Koiksaar: Illan päätteeksi, Osku

T:Teksti:

Sait ääneni, Osku. Sait ääneni, Osku Pajamäki, herra numero 89.
    Sait ääneni, koska tarjosit minulle kaksi motivaatiobisseä ravintola Zetorissa toissa keskiviikkona. Se oli hieno ilta. Minua harmitti vain se, etten saanut kolmatta. Bissejä oli jaossa vain 89. Sehän on sinun numerosi, Osku. Aikamoinen yhteensattuma.
    Sinulla oli vaali-ilta, muistathan. Sinua haastatteli Ruben Stiller, Suomen toiseksi nuorin demari. Sinun jälkeesi, Osku. Seuraavana päivänä kuuntelin radiotaja siellähän Ruben haastatteli taas sinua. Mikä yhteensattuma.
    Sait ääneni myös siksi, että toit kansan pariin taikuutta ja musiikkia, huumoria ja jännitystä. Sinulla on show-miehen elkeet ja jotain niin inhottavan ihanan tuttua. Maskuliinisuutesi ja poskesi muistuttavat Timo T.A. Mikkosta. Illan päätteeksi.

Tyhjiä arpoja

Vaalikekkereissä olin kovasti sydämistynyt siitä, että ostamani arvat eivät voittaneet. Arpajaiset eivät olleet minusta kovin hyvä idea näin vaalien alla. Vaikka kaljaa tarjosit kaikille, arpajaisissa vain harvat voittavat. Aivan kuten sellaisessa yhteiskunnassa, jota vastaan sinun Osku pitäisi sosiaalidemokraattina taistella.
    Sait ääneni silti, koska sinä puhuit hienosti arvoista. Sanoit ettei niitä ole. Sanoit, että arvotyhjiö näkyy siinä, että Adolf Ehnrooth puhuu julkisuudessa ja Hornettien saapuessa kansanjoukot hurraavat liikuttuneena. Vai puhuitkohan sinä sittenkin tyhjistä arvoista? En ole aivan varma, koska kaksi motivaatiobisseä heikensivät arvostelukykyäni ja tyhjiä arpoja oli sinä iltana liikkeellä.
    Osku, sait ääneni myös tukiryhmäsi vuoksi. He olivat oikein herttaisia ja innoissaan. Sait ääneni myös siksi, että väriskaalasi on laaja. Vaalimainoksesi kertoo sinun edustavan sateenkaaren kaikkia värejä – mustaa ja valkoista unohtamatta. Näkisinpä minäkin sen päivän, jona ylpeiden homojen paraati marssii pitkin Aleksia laulaen somewhere over the osku’s rainbow / it doesn’t matter if you’re black or white.
    Sait ääneni myös siksi, että sinä yläasteella puursit saksaa innoissasi, koska olit menossa Bundesliigaan pelaamaan jalkapalloa. Jalkapalloilijaa sinusta ei tullut, Osku. Meidän onneksemme. Koko Suomen onneksi.
    Mutta se osoittaa, että sinulla on tavoitteita ja tähtäät korkealle. Olet melkoisen tarmokas nuori mies.
    Ehkä sinä aiot Europarlamenttiin ensi vaaleissa. Mutta me emme halua menettää sinua, Osku. Sinun pitää johtaa demarinuoret uuteen aikaan, sinä olet D-mies.
    Sinussa on jopa presidenttiainesta, Osku. Pidät käsiäsi usein taskussa, ja vatkaat – aivan kuin kourisit muniasi. Se lienee imagonrakennusta. Olivathan Ahtisaarenkin kädet housuissa ja vieläpä kuninkaan päivällisillä. Tai sitten olen väärässä ja sinulla on vain satiaisia ja oletkin ihan tavallinen osku ilman imagoa.

Avoimesti, lämmöllä

Mitäpä politiikka olisi ilman seksiä ja avoimia kirjeitä.
    Lähestyn sinua kirjeellä, koska olit vaali-iltamissa niin kiireinen, ettei sinulla ollut aikaa kuin kätellä ääniäsi. Puhuit niin nopeasti ja pälyilitkin, sinä hurja.
    Sait ääneni Osku, koska sinä pidät vahvoista naisista ja sinun kampanjasi on rakennettu seksuaalisuutesi varaan. Sinulla on villapaita, eikä tietenkään kravattia. Rennosti ja rentusti, tilanteen mukaan. Mitä sitä turhaan peittelemään. Seisot mainoksessa jykevänä ja valmiina taistoon kuin hetki sitten herätetty penis.
    Sait ääneni, koska puhuit niin nopeasti, ettet ehtinyt pitkästyttää. En tosin oikein pysynyt sinun ja Rubenin perässä, mutta sen kuulin, että sinä vastustat kaikkea säälittävää ja naurettavaa. Se ja se on säälittävää, tuo ja tuo on naurettavaa kuten yleensäkin muiden mielipiteet. Nuo sanat sihahtelivat alehallin kajareista niin usein, että en voinut kuin hykerrellä. Minäkin vastustan säälittäviä ja naurettavia asioita. Aikamoinen yhteensattuma! Meissä on paljon samaa, Osku.
    Sait ääneni, koska olen varma, että sinä ymmärrät huumoria.