Vielä muutama vuosi sitten kukkia myyvien torimummojen häätäminen Kauppatorin kaakkoiskulmasta olisi vaatinut eduskunnassa perustuslain säätämisjärjestyksen. Kauppatorin niin sanotut maalaisten paikat olivat viimeisiä sääty-yhteiskunnan rippeitä, talonpoikaissäädyn erioikeuksia, jotka lakaistiin lakipykälien museoon joulukuussa 1993 perusoikeusuudistuksen yhteydessä. Silti maalaisten paikat on yhä turvattu vuoden 1919 elinkeinolailla.
Samat säätyoikeudet takasivat myös Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan aseman. Muut tiedekunnat olisi voitu lakkauttaa yliopistolain muutoksella, mutta pappissäädylle taattu kirkollisen henkilökunnan koulutus oli perustuslakiin verrattava oikeus. Pitkään sinnitelleet säätylait eivät suinkaan ole olleet ainoita lajissaan. Menneen maailman pykälät ovat toisinaan roikkuneet lakikirjassa yllättävän pitkään.
”Meillä on paljon tapauksia siitä, kuinka laki on ollut olemassa vain kuolleena kirjaimena. Esimerkiksi meillä oli vuoteen 1948 asti lakiin kirjattu aviorikos, sakoilla ja vankeudella uhattu teko. Lakia sovellettiin kuitenkin vain avioeron perusteena. Samaan vuoteen asti oli voimassa ns. lakisääteinen todistusteoria, jonka mukaan täyteen näyttöön tarvittiin aina joko tunnustus tai kahden silminnäkijän lausunto. Laki oli muodollisesti voimassa vaikka sitä ei ainakaan sataan vuoteen oltu sovellettu”, kertoo professori Heikki Ylikangas.
Lakikirjan reliikit ovat tuttuja juristeille – ei vähiten siksi, että niiden kummastelusta on tehty osa oikisopiskelijoiden juhlatraditioita. Perinteisiä syksyisiä sonniaisia vietetään vuonna 1915 säädetyn sonnien laitumelle laskemista koskevan asetuksen kunniaksi, joka kumottiin vasta 1987. Vanhentuneet lakipykälät alkavat kuitenkin olla katoavaa kansanperinnettä. Oikeusministeriön puurtamisen jäljiltä kuriositettilait ovat enää harvassa.
”Vaikka päivänpolitiikka ajaa monen uudistuksen ohi, säädöshuoltoa harjoitetaan jatkuvasti. Varsinaisia omituisuuksia on jäljellä enää vähän”, arvioi oikeusministeriön tarkastustoimiston päällikkö, dosentti Markku Tyynilä. ”Pitkään on ollut voimassa käsitys, että lakikirjassa on paljon pykäliä 1700- ja 1800-luvuilta, mikä vielä jokunen vuosi pitikin paikkansa. Monia vanhoja lakeja on uudistettu ja ajanmukaisettu erityisesti tämän vuosikymmenen aikana.”
”Maallikko ei aina tule ajatelleeksi, että kaikki laki ei ole kirjoissa”, huomauttaa oikeushistorian tutkija, oikeustieteen lisensiaatti Heikki Pihlajamäki. ”On olemassa myös ns. tavanomaista oikeutta, joka perustuu tapoihin. Samoin on jonkin verran lakeja, joita ei enää noudateta. Ne on kirjattu, mutta niillä ei ole käytännön kannalta arvoa.”
Muutos lähtee törmäyksestä
Lain uudistaminen lähtee usein liikkeelle vanhentuneen lainsäädännön ja todellisuuden yhteismitattomuudesta tai -törmäyksestä. Toukokuussa eduskunnan käsiteltäväksi tulevan ns. seksilain edeltäjä on vuodelta 1923, ja on selvää, että yli 70 vuoden aikana yhteiskunta ja ihmisten maailmankuvat ovat muuttuneet. Muutokset on kirjattava lakiin jo sen uskottavuuden vuoksi.
Herkillä eettisillä alueilla liikkuvat lakialoitteet rekisteröivät asenneilmastoa, mistä oiva esimerkki on pitkin talvea vellonut keskustelu homo- ja lesboavioliitoista. ”Homoliittojen rekisteröimislaki mittaa itse asiassa sitä, kuinka paljon erilaisuutta yhteiskunta on valmis sietämään. Rekisteröimisoikeus olisi askel kohti suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa”, Ylikangas sanoo. Suhtautuminen seksuaalirikollisiin on lieventynyt viime vuosikymmenien aikana. Nykypäivän näkökulmasta vieraita pakkokastraatio- ja sterilisaatiosäädöksiä sovellettiin aina 60-luvun alkuvuosille asti.
Nykyisin Suomen lain vanhimmat palat ovat peräisin vuoden 1734 laista. Kohdat koskevat mm. rakentamista ja oikeudenkäyntiä koskevaa säätelyä. ”Näistä täysin vanhentunut on etenkin rakennuskaari, jossa mm. säädetään, että jokaisessa talossa on oltava humalisto”, kuvailee Markku Tyynilä. ”Osa pykälistä lienee säästetty sinne muistoksi ja oikeustieteilijöiden iloksi. Tuntuisi lapselliselta ja huumorintajuttomalta alkaa vaatia niitä pois, sillä määrällisesti ne edustavat pientä vähemmistöä.”
Tyynilän mukaan ongelma eivät olekaan vanhentuneet lait vaan säädöstulva, johon on kolme syytä: Euroopan unioni, lama ja hallintokulttuurin muutos. ”Meillä lain säätäminen on perinteisesti ollut eduskunnan tapa ilmaista tahtonsa. Mm. budjettilait paisuttavat säädösten määrää vuosittain.” Tilanne on toisenlainen kuin Englannissa ja Yhdysvalloissa, jossa säädösvaltaa on paljon alemmilla viranomaisilla. Esimerkiksi Englannissa säädetään vuosittain vain noin 40 lakia, kun vastaava luku pyörii Suomessa useissa sadoissa.
Tietotekniikkaa ja avoimia rajoja
Sitä mukaa kun säädöksiä on ajanmukaistettu vanhimmasta päästä, lymyää nurkan takana uusia aihekokonaisuuksia, jotka odottavat kirjoitettua lakia osakseen. Tulevat ”valkoiset läiskät” ovat pitkälti tietotekniikan ja avointen rajojen aikaansaannoksia. Harmaita hiuksia lainsuunnittelijoille aiheuttaa mm. maaliskuussa lanseerattu bittiraha.
Euroopan unionin avointen rajojen problematiikka tulee näkymään suhtautumisessa mietoihin huumeisiin. Muutamissa Keski-Euroopan maissa on jo alettu pohtia niiden sallimista. ”Tämä tulee olemaan todellinen haaste, johon meidän on todella vaikea ottaa kantaa. Historiasta tiedämme, kuinka huonosti alkoholin täyskielto Suomessa ja Yhdysvalloissa onnistui. Todellisuudessa viranomaiset olivat voimattomia hallitsemaan sitä. Mietojen huumeiden sallimisessa ei kuitenkaan missään nimessä ole kyse sallivuudesta liberaalissa mielessä vaan tehokkaammasta tavasta taistella huumeita vastaan”, pohtii Ylikangas.
Miska Rantanen
Kuva: Vuokko Isoherranen
