Poliittiset puolueet virittäytyvät edessä oleviin kunnallis- ja eurovaaleihin kuin doping-aineiden käyttöä muiden lääkeaineiden avulla peittelevät urheilijat. Kun sanottavaa ei löydy, turvaudutaan poliittisiin teatteritemppuihin. Puolueet ovat heittäytymässä viihdytyspatteristoiksi, joiden tarkoituksena on ainoastaan kerätä mahdollisimman paljon ääniä. Keinoista viis! John Wayne on osuva symboli puoluepolitiikan henkilöitymäksi, koska myös puolueet ovat yksinäisiä ratsastajia, jotka ovat hukanneet karjalaumansa. Kannattajia ei kuitenkaan vikitellä takaisin elokuvatähdillä ja muulla viihdemössöllä. Jos puolueet eivät tee jotakin uskottavuutensa kohentamiseksi, ne ratsastavat kohti auringonlaskua. Puolueiden ydinongelma piilee siinä, etteivät ne enää osaa puhutella ihmisiä.
Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisumallit ovat niin vaikeita ja monimutkaisia, etteivät puolueet ole pystyneet muotoilemaan niitä selkeiksi ohjelmiksi. Siksi on turvauduttu sanahelinään, löysään liturgiaan ja lopulta myös sirkushuveihin.
Valtio-opin professori Tuomo Martikaisen tekemän tutkimuksen mukaan noin puolet 18-30 -vuotiaista kaupunkilaisista on poliittisesti kodittomia. Heidän edustamalleen arvomaailmalle ei löydy vastinetta perinteisten puolueiden joukosta. Hätkähdyttävää on erityisesti uusoikeistolaisuuden ja uuskonservatiivisuuden laaja kannatus. Tätä arvomaailmaa edustaa noin kolmannes tutkimukseen vastanneista. Kyseessä on tyypillinen protesti-ilmiö hampaattomaksi koettua politiikkaan kohtaan. Nationalistinen uho antaa monelle elämän kolhimalle nuorelle voimantunteen. Samantyyppinen systeemiä vastustanut protestiliike oli aikoinaan myös kommunismi, joka keräsi parhaimmillaan neljänneksen vaaleissa annetuista äänistä. Uusoikeistolaisuuden suosiosta ei kannata vetää hätiköityjä johtopäätöksiä. Suomalaiset eivät hyppää kovin herkästi kiihottajien kelkkaan, koska poliittisessa kulttuurissamme korostuu pragmaattisuus. Sitä toivoisi nyt myös puolueilta. Erityisesti työttömyyden kimppuun on hyökättävä entistä ennakkoluulottomammin ja päättäväisemmin. Mitä paremmin suomalaisilla menee, sitä vähemmän kysyntää on uusoikeistolaiselle liikehdinnälle tai muille ääri-ilmiöille.
Pahin uhkakuva on tietenkin se, että puolueet pyrkivät kasvattamaan kansansuosiotaan kosiskelemalla poliittisesti kodittomia nuoria populistisin äänenpainoin. Politiikan viihteellistyminen voi viedä myös tähän. Puolueiden kannattaisi muistaa, että kansalaiset löytävät varmasti parempaa viihdettä muulta kuin politiikasta. Ja jos puolueilla ei ole muuta tarjottavaa, kansalaiset hylkäävät ennenpitkää tyhjyyttään kumisevat instituutiot.
Jarkko Vesikansa
päätoimittaja
