12. huhtikuuta 1996
Teksti:

Mikä siinä on, kun yliopisto antaa kietoa itsensä ekonomistien maailmanlaajuiseen metaforan pakkopaitaan? ”Elämä on parasta bisnestä” -kampanja tasapäistää kaiken kaupankäynniksi. Tiedolla voi tehdä fyrkkaa,joten korkeakouluihin puuhataan tulos-tai-ulos -vastuuta. Ettei vaan takkinsa kääntänyt talouseliitti unohtanut markkinavetoiseen ajatteluunsa vanhaa marxilaista dogmia: kun oikein kovasti uskoo, niin kvantiteetti muuttuu kvaliteetiksi.
    Yksityinen opiskeilja saa myös osansa. Enää ei riitä, että oppii ja osaa, vaan osaaminen täytyy myös myydä. Jos olisin halunnut kauppiaaksi, olisin mennyt kauppaopistoon. Eikö rehellinen tieto ja osaaminen ole itsessään oma mainosvalttinsa? Bisnes-metaforalla kansa jaetaan näppärästi voittajiin ja häviäjiin. Minä ainakin häviän.
    Kuinka minusta yhtäkkiä kauppamies tulisi? Koulun myyjäisissäkin myin tuotteet tappiolla, että pääsisin pian eroon siitä paskahommasta. Ilmeisesti en ollut ainoa, koska luokkaretki jäi tekemättä. Vähäinen pohjakassamme päätyi luultavimmin jonkun tulevan ekonomistin taskuun. Kaikista ei ole kauppamiehiksi, kuten kauppiaat hyvin tietävät.
    Myös toinen karsea metafora valloittaa maailmaa huolestuttavan tehokkaasti. Se on tietenkin tämä tietoyhteiskunta, jossa koko maailma verkostuu. Paskat maailma mitään verkostu, kunhan kytkevät tietokoneet puhelinverkkoon. Eikä sillä ole edes mitään tekemistä tiedot kanssa. Mitä nyt teinit juoruavat ja syrjäytyneet monomaanit esittelevät perversioitaan. Se mikä tietoverkoissa on tietoa, löytyy nykyään helposti ilman verkkojakin. Vai eikö nykyajan hämähäkkimiehellä ole aikaa käydä kirjastossa?
    Sitten vielä sanovat, että ihmisen maailma avartuu, kun voi ”keskustella” näyttöpäätteen kanssa. Eihän siinä edes voi tietää, kumpaa sukupuolta on paraikaa hurmaamassa. Tai onko vastassa edes ihminen. Tietoyhteiskunta-hokeman hirveys kulminoituu tiedon vulgarisointiin. Jokaista ATK-tallentajaakin tituleerataan ”tiedontuottajaksi”, vaikka vain näpyttelisi koneesen automerkkejä aakkosjärjestyksessä. Tällainen tieto ei taatusti ole valtaa. Se on sanamagiaa orjien sokaisemiseksi.
    Jos elämä nyt kuitenkin täytyy määrittää metaforin, niin minä kannatan hobbesilaista ”kaikien sota kaikkia vastaan” -slogania. Ajatelkaa nyt, kuinka vaikkapa työnhaku tulisi jännittävämmäksi, kun voisi vapaasti läimiä kilpailijoita lyttyyn, ja hintelimpien pitäisi turvautua kavaluuteen. Yhtä kaikki duunin saisi joko vahvin tai ovelin. Reilu peli. Siitä vaan tekemään viikatetappelusta yliopistollinen oppiaine. Suomalainen osaaminen on kunnon tappelussa jo nyt kovaa valuuttaa maailmalla.

Olli Hakala