10. toukokuuta 1996
Teksti:

Edellytykset uuden sisäpiirin syntymiselle on luonut Euroopan unioni, jonka virkakoneistoon suomalaisilla on ollut mahdollisuus tarrautua kiinni jo reilun vuoden ajan. Kun kotimainen julkinen sektori pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, ei EU:ssa eletä laihoja vuosia. Kolmen uuden jäsenmaan myötä työpaikkojen määrä ja tehtävät ovat kasvaneet.
    Valmistuneet tai valmistumaisillaan olevat suomalaiset korkeakouluopiskelijat ovat innoissaan vajaan 30 000 hengen virkakoneistosta, vaikka karsinta on tunnetusti kovaa. Yhtä paikkaa kohti voi olla tuhansia hakijoita. Brysselistä toivotaan lohkeavan työtä, ja suomalaiset ovatkin olleet ahkerana työnhaussa. Samoin työharjoittelu EU:ssa on hyvin suosittua.
    ”Eikä tämä koske pelkästään unionia, on olemassa myös muita kasvavia kansainvälisiä järjestöjä kuten OECD”, muistuttaa valtiotieteellisessä tiedekunnassa kansainvälisten tehtävien opintokokonaisuutta vetävä Markku Kiviniemi. Virkamiesten rekrytointikanavana EU on silti tärkein ja sellaisena tuntuu toistaiseksi pysyvän. ”EU:ssa on kasvumeininkiä.”
    Suurin EU-työllistäjä on komissio, jolla on aloiteoikeus lainsäädännössä ja joka käytännössä määrittelee yhteisön politiikan. Sitä johtaa puheenjohtaja ranskalainen Jacques Santer apunaan 19 komissaaria. Komissio jakautuu 40 pää- ja erikoisosastoon, ja pelkästään komissiossa on töissä 15 000 henkeä. Toiseksi eniten työntekijöitä on EU:n ministerineuvostolla, johon kuuluu yksi ministeri jokaisesta jäsenmaasta. Neuvostoa avustaa vajaan kahden ja puolen tuhannen työntekijän muodostama sihteeristö.
    Työpaikat ovat periaatteessa kaikille yhteisöjen maiden asukkaille avoimia, mutta Suomeen on kohdistettu poikkeuksellisen paljon erikoiskilpailuja eli ilmoituksia tulevista rekrytoinneista. Uusille jäsenmaille on selvästi haluttu antaa mahdollisuuksia kiriä kiinni virkamiesvajetta, vaikka EU ei kansallisia kiintiötä tunnekaan.

Monta tietä Brysseliin

Valtaosa unionin toimipaikoista ja työpaikoista sijaitsee Brysselissä. Jonkin verran toimintaa on myös hajasijoitettuna Luxemburgissa ja Strasburgissa, mutta käsitys Brysselistä EU:n pääkallopaikkana pitää kutinsa.
Normaali tapa päästä töihin on yleisen kilpailun kautta. Perinteisestä työhakukäytännöstä poiketen unioniin ei haeta erityiseen tehtävään vaan tietylle ura-alueelle. Valittavana on joko A-alue (vaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto), B (yo-tutkinto tai vähintään kolmen vuoden ammatillinen koulutus), C (keskiasteen opinnot ja vähintään kahden vuoden työkokemus) tai D (oman maan peruskoulutus). Kohdistettuakin hakua käytetään, mutta verrattain harvoin. Alueista A ja C työllistävät 2/3 paikoista. Tulkkeja koko henkilöstöstä on kymmenen prosenttia.
    Haku tapahtuu kolmen vaiheen kautta. Ensimmäisen karsintakokeen jälkeen voi päästä kirjalliseen kokeeseen. Nämä vaiheet tapahtuvat jäsenvaltiossa ja kolmas, suullinen koe suoritetaan pääsääntöisesti Brysselissä. Nämä vaiheet selvitettyään hakija merkitään varallaololuetteloon eli Blue bookiin. Tähän kirjaan listataan noin kolme kertaa enemmän harjoittelijakandidaatteja kuin komissio valitsee. Tämän jälkeen osa vastuusta siirtyy pyrkijälle. Hänen pitää ottaa yhteyttä siihen osastoon mihin haluaa töihin ja lobata itsensä sisään. Blue book kiertää komission sisällä, ja sen tietojen pohjalta myös työnantajat ottavat yhteyttä hakijaan. Tämän menettelyn lisäksi komissio palkkaa rajoitetun määrän erikoisalojen tilapäistä henkilöstöä.
    Soveltuvuuskokeen läpäiseminen ja nimen saaminen blue bookiin ovat jo puoli voittoa, mutta ne eivät yksin riitä. Etumatkaa loppurutistuksessa antavat komissiossa suoritettu harjoittelu sekä EU:n klassiset hyveet eli hyvä supliikki, sitkeys, kontaktiverkosto ja järkkymätön itsetunto.
    Brysselin työmyyriä on monenlaisia. Julkisen sektorin työntekijöistä puhuttaessa täytyy erottaa ne, joiden työnantaja on joku EU:n elin ja ne, jotka ovat jonkun jäsenmaan ministeriön palkkalistoilla. Suoraan unioniin hakevilla on yleensä tähtäimessä pidempiaikaisempi työ kun taas esim. suomalaisen virkamieshallinnon kautta tulevilla kyse on yleensä muutaman vuoden mittaisesta keikkaluonteisesta työstä.

Parlez-vous francais?

Vaikka työhön pyrkivien koulutustausta on monipuolistunut, valtio- ja oikeustieteet ovat Brysselissä yhä kovassa kurssissa. Oleellisinta on kuitenkin ranskankielen hallinta. Buumi alkoi jo muutama vuosi sitten, mikä on näkynyt pyrkimisessä Helsingin ranskalaiseen kouluun, joka antaa opetusta päiväkodista abiluokkaan kahdella kielellä. ”Viime vuonna päiväkotiimme pyrki 260 lasta, kun pystymme ottamaan sisään 60”, kertoo koulun rehtori Markku Masner.
Ranskalainen koulu tasoittaa tietä ei vain orientoitumisensa puolesta vaan myös teknisesti. Koska koulu on virallisesti kaksikielinen, sieltä kirjottaneiden ei tarvitse osallistua ranskaa puhuvissa maissa kielikokeisiin. Masnerin mukaan oman koulun kasvatteja on jo päässyt runsain määrin EU:n virkakoneistoon.
    Hallitsemalla kielen pääsee pitkälle myös kotimaassa. Muutamissa ministeriöissä virkamiesharjoittelijat ovat päässeet pitkälle ranskan kielen taidollaan ja samalla paljon vartijaksi. ”Unionilla on tapana pyytää lausuntoja eri asioista vuorokauden varoitusajalla. Lausuntopyynnöt toimitetaan myös englanniksi, mutta yleensä viikon viiveellä. Käytännössä kun vanhemmat virkamiehet saavat ranskankielisiä faxeja, ne kiikutetaan harjoittelijalle käännettäviksi. Näin ei normaalitilanteessa tapahtuisi”, kertoo valtio-opin assistentti Juri Mykkänen.

Harjoittelua velaksi

Merkittävä osa harjoittelupaikan ja työpaikan saaneista on saanut tarvittavat perustiedot pyrkimisistä Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksesta CIMOsta. Keskus ei rekrytoi eikä välitä paikkoja, mutta tiedottaa niistä ja antaa vinkkejä hakuprosessissa. Operointialueena on periaatteessa koko maailma, mutta viime vuosina toiminta on luonnollisista syistä painottunut EU:n eri elimiin.
Harjoittelun pituus on yleensä 1-6 kuukautta. Harjoittelu on palkatonta ja opiskelija joutuu itse huolehtimaan sen rahoituksesta. Joissakin tapauksissa eri organisaatiot myöntävät harjoittelijoille apurahan. CIMO myöntää apurahaa EU:ssa tapahtuvaan harjoitteluun.
    Taloudelliset riskit arveluttavat monia harjoittelusta muuten kiinnostuneita. Valtiotieteellisen tiedekunnan kansainvälisten tehtävien opintokokonaisuutta opiskelevat Kati Rajala ja Elena Uskola pitävät outona ajatusta, että työharjoittelu pitäisi rahoittaa lainarahalla. He eivät kuitenkaan usko sen muodostuvan esteeksi, sillä merkintä harjoittelusta komissiossa antaa lisäpotkua työtä hakiessa.
    Ajatus työpaikasta Brysselissä synnyttää hetkeksi hiljaisuuden. ”Kyllä se on ilman muuta yksi vaihtoehto. Olen käynyt paikan päällä Suomen edustujistossa ja tiedän, että siellä taso on korkea”, sanoo Uskola. Häntä kiinnostavat EU:ssa turvallisuuspolitiikkaan ja tiedottamiseen liittyvät tehtävät. Rajalan haaveena on työ, jossa voi itse päästä vaikuttamaan. Tosin välimatka Brysseliiin mietityttää. ”Työ siellä voi olla palkitsevaa, mutta täytyy myös pohtia sitä, pistääkö etusijalle työn vai perheen.”
    Brysselin hakuprosessi karsii jyvät akanoista. ”Eliitti syntyy jo rekrytointivaiheessa. Vaatii valtavaa uskallusta ja sitkeyttä lähteä paikan päälle lobbaamaan itseään.” Kun määrätietoiset supervirkamiehet palaavat kotimaahansa, he pitävät edelleen yhteyttä toisiinsa. Vaarana on, että sama EU-eliiitti pyörittää asioita Suomenkin päässä, ja EU-tietämys kasautuu harvoille.
    Itse he ovat pyrkivät harjoittelemaan heti tilaisuuden tullen – todennäköisesti ensi syksynä. ”Aikaisintaan”, arvelee Uskola. ”Viimeistään”, sanoo Rajala.

Miska Rantanen
Kuva: Salla Savolainen