Agora nostaa netti-keskustelun tasoa

1. marraskuuta 1996   |   Artikkelit   |   kommentit

Akateeminen keskustelu on siirtymässä yhä vinhempaa vaihtia verkkoon. Marraskuun alussa nettiin perustetaan maanlaajuinen tori, agora, joka toimii akateemisen yhteisön keskustelufoorumina.
    Idean takana ovat filosofi Pekka Himanen ja Yliopisto-lehden päätoimittaja Pekka Matilainen. Agorassa käytävien keskustelujen aihepiirejä vaihdetaan Matilaisen mukaan kerran kuukaudessa. Heti alkuun Agoran nettisivuille on saatu mm. Marko Ahtisaaren, Harri Sirolan, Olli-Pekka Heinosen, Umberto Econ ja Dan Steinbockin näkemyksiä.
    Oikeiden keskustelijoiden lisäksi agorassa heittävät mielipiteitä mm. Sokrates, Diogenes ja Nietzshe. Näiden maailmankuulujen filosofien puheenvuorot ovat kehittäneet Matilainen ja Himanen.
    Virtuaalitodellisuutta hyödyntävä agora edustaa Himasen mukaan “verkon toista sukupolvea”. Keskustelu ei ole täysin vapaata, sillä mielipiteet käsitellään lukukelpoisiksi ja verkkohäiriköiden raapustukset karsitaan pois. Kaikki saavat silti osallistua debattiin. “Agoran avulla pyritään lisäämään yliopisto- ja kultturimaailman keskustelua”, Himanen tähdentää.
    Agora on visuaalisesti näyttävä. Tietokonegraafikko Marja Vainionpää on yhdistänyt Senaatitorin ja antiikinaikaisen torin elemettejä yhteen. Eri elementtejä klikkaamalla jokainen voi päästä seikkailulle agoran maailmaan.

Marraskuun alkupuolelta lähtien agora löytyy osoitteesta: www.helsinki.fi/agora/

Jarkko Vesikansa
Kuva: Marja Vaininpää

Muuta kiinnostavaa:

  • Ei artikkeleita

Kommentoi


Miksi tämä?

Uusin lehti

Osakeyhtiö kiusattujen asialla

Koulurauhaa-lehdellä kerätään taas rahaa kiusatuille. Julkaisua kustantavan yhtiön toimitusjohtaja ei mielellään kertoisi, miten tuotot käytetään.


Herrasmiesurheilija

Vapaaottelija Anton Kuivanen viihdyttää kehässä ärhäkkyydellään. Kehän ulkopuolella sitä ei uskoisi millään.


Olotila hukassa

Kun avoin kaupunkitila väistyy lasiseinien tieltä, hengailusta tulee uhanalaista.


  • Uusimmat kommentit

  • Kommentoiduimmat nyt

    Facebook

  • RSS Tasa.fi uutisotsikot