18. lokakuuta 1996
Teksti:

Franzenian professorit olivat helisemässä, kun taistolaisopiskelijat meuhkasivat, pusasivat vallankumousta, eivätkä totelleet taantumuksellisia porvariproffia. Proffilla oli kuitenkin salainen ase: vahtimestari Yrjö Anttila. Anttilan käskyjä opiskelijat noudattivat, sillä eihän tiedostava opiskelija voinut työläiselle hanttiinkaan panna.
    Nuori ylioppilas hiippailee Franzenian ala-aulassa. Hänellä on haituvaparta, pörröiset pulisongit, farkut, villapaita ja maihinnousutakki, jossa killuu upouusi Lenin-pinssi. Ylioppilas pälyilee ympärilleen ja länttäsee ilmoitustauluun julisteen, jossa tiedotetaan Akateemisen sosialistiseuran sosiologian osaston opintopiiristä. ”Demokratian ja tieteen puolesta imperialismia vastaan!” kirkuu posterin alalaita.
    Siinä samassa viuhahtavat sakset. ”Naps.” Alalaidan demokratia, tiede ja imperialismi leijailevat lattialle.
    ”Mutku, mutku”, ylioppilas änkyttää.
    ”Ilmoitukset saavat olla korkeintaan A4 kokoa,” ilmoittaa Franzenian vahtimestari Yrjö Anttila jämäkästi. Hän on jälleen kerran editoinnut agitaatiojulisteen sallittuun kokoon.
    Anttila havaitsee Soihdunkantajan mainoksen, joka on kiinnitetty täydellisen piittamattomasti suoraan seinään ilmoitustaulun viereen. Juliste lentää säälittä roskiin.
    Anttila käy tottuneesti hätistelemässä Franzun portailla Tiedonantajaa kauppaavan ylioppilaan kauemmaksi. ”Yliopiston alueella ei saa kaupata noita.”
    Tiekkarinmyyjä siirtyy kiltisti pari metriä alas kadulle.
    On tavallinen päivä sosiaalitieteiden laitoksella joskus 1970-luvulla. Ylioppilaiden anti-imperialistinen työ ja vallankumoustouhuilu jatkuvat tuttuun tapaan, tietenkin niissä rajoissa, jotka vahtimestari Anttila sallii.

Sosiaalitieteilijät ylittävät Pitkänsillan

Yrjö Anttila perheineen muutti Franzeninkatu 13:een vuonna 1961. Yhteiskunnallinen korkeakoulu oli juuri muuttanut Tampereelle ja talossa majaili tekninen oppilaitos. Yrjö ja Martta Anttilalla ja kolmella lapsella oli yksi huone ja keittiö talon Harjutorin puoleisessa päässä.
”Minut valittiin vahtimestariksi sadasta hakijasta. Vähän mietin Kallioon lähtöä kun edellinen vahtimestari pelotteli, että saat puliukkojen kanssa tapella harva se päivä”,Yrjö Anttila, 74, muistelee.
    Ja niin Anttila saikin. ”Kun ensimmäisenä aamuna herättiin Franzeniassa, niin meidän ikkunan alla roikku yks puliukko hirressä.”
    Franzeniaan murtauduttiin kymmeniä kertoja. Vahtimestari Anttila jahtasi voroja pitkin talon käytäviä ja heitti juoppoja pihalle ala-aulasta.
    Helsingin yliopisto osti Franzenian vuonna 1965 ja talossa tehtiin remontti. Anttilat saivat hieman isomman asunnon Fleminginkadun puoleisesta päästä. Vahtimestarin hommat helpottuivat, kun taloa ei tarvinnut enää lämmittää koksilla. Martta Anttila oli aiemmin siivonnut, mutta siirtyi hoitamaan vaatenaulakoita, kun sosiaalitieteet muuttivat Franzuun vuonna 1966.
    Yhteiskunnallinen suunnittelu eli silloin kultakauttaan ja hyvinvointivaltiota rakennettiin sosiaalitieteiden viitoittamaa tietä. Suuret ikäluokat täyttivät yliopiston, ja sosiologia oli todellinen muotititiede. ”Luennoilla oli paljon väkeä, opiskelijat istuivat lattialla ja piti pitää vielä ovia auki, kun kaikki eivät mahtuneet saliin”, Anttila kertoo.
    ”Työtä oli paljon. Aamulla heräsin joskus neljän aikaan luomaan lunta. Usein kopioitiin myöhään yöhön jonkun väitöskirjaa. Hoidettiin postitus, monistus, luentosalien varaukset ja liitutaulut piti pestä luentojen välissä. Lisäksi ajoin asioita ympäri kaupunkia. Se oli aikamoista hullunmyllyä.”

Häiriköt kannettiin ulos luennoilta

1970-luvulla Anttilan toimenkuva laajeni: ”Franzeniassa oli se radikaaliopiskelijoiden pesäke. Ne häiritsivät opetusta ja monta kertaa tuli professorit pyytämään, että poistaisin jonkun luentosalista.”
”Jotkut vähän jarottivat vastaan, mutta minä heitin tohon olkapäälle ja kannoin ulos”, Anttila naurahtaa.
    ”Aluksi nää radikaalit piti tätä minun lakia vähän kovana. Jos ne pistivät isompia kuin aa nelosen ilmoituksia, niin minä leikkasin reunasta pois oikean kokoisiksi. Jos ne panivat ilmoituksia johkiin muualle, kun ilmoitustaululle, niin repäisin raa`sti pois. Semmoiset ohjeet olin yliopistolta saanut.”
    ”Kerran ne oli laittanu suuren Marxin kuvan käytävälle. Minä otin sen pois ja seuraavana päivänä ne jako monisteita, että vahtimestari Anttila on Marxin vastainen.”
    ”Jos ne valitti niin sanoin, että olen yliopistolle valan tehnyt virkamies. Minun on pakko totella esimiehiä ja sääntöjä: ne velvoittavat minua. Muuten tultiin hyvin toimeen. Yksi radikaali tuli jälkeenpäin sanomaan, että olin reiluin kaikista yliopiston vahtimestareista.”
    Opiskelijoiden ja professoreiden välit olivat usein pahasti tulehtuneet. Proffat käyttivätkin vahtimestari Anttilaa usein sanansaattajana opiskelijoiden suuntaan.
    Yrjö Anttilalla ei ollut puoluekantaa. Taistolaisnuoret koittivat ahkerasti saada hänet tiedostamaan. ”Kerran yksi poika mekasti mulle miten hienoa on Neuvostoliitossa. Sanoin sille, että mene sinne poika. Minä annan rahat. Tuskin sieltä takaisin tulet.”
    ”Sodassa vietin kolme vuotta kolme kuukautta ja kymmenen päivää. Ensimmäisen kerran haavoituin 16. toukokuuta 1942. Kaksi ja puoli kuukautta oli sairaalassa ja sitten minut siirrettiin Uhtuan suunnalle JR 53:een. Helmikuussa 1944 meidät siirrettiin Karjalan Kannakselle. Juhannuksena haavoituin toisen kerran.”
    ”Nämä radikaaliopiskeijat sano, että oma syy, mitäs menit sinne. Vastasin, että ei silloin ollut vaihtoehtoja, ette te täällä reuhais jos ei ois menty.”

Franzenia täytti tehtävänsä

Yrjö Anttila on tullut vuosien varrella tuhansille opiskelijille tutuksi Franzenian lupsakkaana isähahmona. Anttila ei näe sen isompia eroja eri opiskelijasukupolvien välillä, ”paitsi ehkä ne opiskelijat loppuvaiheessa muuttuivat vähän siistimmiksi, eivät enää mekastaneet silleen.”
Hän tuli hyvin toimeen opiskelijoiden ja opettajien kanssa. ”Meidät kutsuttiin aina karonkkaan ja joulujuhlaan. Yleensä ei vahtimestaria semmosiin kutsuta.”
    Professorit piipahtivat Anttiloiden luona kahvilla ja suurten urheilukilpailujen aikaan koko henkilökunta punki heille katsomassa telkkaria.
    Yrjö ja Martta Anttila asuivat ja olivat töissä Franzeniassa 26 vuoden ajan. Sinä aikana sosiaalitieteiden laitoksilla Kalliossa rakennettiin suomalainen hyvinvointivaltio. Pitkälle 1980 -luvulle sosiaalipolitiikan laitoksen takapihan roskiksessa asui koditon. ”Siellä reunimmaisessa roskiksessa asui yli kymmenen vuotta vuonna 1904 syntynyt rintamaveteraani. Siivojien kanssa sovittiin, että siihen laatikkoon ei panna roskia”, Anttila kertoo. ”Martta vei sille aamuisin kahvia.”
    Lopulta Anttilat soittivat paikalle Iltalehden kuvaajan ja syntyneen kohun vuoksi veteraani pääsi muuttamaan pois sosiaalipolitiikan laitoksen roskiksesta kaupungin asuntoon.
    Ajat muuttuvat. Nyt Franzenian talo on tyhillään. Sosiaalitieteilijät ovat palanneet keskustaan ja Cellan omistaja itkee katteensa romahtamista.
    Yliopisto yrittää kaupata Franzeniaa, mutta kukaan ei halua ostaa sitä.

Marko Junkkari