06. syyskuuta 1996
Teksti:

On pakko puuttua brittipoppareihin, koska kesän City-lehdessä oli heistä laaja ilmiöartikkeli. Jyrkissäkin on ollut brittipopin teemalähetyksiä.
    City-lehden mukaan poppari tulee useimmiten Helsingin ulkopuolelta, mutta liikkuu Bulevardin eteläpuolella. Brittipoppari on laiha, hänellä on kainaloista tiukaksi jäänyt kauluspaita ja tukka korvilla. Tytöillä on pinnit päässä ja pojilla pulisongit, jos karva jaksaa kasvaa.
    Brittipopparit pelaavat jalkapalloa, notkuvat baareissa ja kuuntelevat omanlaistaan musiikkia: Oasista, Pulpia, Bluria, Stone Rosesia ja muita vähemmän tunnettuja. Jotkut heistä saattavat lukea kaunokirjallisuutta. Jotkut ovat käyneet Lontoossa.
    Brittipopparin tunnistaa myös mausta, sillä hän pitää ”makeista tavaroista”, esimerkiksi kahvikupista, joka ”näyttää mielettömältä”.

Kaivaukset Kaivariin!

Nyt kannattaa olla tarkkana, sillä popparuus leviää. Brittipoppareita on myös yliopistolla. City-lehdessä haastateltiin Otto Talviota, 23-vuotiasta arkeologian opiskelijaa.
     Otto ei mielellään astu Bulevardia pohjoisemmaksi. Siksi hän joutuu tekemään kompromisseja, jotka jopa vaarantavat hänen asemansa brittipopparina. Otto ei esimerkiksi voi osallistua poppariyhteisön futispeleihin, koska ne pelataan Pasilassa. Otto haluaisi potkia palloa Johanneksen hiekkakentällä, mutta kavereiden mukaan britit pelaavat nurmella.
    Asiat on pantava tärkeysjärjestykseen:
    ”Se ei merkitse mulle elämänlaatua, että mä joudun matkustamaan Pasilaan pelaamaan futista”, Otto sanoi haastattelussa.
    Otto, olet loistava. Otto, elämäntyylisi kiehtoo minua!
    Oton maantieteellinen ehdottomuus tuottaa myös muitakin ongelmia. Arkeologian laitos sijaitsee nimittäin sekin Bulevardin pohjoispuolella. Jos Otto haluaa edetä opiskeluissaan, hän joutuu poistumaan reviiriltään jopa monta kertaa viikossa.
    Mutta ehkä Otto jaksaa odottaa valmistumistaan. Sitten, kun hänestä tulee proffa, aineopintojen pakolliset kaivaukset siirretään Kaivopuistoon. Koska Otolla tuntuu olevan halua syvään ja etelään, minä luulen, että kun Otto joskus kasvaa aikuiseksi, hän alkaa pitää bluesista.
    Otto on töissä brittipoppareiden suosimassa Café Fredrikissä ja hän kuuluu poppariklubi Splendidin perustajiin. Popparit erottaa muista myös se, että heillä on omintakeinen ajatus hauskanpidosta.
    Me kokoonnutaan johonkin baariin tai kahvilaan, juodaan ja keskustellaan ja sanotaan muillekin, että tuu säkin tänne keskustelemaan.

Popparihengen metsästys

Uusi alakulttuuri kiinnosti minua, mutta mistä tiesin, ettei minua oltu huiputettu? Epäilyni heräsivät, koska suomalainen brittipoppari on looginen mahdottomuus. Entä jos aitoa popparihenkeä ei ollutkaan?
    Oli mentävä kentälle. Sitä ennen laidutin seitsemän kiloa saunomalla.
    Istuin Café Fredrikissä kolmena iltana, mutta kukaan ei pyytänyt minua keskustelemaan. Olisin halunnut keskustella kahvikupeista ja brittipopparuudesta.
    Olinko sinisilmäisyyttäni tullut vietellyksi ja suotta uskonut uuden, erilaisen nuorison mahdollisuuteen? Päätin vielä yrittää.
    Café Fredrikin lisäksi brittipoppareiden oli nähty liikkuvan Uudenmaankadun ja Annankadun liepeillä: Bar ysissä, Lost & Foundissa ja Sodassa.
    Ysin väki oli kuitenkin poppareiksi auttamattoman yli-ikäistä; Lost & Foundissa puhuttiin brittipopin sijaan brittipepuista. Soda oli viimeinen toivoni.
    Aluksi kaikki näyttikin lupaavalta. Soda oli selvästi kesän trendikkäin baari. Siellä oli kauniita ihmisiä, kallista viinaa ja taideteollisen korkeakoulun toisen vuoden opiskelijan suunnittelema karu sisustus.

Soda on ohi

Kävi niin kuin aina käy. Trendikkyys ei kestänyt massan painetta. Liian monet tyytyivät vain katselemaan kauniita ihmisiä, valittamaan viinan kalleutta ja ihailemaan toisen vuoden taikkilaisen karua sisintä. Liian harvoilla oli aikaa keskittyä olennaiseen eli kunnon keskusteluun kahvikupeista. En uskonut enää tavoittavani aitoa popparihenkeä.
    Sodaan alkoi kerääntyä kaikenlaista outoa porukkaa.Kauko Röyhkän ja Henry Saaren läsnäolo ei vielä suuremmin haitannut, onhan Röyhkä laulanut joskus poppia ja Saaren hiusmallissa on muistuma modiajoista. Laihtuneen Mikko Kivisenkin saattoi vielä kuvitella naamioituneeksi poppariksi, mutta David Hasanin tallustellessa sisään menetin toivoni.
    Mielikuvitukseni kohtasi voittajansa. Olin myöhässä. Sodan aika oli ohi. Popparit olivat kai jo ehtineet siirtyä Bulevardin pohjoispuolelle.