10. toukokuuta 1996
Teksti:

Sylvi-työryhmä koottiin viime syksynä uusimaan SYL:n toimintaa. Työryhmän vetäjänä toiminut SYL:n viime vuotinen puheenjohtaja Aino Järvi ei ole täysin tyytyväinen laihahkoon konsensus-periaatteella tehtyyn loppuraporttiin. Rahaa kului noin 40 000 markkaa, joten tuloksiakin oli syytä odottaa. ”Työryhmässä pystyttiin ideoimaan jotain uuttakin, mutta raporttiin se ei välittynyt”, Järvi valittaa. Hän kyllä kiittää, että työryhmä on jo olemassaolollaan herättänyt positiivisia prosesseja järjestökentässä.
    SYL:n nykyinen puheenjohtaja Janne Laine on työryhmän työskentelyyn tyytyväinen: ”Prosessi on tärkeintä. Muutoksia on luvassa lähinnä toimintakulttuuriin.” Laineen mukaan yhteydenpito jäsenjärjestöihin tulee jatkossa korostumaan. Lisääntyvien tapaamisten ohelle suunnitellaan alakohtaisia sähköisiä keskusteluryhmiä. Toiminnan painopiste on Laineen mukaan edelleen edunvalvonnassa, mutta yhteiskunnalliseen rooliin kiinnitetään erityistä huomiota. Tästä ovat esimerkkinä piakkoin järjestettävät yhteiskunnalliset neuvottelupäivät.
    Työryhmä oli Laineen mukaan tyytyväinen nykyisiin sääntöihin, eikä halunnut tehdä niihin parannusehdotuksia. Laine puolustaa mm. keskustelua herättänyttä SYL:n hallituksen valitsemista listavaalimenettelyllä, sillä se turvaa hänen mielestään vähemmistöille mahdollisuuden saada edustustajansa hallitukseen.
    HYY:n hallituksen puheenjohtaja Esa Iivosen mukaan SYL:n ja jäsenjärjestöjen suhde on ikuisuuskysymys, josta tulisi käydä jatkuvaa keskustelua, ei vain työryhmien kautta. Hänen mukaansa SYLVI-työryhmä onnistui lähinnä kokoamaan itsestäänselviä ajatuksia. Järvi puolestaan arvostelee liittokokousten menettetapoja: ”Järkyttävintä on, etteivät ihmiset edes järkyty esimerkiksi joidenkin ryhmien tavasta tarkastaa jäseniensä äänestyliput suljetussa lippuäänestyksessä.”

Jan Erola