Kello 6.45 mikrofonista kuuluu: ”1036, 1027, 1227…”. Kuuluttaja lukee listastaan onnekkaat, hiedät jotka pääsevät töihin. Huudosta ei auta myöhästyä, muuten nimi tippuu listan hännille.Suomen Kuvalehden teettämän kyselyn mukaan ahtaaja on paimenen jälkeen Suomen vähiten arvostettu ammatti. Silti viidensadan markan päiväansio houkuttelee satamaan runsaasti korkeakouluopiskelijoita. Maantieteen opintojensa loppumetreillä oleva Kimmo Korhonen työskentelee viidettä vuotta ahtaana. ”Tällä duunilla ei naista isketä. Onneksi tapasin tyttöystäväni jo ennen ahtaajan uraa.”
”Satamassa saa itse päättää milloin tulee töihin, illalla vai päivällä. Kukaan ei pakota tulemaan, kukaan ei ihmettele, miksi miestä ei kuulu. Vaikka olisi viisi kuukautta poissa”, Korhonen kertoo. Palkan saa joka viikko ja lomalisät maksetaan heti palkan päälle. Lauantaina tulee ns. saunalisä, vajaa 100 markkaa. ”Aemmin oli tapana, että työpäivän jälkeen mentiin saunaan ja siitä maksettiin palkkaa”, Korhonen sanoo.
Lemppaushommia
Vaikka vain kymmenen prosenttia sataman tavarasta liikkuu enää lihasvoimalla, riittää ahtaajille tavaran purkamis- ja pakkaamistöitä. Niitä kutsutaan lemppauskeikoiksi. Eräs vihatuimmista on hiilenlemppaus, jossa venäläisistä junavaunuista heitetään konttiin viidenkymmenen kilon hiilisäkkejä tai lapiodaan irtohiiltä. ”Vaikka teippaisi hihat kiinni ranteisiin, menee hienosyinen hiilipöly joka paikkaan, kalsareihin, kaikkialle”, Korhonen irvistää. ”Vasta parin tunnin juuriharjalla hinkkaamisen jälkeen naama näyttää jotensakin säädylliseltä.”
Hiilen lisäksi muita tyypillisiä lempattavia ovat wc-paperi, kahvisäkit ja kehitysmaihin menevät maitosäkit. Säkit ovat yleensä kymmenien kilojen painoisia. Sitten on pakastekeikkoja, joissa lempataan 25 kilon painoisia jäämönttejä, joiden sisällä on maksaa, lihaa tai katkarapuja. Nuoret haluavat lemppaukseen mukaan, siinä kun saa samalla urheiltua. ”Palkkaus ei tule työn raskauden, vaan tuntimäärän mukaan”, Korhonen ihmettelee. Toisaalta jotkut saavat raskaita urakkahommia, joista saa huikeita palkkoita. Eräs ryhmä purkaa USA:sta Venäjälle kehitysapuna meneviä leikkuupuimureita ja kuittaa urakasta liki 30 000 markkaa kuussa mieheen.
Kimmo Korhonen sai ensimmäisenä työpäivänään hyvän kuvan ahtaajan työstä, vaikka olikin vanhempien työntekijöiden seurassa. Toisena päivänä asenne muuttui täysin. ”Minun ns. A-miesjohtaja oli täysin tuiskeessa koko päivän. Hän naukkaili kossua kontin takana. Yritin uutena kysellä neuvoja, mutta A-mies ei suostunut muuta kuin kiroilemaan ja käski kysymään joltain muulta”, Korhonen muistelee. ”Meinasin lähteä heti pois. Onneksi humalaiset ovat nyt kaikonneet”, Korhonen sanoo.
Koulutuksessa tuleville ahtaajille näytettiin valokuvia työtapaturmissa kuolleista ja yritettiin selittää, että satama voi olla vaarallinenkin paikka, jos ei katso koko ajan ympärilleen. ”Pienessä tilassa liikkuu hirveä määrä isoja koneita. Varsinkin lauantait olivat ennen hurjia päiviä. Silloin pelti rytisi”, Korhonen tietää. Onnettomuuden syyllinen oli usein humalainen kuski. Tänäkin vuonna on kymmenkunta kuljettajaa joutunut jättämään työnsä viinan takia.
Votka on kuski
Kun Korhonen ja oikeustieteilijä TimoSyrjälä aloittivat satamatyöt vuosikymmenen alussa, oli ahtaajina vielä paljon entisiä linnakundeja ja alkoholisteja. Suhtautuminen viinanjuontiin on sittemmin tiukentunut ja nuorista on tullut haluttuja työntekijöitä. ”Nuoret ovat ahkeria eivätkä läträä viinan kanssa niinkuin vanhemmat työntekijät”, Korhonen selittää. ”Kenkää saa heti kun töpeksii, aina tarvitaan tuoretta työvoimaa.”
Vanhempien työntekijöiden maailma pyörii yhä viinan ympärillä. ”Viikonloppupullo eli lahna on heille tärkein asia elämässä. Kaikki pyrkivät hankkimaan laivoilta puolen litran muovipullon Finlandia Vodkaa”, Korhonen hymyilee. Neljäkymppiä maksava pullo kätketään halareihin laivoja valvovilta tullimiehiltä. Vaikka ahtaajiakin tutkitaan silloin tällöin, on kiinnijäämisen pelko pieni. ”Vanhat padut saattavat jäädä työpaikalle koko yöksi tissuttelemaan ja saunomaan. Ne ei enää havittele kuuta taivaalta”, Syrjälä kuvaa.
”Yleensä ammattimaisesti salakuljetusta yrittävät konekuljettajat kärähtävät lopulta”, Korhonen kertoo. Eräskin kuski kertoi kiinnijäätyään hankineensa vuosia kestäneellä salakuljetuksellaan omakotitalon ja auton. ”Satamassa on nimetön ilmiantopuhelin, johon kateelliset työkaveritkin voivat polttaa salakuljetuksella rikastuvia.”
Tiukka kuri ja kastijako
Satamassa on tiukka kastijako työnjohtajien sekä A- ja B-miesten välillä. He eivät samaan kapakkaan eksy, eivät ainakaan samaan pöytäseurueeseen. ”Vanhemmat eivät nuorista yleensä paljon perusta”, Korhonen kertoo. Työssä A-miehen sanaa kuitenkin kuunnellaan.
Satamassa ei Korhosen mukaan palkita hyvää työtä. ”Pärstäkerroin vaikuttaa. Kannattaa pitää suunsa kiinni, jos joku asia on väärin. On vain nöyränä poikana mentävä kysymään lisää hommia”, Korhonen kuvaa. Ne jotka valittavat ylitöiden puutteesta, saavat niitä vielä vähemmän. Satamassa on toki erikseen työsuojeluvaltuutetut, joille voi valittaa vaarallisista epäkohdista.
”Yleensä tuntuu, että ihmiset pitävät mölyt vatsassaan. Jos saa huonon leiman yhdestäkin töppäyksestä, se on elinikäinen ja vaikeuttaa jatkossa työnsaantia.” A-miehillä on valkituinen työpaikka, joten he voivat purnata avoimemmin. Korhonen arvelee, että hänellä on hyvä pärstäkerroin, sillä hän on vakiinnuttanut oman paikkansa L10-varastolle.
Itälaivojen terveyshaittoja
Suurin osa Länsisataman laivoista tulee Tallinnasta tai Venäjältä. Ne ovat yleensä huonokuntoisia. ”Itälaivoissa ei työturvallisuudesta ei ole tietoakaan. Ne on hyvin ruostuneita, pimeitä, pölyisiä. Ilmanvaihtojärjestelmät eivät alaruumissa toimi. Välillä siellä on harmaa sumu ja näkyvyys on alle kymmenen metriä.” Toinen on haittatekijä on melu. ”Usea nuorempikin ahtaaja valittaa, että heille on tullut jonkinasteinen kuulovamma. Monet eivät käytä kuulosuojaimia” , Korhonen ihmettelee. Laivoissa on metallilattiat, ja kun niillä liikutellaan rautaesineitä ja ketjuja, meteli on korvia huumaava.
Satamaan pääsi vielä viisi vuotta sitten puhelinsoitolla ja päivän koulutuksella. Sitä aikaisemmin riitti ilmaantuminen työnhuutoon. Nykyään saattaa joutua soittamaan kymmeniä kertoja turhaan. ”Suhteilla pääsee”, Korhonen tietää. Länsisataman ja Sompasaaren ahtaustöitä hoitaa lähinnä Finnsteve, jonka työvoimakeskuksen hoitaja Jarkko Tolonen mukaan töitä on tarjolla toukokuussa vain kolmeksi päiväksi viikossa. Kesäksi otetaan jonkun verran lisää työvoimaa.
”On rentouttavaa, kun konemaisesti työskennellessä ei tarvitse ajatella mitään. Toisaalta se tylsistyttää”, Korhonen pohtii. Hän jätti juuri gradunsa sisään, vaikka viimeiset tentit tuli tentittyä jo kolme vuotta sitten. Gradu käsittelee Japanin autoteollisuuden levittäytymistä Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. ”Opinnot myöhästyivät satamahommien takia. Toisaalta ei ole tarvinnut ottaa penniäkään lainaa. Rahanahneita ikiopiskelijoita katseltuani tein vuosi sitten päätöksen hillitä omaa työntekoani ja viedä opinnot loppuun. ”Sitten voisi taas tulla satamaan töihin.”
Jan Erola
Kuva: Nico Backström
