Itseoppinut porilainen elokuvantekijä Visa Mäkinen on pysynyt pitkään poissa julkisuudesta. Hänen viimeisin elokuvansa Pirtua, pirtua tuotti miljoonan tappiota, jonka hän on kaikessa hiljaisuudessa maksanut tekemällä tv-dokumentteja ja mainoksia.
Kokopitkiä Mäkis-elokuvia on kertynyt yhteensä kolmetoista ja tv-sarjojakin on tehty kaksi. Mäkinen on myös tuottanut mm. Tenho Saurénin huumorikasetteja, joita myytiin enemmän kuin Dingon levyjä, peräti 300 000 kappaletta. Timantti- ja kultalevyt roikkuvat muistona Mäkisen työhuoneen seinällä.
Napit vastakkain lehdistön kanssa
Visa Mäkisen tuotanto ei ole koskaan saanut varsinkaan helsinkiläisiä elokuvakriitikoita lämpenemään. Mäkinen on leimattiin Suomen Ed Woodiksi, sitkeäksi epäonnistujaksi. Hänen vaimonsa Margitin pitämä grillikioskikin yritettiin tehdä miehelle häpeäksi: häntä kutsuttiin nakkikauppias-elokuvaohjaajaksi. ”Irvistelypuoli ja fakta sekottuivat”, Mäkinen huokaisee. ”Lehdentekijöillä on kova ase. He voivat joko nostaa tai laskea ihmisen lähes miten tahansa. Mun kohdallani on tapahtunut murha. Olisin saanut olla aina raastuvassa, jos olisin tehnyt niistä kunnianloukkausjuttuja.”
Elokuvatutkijat Kari Uusitalo ja Veijo Hietala ovat yhtä mieltä siitä, että Visa Mäkisen elokuvat toimivat hyvin, vaikka käsikirjoituksien kanssa on ollut ongelmia. Huono käsikirjoitus ei ole kovin poikkeuksellista kotimaisessa elokuvassa.
Kriitikoiden irvailusta huolimatta Mäkisen elokuva Mitäs me sankarit sai elokuvateattereissa 142 328 katsojaa ja televisiossa näytettyäYön saalistajat seurasi huimat 1 455 000 ihmistä. Tämä siitä huolimatta, että MTV esitti elokuvan kelat väärässä järjestyksessä ja aloitti lähetyksen uudelleen. Elokuva kesti lopulta kaksi ja puoli tuntia.
Koko Mäkisen perhe osallistuu kuvaustyöhön. Margit Mäkinen toimii kuvaussihteerinä, kaksoispojat Tommi ja Kimmo auttavat kuvauksessa ja äänityksessä. Kimmon mukaan leikkausvaiheet ja muu päätöksenteko tehdään aina perhepiirissä.
Kirpputorista uusi tuleminen
Kaksi vuotta sitten Mäkiset vuokrasivat tyhjillään olleen teollisuushallin Porista ja ryhtyivät pitämään siellä viikonloppuisin kirpputoria. Takahuoneeseen rakennettiin studio tv-mainosten tekoa varten. Viikonlopun pöytäpaikka maksoi vain 70 markkaa ja samalla rahalla saattoi myös yöpyä hallissa. Kirpputorista tuli pian suosittu ja siellä käydään pitkienkin matkojen päästä. Opittuaan tuntemaan myyjiä ja heidän elämantarinoitaan Visa Mäkisen kuvaussormea alkoi jälleen syyhyttää. Näyttelijä Reijo Kokko järjesti kirpputori-aiheiselle sarjalle käsikirjoittajaksi kirjailija Jorma ”Jomppa” Ojaharjun ja MTV:kin kiinnostui ideasta.
”Täällä on elämäntarinoita joka lähtöön: verenhimoisia kerääjiä, yksinäisiä ihmisiä, sydäninfarkteja… Yksikin rikas mies otti myyntipaikan, vaikka ei myy mitään. Hänen kotonaan ei käy yhtäkään vierasta, mutta torilla hän tapaa 8 000 ihmistä viikonlopussa”, Mäkinen kertoo. Hän kehuu Ojaharjun käsikirjoituksia ”muheviksi”. ”Jos aikanaan olisi ollut tuollaisia käsikirjoituksia, niin ei olisi ollut mitään hätää. Nyt saa käyttää punakynää, kun silloin piti kirjoittaa itse kauhea määrä tekstiä lisää. Välillä ei ollut näyttelijöille mitään vuorosanoja, vaikka kohtauksen piti kestää useita minuutteja.”
Kirpputori-sarjaa näytetään iltakahdeksalta, joten ohjelmassa ei kiroilla, nakuilla tai pelata korttia. ”Siitä tulee sympaattinen, hengellinen tarina, jossa kukaan ei ole minuuttia kauempaa kiukkunen”, Mäkinen kuvaa. Tarinassa sekoittuvat fakta ja fiktio kuten Hyvissä herroissa. Näyttelijäkaartin muodostavat Eero Roine, Seppo Maaniittu, Reijo Kokko ja Päivi Mäkinen.
MTV ilmeisesti luottaa sarjaan, sillä sen valokuva tulee yhtiön mainostilamyynnin katalookin kanteen. Mäkinenkin uskoo menestykseen: ”Minulla on pieni aavistus, että tätä katsotaan.”
Jan Erola
