26. huhtikuuta 1996
Teksti:

Sitku menee ehkä naimisiin ja hankkii lapsia, sitten kun on valmistunut maisteriksi, sitten kun on käynyt katsomassa pyramidit ja Amazonasin yläjuoksun ja sitten kun on kokeillut seksiä sadomasikismista perheenisiin.Sitku vakuuttaa elävänsä elämänsä parasta aikaa, jossa lentää spermaa ja tulta.
    Eniten sitku pelkää sitä, että jää kiikkiin ennen aikojaan. Löytää itsensä turvallisen mussukan kainalosta, kolmen lapsen äitinä, jonka rinnat roikkuvat ja sormet ovat Fairysta kurttuiset. Apukeittiössä hyrrää mankeli, lapsi kiljuu koliikkia ja mies soittaa työmatkalta ja kysyy pitääkö tuoda hyla-maitoa kaupasta. Hurjana päivänä syödään kotipizzaa tai nakkeja ja ranskalaisia, kun äiti ei millään jaksa.
    Intohimoinen huuma, amfetamiinin kaltainen vauhti on se mitä sitku tavoittelee. Mutta ajatus siitä, että piri vaihtuu unettavaksi pöhnäksi, tasaisen latteaksi arjeksi, on kauhistus. ”Enhän mä herranjumala voi sanoa, kun maailmassa on viis miljardia ihmistä, että sä oot ainoo oikee!”, Hanna, 22-vuotias sosiologian opiskelija puuskahtaa.”Karmiva ajatus, että sitoutuisin johonkin loppuiäkseni. Ajatus ikuisesta rakkaudesta on epäuskottava.”
    ”Kompromisseihin en ryhdy, pitää olla suuri ja mahtava tunne. Avioliitto, lapset ja pullat hyvin uunissa, eivät ole kovin romanttisia visioita. Ennemminkin sperma ja tuli, intohimoinen rakkaus.”
    Monella sitkulla on takanaan teinisuhde kotipaikkakunnalla. Jälkeenpäin huokaillaan, kuinka kauheaa olisi ollut, jos siihen olisi jämähtänyt. Mitä kaikkea olisikaan jäänyt kokematta ja näkemättä.
    ”Ei meistä kumpikaan sitä ääneen sano, mutta ei meillä ole yhteistä tulevaisuutta.
    Viimeisiä vedellään Harrin kanssa. Mä en tosiaan ole niitä, jotka jysäyttää naimisiin kotikylän ekan jätkäkaverin kanssa. Kaikki muut on jo naittamassa meitä, mutta mä haluan elämää”, toteaa Leena , 19-vuotias abiturientti.
    Leena pyrkii Helsingin yliopistoon lukemaan filosofiaa tai psykologiaa ja poikakaveri jää kotipaikkakunnalle. ”Jättäminen pelottaa, mutta vielä enemmän pelottaa, että homma jatkus näin. Kohta meillä olis kaikki yhteistä, enkä mä kestäis sitä. Mä en ala pankkitilejäni vielä kenenkään kanssa jakaa.”

Jämähdystä voi välttää taktikoimalla

Seurustelevakin välttelee jämähdystä. Seurustella voi montakin vuotta saman ihmisen kanssa, mutta ei muuta toisen luo edes hammasharjaa. Pitää olla kaksi kallista yksiötä, jotta on paikka mihin mennä jatkoille. Suhde tuntuu tuoreelta, kun siinä on epävarmuuden makua.
    ”Olihan siinä sellasta taktikointia, on-off-veivaamista, ollaanko vai eikö olla. Halus mennä tyttökavereiden kanssa ja selitti poikakaverille laveasti kuinka hauskaa oli ollut”, miettii Hanna.
    ”Ennen olin paniikissa, jos heräsin jonkun jätkän luota liian usein. Pelkään vieläkin vakiintumista ja liikaa kiintymistä. Ei pääse pakoon, jos rakastuu kunnolla”, 23-vuotias opiskelija Karoliina myöntää. Nyt hänellä on parikuukautinen vauva.
    ”Periaatteessa tämä on lopullista, mutta mä tolkutan itselleni ettei ole. Mun piti olla vuosi töissä ulkomailla, mutta tämä vauvajuttu sotki suunnitelmat. Mitään ei silti ole menetetty. Lapsen isän kanssa sovittiin, että katsotaan kuinka käy. Yhtään yhteistä huonekalua ei ole hankittu, parisänkykin on mun vanhempien.”
    Jokaisella sitkulla on omat merkit, joista jämähdys paljatuu. Videoilta oman mumelon kanssa voittaa sikabileet Uudella ja elämää alkavat rytmittää pyykkivuoro, siivouspäivä ja kauppalista. Ylimääräiset rahat laitetaan ASP-tilille tai säästetään yhteistä etelänmatkaa varten. ”Se tunne tulee yllätyksenä, että suhteen ottaa itsestäänselvyytenä, takes for granted.”
    Akateemisessa maailmassa tytöt ovat usein pahimpia sitkuilijoita. Miehelle vaimon hankkiminen on suoritus siinä missä gradu ja työpaikan löytäminen, joten he sattavat olla hanakoitakin naimisiinpyrkijöitä. Molempien mielikuva avioliitosta on usein perinteinen. Miehen tullessa töistä lapset rynnistävät riemusta kiljuen halaamaan ”isi, isiä”. Vaimo on tehnyt makaroonilaatikon, niistänyt nenät, pessyt kalsarit ja lämmittänyt tuttelit perheen pienimmille.
    ”Aika paljon löytyy kyllä sellasiakin, jotka jäis kotiin ja ite sais tehdä uraa. Toisaalta sitä miettii, että johtuuko se siitä, ettei riitä kapasitettia pyrkiä ite”, Hanna sanoo.
    Maari
, 23, ei seurustele ja tietääkin siksi mitä haluaa. ”Ei seurustelu näytä olevan yhtä juhlaa. Jätkät hipeltää sormukset kilisten vieraita naisia joka bileissä. Sitten kun mulla on suhde, sen pitää olla kunnollinen. Romantiikkaa ja kynttilänvaloa, eikä mitään kulissia.”
    ”Mulla ei kertakaikkiaan ole aikaa seurustella. Miehelle mä sanoisin illalla, että särkee päätä ja väsyttää, eikä tosiaan huvita nyt alkaa pelehtimään.” Seura kelpaisi lähinnä sunnuntaikävelyllä, krapula-aamuna ja silloin, kun hartioita särkee.

Kotikylään jääneet säälittävät sitkua

”Pahin jämähtämiskammo tulee, kun käy entisellä kotipaikkakunnalla. Parhaat bailauskaverit nyhjää samojen amislaisten kanssa, kun vuosia sitten. Kouluaikoina uhottiin, miten lähdetään maailmalle, eikä ikinä jäädä sinne käpykylään. Jarkkojen ja mikojen piti ollan vaan väliaikaisia taluttajia, mutta nyt on yhteiset rivarinpätkät ja kodinkoneet kehissä”, pian opettajaksi valmistuva Kati , 25, huokaa.
    ”Jämähtäneiden kanssa ei ole mitään puhuttavaa. Ei ole koiraa tai lasta tai apukeittiötä, joista kehittää keskustelua. Kotikylän kapakassa ei vuokrayksiöllä, vappuheilalla ja opintoviikoilla elvistellä. Pitäis olla kissa, koira, moottorivene ja anoppilan rannassa sauna.”
    Sitkut säälivät niitä, jotka eivät koskaan muuttaneet kotoa Karttulasta, Raumalta tai Jokelasta. ”Sirpan kanssa olen menettänyt toivoni ihan täysin. Viime vuonna vaikutti sitä, että se jättäs sen kauheen jätkän makaamaan olohuoneen sohvalle. Puhuttiin, että lähettäs reilaamaan yhdessä. Se jätkä oli pettänyt Sirpaa, mutta nyt se aikoo parantaa tapansa ja katuu hulluna. Se on niin ällö, oon mäkin sen kanssa sekoillu sillon kun olin viistoista.”
    ”Entinen paras kaveri uskoutui baaritiskillä ja käski pitää vauhtia. Kaikki kunnon jätkät viedään kuulemma rippikouluiässä, eikä kaksvitosille jää ketään. Rengastetut kaverit tiukkaa, joko mulla on ihana opesöpöläinen hurmattuna. HURMATTUNA. Voi jeesus. Opettajat kuulemma aina löytää toisensa jo opiskeluaikoina. Perustaa perheen ja jakaa velat ja tiskivuorot”, Kati kuohahtaa.
    Kati kertoo seulovansa miehiä eri lailla kuin nuorempana. ”Mulla on oma tekniikka. Ei sitä nykyään viitsi pyöriä sellaisten kanssa, jotka ei ole millään tapaa potentiaaleja ehdokkaita. Ennen pysty vaan hengailemaan jonkun kanssa.”
    ”Mä missasin eka kierroksen, mutta nyt oon valmiina tokalla”, virnistää kolmekymppinen Merja . ”Jymähtäneiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Ne puhuu sukkapyykeistä ja vauvanvaipoista ja mä oon saanu siitä vahvistusta, että tota mä en ainakaan haluu.”
    ”On se kyllä joku rajapyykki se kolmekymmentä, vaikka mä ajattelin, ettei se mitään merkitse. Enää ei ole loputtomasti aikaa kokeilla ja pelata – tappaa aikaa. Nyt toivois, että elämä olis harmonisempaa. Olisi joku johon nojata ja luottaa, ihan sama mikä sen status on. Toisaalta mulle tyttökaverit on ollu sellasia.”
    ”Onneksi elämä koostuu monesta osasta, koti ei koskaan voisi olla kaikki, muttei toisaalta urakaan. Ei ole pakko noudattaa normaalia kaavaa. En usko, että menen ikinä naimisiin, mutta sitoutuminen toiseen ei tarvitse papin aamenta.”

Nuoruus kestää yhä pidempään

Nuoruus alkaa vuosi vuodelta yhä nuorempana. Nyt se jysähtää päälle jo 12-vuotiaana, eikä sen haluta loppuvan ainakaan alle kolmekymppisenä. Lapsia halutaan hankkia täsmäiskuilla 28-32-vuotiaana, kun opiskelut ja kodin perustaminen on hoideltu.
    Sanna
, 24, meni naimisiin viime kesänä ja on juuri hankkinut toisen koiran ja muuttanut lähiöön. ”Mua surkuteltiin teiniavioliitosta, kun menin naimisiin alle kolmekymppisenä. Elämä on lopussa, tutut säälitteli.”
    ”Ne itse bongailee naimisissaolevia miehiä ja säälii niiden vaimoja. Naapurin perheenisää tsiigaillaan verhojen välistä, ’kun se on niin söpö, kun se touhuaa lasten kanssa'”
    ”Ennen mä olin superkyyninen megabailaaja. Miehet olivat kaikki surkeita. Jos ei ollut liian huono sängyssä, niin oli liian tyhmä”, Sanna kertoo. Sitten Sanna huomasi, ettei ollut onnellinen. Nykyään hän ihmettelee ihmisiä, jotka eivät voi ottaa edes huonekasvia, koska eivät ole valmiita sitoutumaan.
     ”Vakuutetaan, että hei tää on elämän parasta aikaa ja käydään samaan aikaan psykiatrilla.”
    Maari kertoo naimisissaolevasta isoveljestään: ”On niillä herttaista, mutta jotenkin tylsää. Vertailevat vaipanhintoja ja allergianäppylöitä naapurin pariskuntien kanssa. Mulle ne luennoi rokot, korvatulehdukset ja uudet äännähdykset. Sillon mä irvistän ja ajattelen, että ei ikinä. Ei ikinä miestä, ei perhettä eikä koliikkivauvaa.”
    ”Kuitenkin mä oon niin tavallinen, että joskus mulla on nuo kaikki. Sitten kun elämä on muuten eletty”, Maari myöntää.

Miira Lähteenmäki ja Reetta Räty
Kuva: Saku Heinänen