Jumalalla menee lujaa. Tyyppi on otsikoissa vähän väliä, poseeraa valokuvissa milloin entisen missin, milloin vakavailmeisen kansanedustajan kanssa. Hengellinen etsintä on muotia. Horoskoopit, kiviparannukset ja muut new age -ilmiötkin ovat toki pinnalla, mutta kaikkein kovin juttu on tämä kristinuskon Jumala, monen mielestä se ainut ja alkuperäinen.
Myös kirkolliset rituaalit ovat muotia, häät erityisesti. Jopa osa homoista ja lesboista toivoo liitoilleen Jumalan siunausta, vaikka monet Jumalan kavereina itseään pitävät eivät ole heille sitä valmiita antamaan. Perusarvot koti, uskonto ja isänmaa vilahtelevat jopa vanhojen vasemmistolaisten ja aktiivisten eläinsuojelijoiden puheissa, eivätkä suinkaan pilkantekomielessä. Kauaksi ollaan tultu kuusikymmenluvulta, Salaman Juhannustanssien ja Koskisen Sikamessiaan ajoista.
***
En kuulu mihinkään kirkkoon ja rippikoulunkin onnistuin ankarien perheriitojen jälkeen välttämään. Mutta Jumala on keksinyt ovelia tapoja lähestyä ihmistä. En ole koskaan voinut vastustaa Bachin passioita, mutta ymmärrän hyvin, ettei kaikille sovi monimutkallisen musiikillinen sananjulistus. Onneksi on keksitty telkkaripapit. Olli Valtonen on jo muutaman vuoden ajan saanut ihmiset uskomaan, että Jumala on itse asiassa mukava ja helposti sulava juttu, ihan kenen tahansa ulottuvilla, oikeastaan melkein cool.
Nyt moni taatusti saa herätyksen seuratessaan kolmostelevision uutta ripittäytymisohjelmaa. Kukapa itseään kunnioittava ihminen lukisi Hymystä tai vastaavasta puolisoaan pettävästä julkkiksesta ja tämän kamalasta katumuksesta. Mutta kun kysymyksessä on uskonnollinen ohjelma, johon julkimot voivat varta vasten tulla tunnustamaan syntinsä, on asia aivan toinen.
Tv-papit ovatkin tekemässä Jumalasta eräänlaista mukavaa pehmolelua johon sopii kääriytyä, kun elämä potkii. Kädet ristiin vaan, niin kyllä toiveet täyttyvät. Jollei Jumala itse ehdi paikalle, hän lähettää enkelinsä hätiin. Mistä johtuu, että näiden tunnustusten kuuleminen saa aikaan kiusaantuneen olon? Ihan kuin joku puhuisi jalkasilsastaan tai ummetuksestaan.
***
Tv kakkosen homokeskustelussa 9. huhtikuuta Martti Paloheimo jyrähti Lauri Jaakkilalle, että tämän väite Jeesuksen kyvystä parantaa homoudesta on pilkkaamista. Jaakkilalla on kuitenkin takanaan kuutisenkymmentä tuhatta samoin ajattelevaa, omasta mielestään oikeauskoista. Jaakkilan jengin (niinkuin useimpien muidenkin uskovaisporukoiden) tarkoitus on tehdä muutkin kaltaisikseen. Tämä käy paitsi nimenkeruulla myös kädet ristiin panemalla.
Ajatus siitä, että Jaakkila ja kumppanit rukoilisivat minun puolestani on harvinaisen vastenmielinen. Se jotenkin loukkaa yksityisyyttäni. Haluaisin pitää minun ja Jumalan välisen suhteen ihan piilossa muilta – olipa sitä tai ei. Ja kai onkin jokaisen oma asia, pitääkö Jumalaansa kivana pappana, tulikiviä heittelevänä herrana vai mustaihoisena naisena. Uskon jopa naiivisti siihen, että moni hakee ja tarvitsee Jumalaansa ihan tosissaan.
Jumalan pojaksi väitetty Jeesus oli mielenkiintoinen tyyppi. Mutta silti en ymmärrä miksi nämä kaksi ja heidän ystävänsä Pyhä Henki pitää sotkea joka paikkaan, vaikka siihen, saavatko samaa sukupuolta olevat rakastavaiset solmia avioliiton. Kyse on juridiikasta, ei uskonasioista. Samalla logiikalla voisi vaatia, että Suomessa noudatettaisiin Hammurabin lakia.
Leena Lehtolainen
