29. marraskuuta 1996
Teksti:

Ylioppilaskunnan sisäpolitiikka on alkanut viime vuosien aikana muistuttaa pelottavan paljon Urho Kekkosen aikoja. Osakunnat, kokoomusopiskelijat ja liuta pienempiä porvarillisesti asennoituvia ryhmiä on muodostanut vuodesta 1992 lähtien hallituksen, kun taas vihreät, suuri osa ainejärjestöistä sekä vasemmisto, demarit poislukien, ovat jääneet räksyttämään oppositioon. Ylioppilaskunnan edustajistoryhmät on siis käytännössä jaettu hallituskepoisiin ja -kelvottomiin. Aivan kuten Kekkosen valtakauden huippuaikoina 1970-luvulla, joilloin kokoomuslaiset pidettiin tiukasti irti ministerinsalkuista.
    Mitkä sitten ovat ylioppilaskunnassa ne ”yleiset syyt” joiden takia tilanne on tällainen? Miten jäsenistön tahto toteutuu kun ne ryhmät, joita lähes puolet opiskelijoista äänestää on suljettu vallan kammarien ulkopuolelle?
    Surullisinta on, ettei mitään ”yleisiä syitä” tilanteeseen löydy. Kyse on enemmäkin lukittautumisesta vuoden 1992 aikaiseen asetelmaan, jolloin ylioppilaskunnan punaviher-ainejärjestö- ja porvari-osakunta – linjat olivat lähes sotatilassa keskenään. Vuosien saatossa hallituspohja on vain sitten tullut tavaksi, vaikka kiivailta erimielisyyden aiheilta onkin hävinnyt terä. Siksi hallitusryhmät ovat joutuneet kehittelemään uhkakuvia, joita esimerkiksi vihreiden hallitukseentulosta aiheutuisi.

***

Jäsenistön tahdon toteutumista taitaa kovin harva HYY-poliitikko edes pohtia. Useimmille tuntuu olevan tärkeämpää hankkia poliittista kokemusta ja rakentaa HYY:stä pienoisedustunta. Julkilausumattomaksi periaatteena näyttää olevan, että mitäpäriviopiskelijoista, tärkeintähän on, että asiat etenevät mahdollisimmat mutkattomasti.
    Tämä ei ole oikeaa politiikkaa, koska jäsenistön mielipiteen olisi kuvastuttava HYY:n päätöksenteossa. Siksi on myönteistä, että tilanne on alkanut elää. Osakunnat ja ainejärjestöt ovat selvästi löytämässä yhteistä säveltä. Jos ne lyövät kättä, syntyy HYY-politiikkaan uusi, voimakas akseli, joka pystyy pyörittämään muita ryhmittymiä mennen tullen. Joulukuun alussa valittavasta uudesta hallituksesta onkin vaikea sivuuttaa ainejärjestöjen edustajia.

***

Mutta vaikka veri vaihtuisikin, perusongelma jää. Paras tapa uudistaa ylioppilaskunnan 1970-luvulta periytyvää poliittista kulttuuria olisi koko hallitus-oppositio-asetelman romuttaminen. Kuten dosentti Laura Kolbe tuoreessa HYY:n historiassaan kuvaa, hallitus-oppositio-kuvio syntyi 1960- ja 70-luvun vaihteessa, joilloin opiskelijamaailman puoluepolitisoituminen oli kuumimmillaan. Nyt tuon aikakauden synnyttämää politisoitumista pitäisi alkaa kiireesti purkaa, niin ylioppilaskunnassa kuin yleisemminkin yhteiskunnassa. Tässä opiskelijat voisivat olla tieraivaajia.
    Hallitusmalliksi kannattaisi ottaa kunnallispolitiikassa toimiva kaikkien puolueiden hallitus. Silloin kaikki ryhmät voidaan vetää vastuuseen, ja estää näin jyrkkien ryhmärajojen syntyminen, jotka opiskelijapolitiikassa ovat vain rasite.
    Kaikkien ryhmien muodostama hallitus on myös pakkojäsenyyteen perustuvan ylioppilaskuntahengen mukainen ratkaisu. Tilanne, jossa vain osa opiskelijoiden edustajista päättää asioista vie ennen pitkää pohjaa pakkojäsenyydeltä. Ne opiskelijat, jotka eivät pysty edes edustajiensa kautta vaikuttamaan ylioppilaskunnan toimintaan voivat pian sanoutua irti koko yhteisöstä.
    Suurin ongelma on se, että ylioppilaskunnasta ei tahdo löytyä rohkeita ja ennakkoluulottimia uudistajia.

Jarkko Vesikansa
päätoimittaja