisten suuri ongelma onkin ollut nimenomaan sanoman pelkistäminen riittävän lyhyeksi ohjelmaksi. Nusut ovat ajaneet valtiokeskeisen järjestelmän romuttamista ja yksilöiden yritteliäisyyteen perustuvaa yhteiskuntamallia. Tämän ympärille on kuitenkin ympätty hyvin moniselitteistä aatemössöä.
Mikä siis on se nuorsuomalaisuuden ydin, joka kansalle pitäisi kaupata? ”Ydinarvot ovat suvaitsevaisuus ja tietynlainen konservatiivinen oikeistolaisuus talouspolitiikassa. Tämä tarkoittaa sitä, että portit pitää avata sille, että ihmiset voivat tehdä töitä alhaisemmalla palkallakin”, vastaa nusujen eduskuntaryhmän suunnittelusihteeri Juha Pohto, 31.
Liberaalin talouspolitiikan toteuttaminen edellyttää hänen mukaansa ensin rakenteellisia uudistuksia. ”Kannustavan hyvinvointiyhteiskunnan” kulmakivenä Pohto pitää perustulojärjestelmän toteuttamista, jolloin ansiosidonnaisia tukijärjestelmiä leikattaisiin armotta.
Puhdistus puolueessa?
Nuorsuomalaisten pitää Pohdon mielestä ”heittää ulos kaikki hihhulit, jotka eivät vastaa meidän arvojamme”. Nuorsuomalaisten kasvubuumi toi liikkeeseen hänen mukaansa myös ei-liberaaleja ihmisiä, jotka ajoivat vain kovaa ”oikeistopaskaa”. Tarkkailijoiden mukaan väkeä kahmalokaupalla liikkeeseensä rekrytoineet nuorsuomalaiset eivät pitäneet ainoastaan kattoa korkealla, vaan myös lattiaa matalalla. Ainakin yksi alueellinen yhdyshenkilö onkin jo ehditty lempata Pohdon mukaan pihalle.
Myös Eero Iloniemi kannattaa puolueen puhdistamista ei-nuorsuomalaisesti ajattelevista. ”Me ollaan kasvettu niin nopeasti, että ehkä me ollaan laitettu seinät liian levälleen periaatteella ei niin väliä mitä mieltä olet kunhan ajattelet uudistuksellisesti. Mä näkisin, että meidän pitäisi tehdä selkeä liberaali linjaus suhteessa yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja talouspolitiikkaan.”
Pohto kelpuuttaa liberaalin aatemaailman mittatikuksi vaikkapa homo- ja lesboparien rekisteröintioikeuden kannattamisen. ”Mun suuri missioni on saada saman katon alle sekä taloudellista että sosiaalista liberalismia edustavat ihmiset.”
Politiikkaan pettyneet
Tällä hetkellä nuorsuomalaisessa liikkeessä on käynnissä sukupolvenvaihdos. Osa perustamisvaiheen aktiiveista on hylännyt politiikan huomattuaan, kuinka vaikeaa uuden puolueen on ajaa läpi kannattamiaan asioita. Tunnetuimmista nuorsuomalaista mm. Image-lehden päätoimittaja Jaakko Tapaninen on vetäytynyt sivummalle nusujen toiminnasta. Tapaninen muodosti Risto E. J. Penttilän ja Janne Jutilan kanssa kolmikon, joka kirjoitti pamfetin Ultimatum Isänmaalle. Keväällä 1994 ilmestynyt teos oli nuorsuomalaisen puolueen perustamisen lähtölaukaus, vaikka tarkoituksena oli alunperin vain herättää yhteiskunnallista keskustelua.
Tapaninen arvelee, että nusut nousevat tai kaatuvat vuoden 1999 eduskuntavaaleissa. Jos menestystä ei tule, suuri osa väestä sanoo luultavasti good bye politiikalle. ”Mä en kanna huolta puolueesta vaan niistä loistavista ihmisistä, joissa se on sytyttänyt kipinän. Olisi kauheaa nähdä sen jengin katkeroituvan, ihan vaan demokratian pelastamista ajatellen.”
Tapaninen uskoo edelleen Ultimatumissa esittämiinsä näkemyksiin. Hän epäilee yhdeksi nuorsuomalaisten menestymättömyyden syyksi sitä, että suomalaisissa ei ole halua riskinottamiseen. Kun nuorsuomalaiset halusivat kiihdyttää muutosta, suuri osa kansalaisista tahtoi painaa jarrua. ”Eduskuntavaalien alle sitä kuvitteli, että kun on murroskausi niin silloin etsitään uusia vastauksia. Oli aikamoinen shokki huomata, että ihmiset takertuivatkin murroskautena vanhoihin puolueisiin ja vanhoihin rakenteisiin.”
”Hyvin monet niistä asioista, joita nusut ovat ajaneet, tapahtuvat kuitenkin pakon edessä. Talouselämän pelisääntöjä liberalisoidaan ja verotusta alennetaan. Tietenkin suuret puolueet löytävät näille vähän eri perusteet kuin nuorsuomalaiset, mutta trendi on samanlainen. Jos ajatus kansalaispalkasta menisi läpi, niin nusujen historiallinen tehtävä tulisi täytetyksi.”
”Erottautuakseen muista puolueista nusujen pitäisi radikalisoitua lisää, mutta silloin ne marginalisoitaisiin eivätkä täyspäiset ihmiset viitsisi olla enää mukana.”
Uusoikestolainen leima
Nuorsuomalaisten heikkous johtuu Tapanisen mielestä osaltaan ajatuksesta, ettei se saisi olla puolue. Visio vain vaaliorganisaationa toimivasta liikkeestä, joka pakataan vaalien välillä koipussiin oli äärettömän idealistinen, mutta myös naiivi.
Tampereen yliopiston valtio-opin professori Olavi Borg on samaa mieltä. Hän muistuttaa, ettei ihmisiä saada innostumaan politiikasta vain tiedotusvälineiden kautta. Menestyäkseen nusut tarvisivat Borgin mukaan kunnollisen paikallisorganisaation. ”Pelkkä vaaliorganisaatio on kuolleena syntynyt idea. Se ei toimi, koska jokainen puolue tarvitsee kontaktijärjestelmän, jonka kautta voidaan saada yhteys omiin kannattajiin.”
Nusujen ongelmana on Borgin mielestä myös leimaantuminen uusoikeistolaiseksi liikkeeksi. ”Nyt tarvittaisiin nimenomaan pienen ihmisen puolelle asettuvaa liberalismia. Tämä ei kuitenkaan paista nuorsuomalaisten kasvoilta ja puheista. Valtaosa ihmisista katsoo kuitenkin kuuluvansa maan hiljaisiin, ei voittajiin.”
Jarkko Vesikansa
Piirros Timo Mänttäri
