Domman kirjastojen muuttoa lykätään

T:Teksti:

Opiskelijoiden kimmastuminen Domman sulkemisesta koko kesäksi sai kirjastoihmiset muuttamaan suunnitelmiaan. Rehtorilta anotaan lisärahaa, jotta muutto ensieen Pukevan taloon Kaisaniemeen onnistuu aiottua nopeammin. Kirjasto on auki juhannukseen saakka ja kurssikirjalainaus pyritään avaamaan uusissa tiloissa jo elokuun 12. päivä, muita palveluja tuskin pystytään antamaan vielä silloin. Elokuussa kirjaston on tarkoitus olla auki neljä tuntia päivässä.
    Alunperin kurssikirjalainaamon, yleisen lainaamon ja A-lukusalin piti olla kiinni koko kesä-, heinä- ja elokuun ajan. C-lukusali ja O-lukusali ovat normaalisti avoinna koko kesän. Muuton aikataulun lykkääntyminen remonttisyistä mahdollisti opiskelijoiden ja tiedekuntien huolestuneiden kannanottojen huomioimisen. Myös yliopiston johto suhtautuu positiivisesti kesäopiskelijoiden kirjojen saannin turvaamiseen.
    Uusien suunnitelmien myötä myös kesälaina-ajat muuttuvat. Kirjoja ei saakaan lainaan koko kesäajaksi vielä vapun jälkeen, vaan vasta toukokuun puolivälissä. Touko-kesäkuussa lainattuja kirjoja ei karhuta koko kesänä. Muuton ohella hoidetaan myös kurssikirjalainaamon kokoelman ja lainauksen siirto kirjastolaitoksen HELKA-järjestelmään. Domman kirjoja voi palauttaa koko kesän kirjastotalon pääsisäänkäynnin postiluukkuun (Leppäsuonkatu 9 E). Opiskelijakirjastoa koskeviin puhelintiedusteluihin vastataan kesällä ma-pe klo 12-15 numerossa 191 7208.

Tiedotuskampanja suunnitteilla

Kirjastoja on arvosteltu tiedon panttaamisesta muuttoaikeiden ja kesän aukioloaikojen suhteen. Toisaalta tilojen hankintaan liittyvät teknisen osaston allekirjoitukset puuttuvat vieläkin. Opiskelijoiden hämmentyneisyys ja erityisesti kirjastoneuvottelukunnan opiskelijajäsenten aktiivisuus on tuonut liikettä tiedotuksesta vastaavien niveliin. Opiskelijakirjaston osastonjohtaja Kaisa Sinikara lupaa, että kirjastot aloittavat mahdollisimman pian laajan tiedotuskampanjan kirjastojen muutosta ja kesän laina-ajoista.
    Lainattavien kirjojen väliin tulee infolappusia, WWW:n ja Helin tiedot muutosta päivitetään ja kirjastoissa laaditaan listoja korvaavista kirjastoista sekä niiden aukioloajoista. Kesällä opiskelevien ja tutkimusta tekevien kannattaa muistaa, että esimerkiksi Suomen korkeakoulujen yhteisluettelotietokannasta Lindasta saa tietoja mm. eduskunnan kirjaston, kauppakorkeakoulun kirjaston ja Suomen kirjallisuuden seuran kokoelmista.
    Kirjastosta muistutetaan, että elokuussa tenttiin menevien tulee ennakoida kesän kirjatarpeensa hyvissä ajoin. Myös heinäkuussa lukevien täytyy hommata kirjansa ennen juhannusta. Kesäkuun tenttijät ehtivät jopa palauttaa kirjansa ennen muuttoa.

Valtsikan kirjastokin auki juhannukselle

Myös valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston muutto aiotaan järjestää opiskelijaystävällisemmin kuin aluksi suunniteltiin. Kirjasto pitää ovensa auki juhannukseen saakka ja pyrkii saamaan kurssikirjat käyttöön uusissa tiloissa 19. elokuuta. Elokuulta syyskuun alkuun saakka kirjasto on avoinna arkisin kello 11-13. Aleksanterinkadulta ja Franzeniasta muun tiedekunnan yhteyteen Unioninkadulle muuttavan kirjaston piti alunperin olla kiinni kesä-, heinä- ja elokuun ajan. ”Opiskelijoiden aktiivisuus sai meidät miettimään kesäaukioloa uudelleen”, valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastonhoitaja Eeva Peltonen myöntää.
    Valtsikan kirjastossa toivotaan, että mahdollisimman moni kesäksi kirjoja lainannut palauttaisi ne heti tentin jälkeen Aleksanterinkadulla olevaan palautuslaatikkoon. Elokuun 19. päivästä alkaen kirjoja voi palauttaa myös uuteen kirjastoon. Kirjojen pikainen palauttaminen helpottaisi syyskuussa tenttikirjoja kaipailevia. Syyskuun 2. päivän jälkeen uusien kirjastojen pitäisi olla avoimina normaaliin tapaan.

Reetta Räty
Kuva: Saku Heinänen