12. huhtikuuta 1996
Teksti:

Yliopistolakiin kirjattu määrittely, jonka mukaan kansleri ”edistää tieteitä ja valvoo yliopiston etua ja toimintaa”. Väljän määritelmän vuoksi kukin kansleri voi muotoilla virkansa näköisekseen.
    Ihamuotilalla on jo selviä suunnitelmia tulevista työtehtävistään. ”Tulen muuttamaan toimenkuvaa mieleisekseni. Tavoitteeni on toimia varsin näkyvästi yliopistosta ulospäin. Lisäksi yliopiston suhteiden ja vaikutusvallan lisääminen ulkopuoliseen maailmaan on keskeistä”, toteaa Ihamuotila ja korostaa tarkoittavansa yliopistoa kokonaisvaltaisesti opiskelijoineen ja ylioppilaskuntineen.
    Kansleri on yliopiston huippuvirka. Hän toimii linkkinä ulkomaailmaan sekä yliopiston pr-miehenä että konkreettisena edunvalvojana. Hänellä on mm. läsnäolo-oikeus niissä valtioneuvoston istunnoissa, joissa käsitellään yliopistoa koskevia asioita. Ihamuotila näkee yhdeksi tärkeimmäksi vaikutuskanavakseen julkisen keskustelun. ”Toivon, että tiedotusvälineiden kautta saisin enemmän läpi sanomaa tiedon ja osaamisen merkityksestä. Tulevaisuudessa kun emme millään muulla tavalla voi menestyä.” Tärkein kohderyhmä on suuri yleisö, mutta Ihamuotila toivoo viestin välittyvän myös päättäjille. Tutkimus- ja opetusmyönteinen ilmapiiri asettaisi kansanedustajille paineita olla tekemättä enää radikaaleja leikkauspäätöksiä määrärahoihin.
    Sen sijaan kanslerin velvollisuus ”edistää tieteitä” kuulostaa Ihamuotilasta hassulta. ”Rehtorin ja konsistorin tehtäviin kuuluu huolehtia siitä, että tutkimuksen edellytykset ovat riittävät. Siitä huolehtii yliopiston oma tutkimusstrategia, johon kuuluu mm. tutkimusrahasto ja huippuyksikköpolitiikka. Mitä tässä kansleri enää voi tehdä? Voisi ehkä ajatella, että kansleri puhuisi julkisuudessa myös Suomen Akatemian puolesta.”

”Autonomia ei ole vaarassa”

Hallinnolliset myllerrykset ovat ravistelleet yliopistoa viime vuosina. Tulosohjaus, säästö ja leikkaus ovat sanoja, jotka aiheuttavat jo allergiaoireita useille yliopistolaisille. Moni pelkää yliopiston autonomian puolesta.
    ”Yliopiston sisällä on tullut tulosohjauksesta aikalailla kritiikkiä ja ihan aiheesta. Tuloksenohjausmekanismin järjestämisessä on paljon puutteita, mutta täytyy sanoa, että yliopiston sisäiset keskustelut on voitu käydä valistuneemmassa hengessä kuin yliopiston ja opetusministeriön välillä. Omissa keskusteluissamme on paremmin nähty, että yliopiston päätulos on laatu. Siihen pitää pyrkiä joka alueella, oli se sitten opetusta, tutkimusta tai jatkokoulutusta.”
    Ihamuotilan mukaan tulosjohtamisen soveltaminen yliopistomaailmaan ei ole helppoa. ”Järjestelmän pitää olla sellainen, että se voidaan perustellusti myydä yliopistoyhteisölle. Niin kauan kuin se ei saa hyväksyntää, sitä kritisoidaan ja yliopistoyhteisössä osataan palautteen antaminen.” Sen sijaan yliopiston autonomisuudesta Ihamuotila ei ole huolissaan. Korvamerkityistä ministeriön rahoista on päästy eroon, ja yliopisto voi käyttää toimintamenonsa paljon vapaammin kuin aikaisemmin. Resursseja voidaan kohdistaa sinne, missä niitä tarvitaan, eikä esimerkiksi professorinvirkojen perustamista tarvitse enää siunata eduskunnassa.

Ammattikorkea tuli jäädäkseen

Ihamuotila suhtautuu ammattikorkeakouluihin tyynesti. ”Järjestelmä menee päällekkäin alue- ja työvoimapolitiikan kanssa, mutta se on tullut jäädäkseen.” Hänen mukaansa ammattikorkeakouluilla on edessään näytön paikka.”Nyt on tärkeätä, että ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut pysyvät lestissään ja kouluttaisivat korkean tason suorittavaa henkilöstöä. On varottava, ettei ammattikorkeakouluista muodostu jonkinlaista ponnahduslautaa yliopistoihin. Se on tutkinto, joka on tarkoitettu työelämää vasten.”
    Monet ovat kutsuneet 90-luvun koulutusintoilua kuplaksi. Ei ole ollenkaan varma, että edes murto-osa saa koulutusta vastaavaa työtä. Ihamuotila ei kiistä ylilyöntejä. ”Laman paineessa on ollut selvää ylikoulutusta. Relanderin rahoja suorastaan työnnettiin tänne ja täydennyskoulutuskeskuksien budjetit kasvoivat yhtäkkiä valtavasti. En ole todellakaan varma, mikä on ollut kansantaloudellinen hyöty. Luulen, että se olisi ollut suurempi, jos samat rahat olisi muuten annettu yliopistolle. Voi perustellusti kysyä toimittiinko järkevästi.”
    Kanselerinviran ohella Ihamuotilan tulvevaisuuden suunnitelmista pitäneet huolta iltapäivälehdet, sillä niissä on jo alettu käydä vuoden 1999 presidenttipeliä. Kirjoituksissa on vilahdellut Ihamuotilan nimi. Hän suhtautuu aidon huvittuneesti. ”Ihanko totta? No siinä varsinainen vitsinikkari on ollut liikkeellä. Eikös presidentiksi valita yleensä joku politiikko? Sellaiseksi minä en ole koskaan itseäni tuntenut”

Miska Rantanen
Kuva: Lauri Mannermaa